Uutinen

Sambian Chiluba Alemánin jalanjäljillä

Ihmisoikeusjärjestöt ovat ottaneet tyytyväisinä vastaan Sambian entisen presidentin Frederick Chiluban passittamisen oikeuteen epäiltynä valtion varojen kavaltamisesta.
Janne Sivonen
28.2.2003

Kavalluksista syytteeseen joutunut Nicaraguan entinen presidentti Arnoldo Alemán on saanut kohtalotoverin sambialaisesta kollegastaan Frederick Chilubasta. Sambian korkein oikeus on vahvistanut maan parlamentin päätöksen poistaa Chiluban syytesuojan ja nyt entistä presidenttiä odottaa yhteensä 59 syytettä julkisten varojen varastamisesta ja muista väärinkäytöksistä. Alkuviikosta pidätetty Chiluba pääsi passinsa luovutettuaan ja muhkeat takuut maksettuaan odottamaan oikeudenkäyntiä vapaalla jalalla. Oikeuteen hän joutuu maaliskuun alussa.

Samoin kuin Nicaraguassa, syytesuojan poistamisen liikkeellepanijana toimi maan nykyinen presidentti, ja hän on samasta puolueesta kuin syytteeseen asetettu entinen presidentti.            

Puoluetoverit sotajalalla



Chiluban pidätys on osa Mwanawasan laajaa korruptionvastaista taistelua, jossa tulilinjalle ovat joutuneet useat Chiluban aikaisen hallinnon nokkamiehet. Kädenvääntö on jakanut maan valtapuolueen MMD:n Chilubaa ja Mwanawasaa tukeviin leireihin.

"Chiluba pelasi populistista poliittista peliä ostamalla itselleen tukijoita rahalla", totesi Sambian yliopiston kehitystutkimuksen laitoksen tutkija Fred Mutesa IRIN-uutispalvelulle. "Nykyinen hallinto pelaa samaa peliä ottamalla etäisyyttä Chiluban seuraajiin ja varomalla Chiluban harrastamaa tuhlailevaa elämää. Chiluban tukijat eivät kuitenkaan luovuta taistelutta, ja valtapelin aikana talouden ja sosiaalisektorin kohentamisohjelmat uhkaavat kärsiä", ennusti Mutesa.

Mwanawasaa onkin moitittu yleisesti siitä, että hän on keskittynyt sinänsä tärkeänä pidettyyn rötösherrajahtiin niin täydellisesti, että väärinkäytöksistä rankaiseminen on alkanut näyttäytyä ratkaisuna maan kaikkiin ongelmiin. Monien mielestä Mwanawasan tärkein motiivi on oman aseman turvaaminen: epäsuositun Chiluban syyttämisen toivotaan vievän huomiota presidentin omista ongelmista.

Pelkkää suosion kalastelua?



Mwanawasan asema presidenttinä on sambialaisittain heikko, sillä maan korkein oikeus käsittelee edelleen vuoden 2001 presidentinvaaleihin liittyviä väärinkäytöksiä. Useat valtapuolueen johtohahmoista, joista jotkut ovat Mwanawasan rötösherralistalla, ovat todistaneet oikeudelle, että vaalikampanjassa ostettiin ääniä ja käytettiin valtion voimavaroja Mwanawasan voiton varmistamiseksi.

Myös Chiluba on luvannut todistaa entistä suojattiaan vastaan, ja jos oikeus päätyy pitämään vaaleja epärehellisinä, presidentillä saattaa olla edessä vaalien uusiminen.

Mwanawasan asema on heikko myös siksi, että vuoden 2001 vaalien voitto jäi mahdollisesta vaalivilpistä huolimatta erittäin niukaksi. Presidentin johtamalla hallituksella ei ole parlamentin enemmistöä takanaan, ja Chiluban syyttäminen nähdäänkin vain yhtenä monista Mwanawasan yrityksistä kerätä suosiota ja pönkittää horjuvaa asemaansa.

Jos korruption vastainen kampanja osoittautuu todella vain yhdeksi valtapoliittisen taistelun rintamista, maan köyhyyden taustalla olevat monet ongelmat uhkaavat jäädä edelleen vähälle huomiolle. Esimerkiksi paljon toivoa herättäneen PRSP-köyhyydenvähentämisohjelman sitoumukset eivät juuri näy hallituksen tuoreessa budjetissa, sillä tänä vuonna köyhyydenvähentämisohjelmiin laitetaan jopa vähemmän rahaa kuin viime vuonna.