Saksan varsinainen kehitysyhteistyö miljoonina euroina, ja sen kaavailtu nostaminen 7,5 miljardiin lähivuosina.
Kuva:
BMZ
Uutinen

Saksa kasvattaa kehitysapuaan 13 prosentilla

Saksan varsinainen kehitysyhteistyö vuonna 2016 kasvaa 7,4 miljardiin euroon. Apubudjetti kasvaa suurin piirtein koko Suomen kehitysyhteistyön verran.
Esa Salminen
23.3.2015

Saksa ilmoitti viime viikolla nostavansa kehitysapunsa euromääräisesti korkeammalle kuin koskaan ennen, 7,4 miljardiin euroon. Apubudjetti kasvaa 13 prosentilla.

Kyse on ensi vuoden budjetin luonnoksesta ja Saksan niin sanotusta varsinaisesta kehitysavusta eli avun siitä osuudesta, jonka maksaa maan kehitysministeriö. Varsinaisessa kehitysavussa eivät näy esimerkiksi maiden maksamat osuudet EU:n kehitysavusta, eli kokonaisuudessaan Saksan kehitysapu on yli 14 miljardia.

Saksan varsinainen kehitysyhteistyö kasvaa 859 miljoonalla tästä vuodesta. Se on enemmän kuin Suomen koko varsinainen kehitysyhteistyö, joka on tänä vuonna 788 miljoonaa euroa.

Budjettiluonnoksen lisäksi Saksan hallitus hyväksyi budjettikehyksen vuoteen 2019 saakka. Siinä varsinaisen kehitysavun kaavaillaan säilyvän noin 7,5 miljardin euron tasalla vuosittain. Korotus on tuntuva, sillä aiemmissa kehyksissä avun oli määrä pysyä noin 6,7 miljardissa. Näin ollen Saksa antaa kehitysapua vuoteen 2019 mennessä noin 8,4 miljardia euroa enemmän kuin oli aiemmin kaavaillut.

"Pakolaisvirtojen hillitsemiseen"

"Tällä päätöksellä me alleviivaamme kehityspoliittista vastuutamme, erityisesti jatkuvien humanitaaristen kriisien ja kansainvälisen ilmastorahoituksen haasteiden keskellä", Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi EurActiv-sivuston mukaan viime keskiviikkona budjettiluonnosta esitellessään.

EurActivin mukaan Saksa haluaa käyttää kasvavan rahoituksen erityisesti infrastruktuurihankkeisiin Lähi-idän ja Afrikan kriisialueilla, jotta ihmisten ei tarvitsisi lähteä pakolaisiksi. Muita painopistealueita ovat nälän vastainen taistelu ja ympäristönsuojelu.

Saksa on euromääräisesti maailman kolmanneksi suurin kehitysrahoittaja. Suhteessa kansantuloon Saksa on kuitenkin keskikastia: avun kasvattamisen jälkeen sen osuus Saksan kansantulosta on noin 0,4 prosenttia.

Saksa on muiden EU-maiden tapaan sitoutunut antamaan 0,7 bruttokansantulostaan kehitysapuun. Saksalaiset kansalaisjärjestöt ovat kampanjoineet sen puolesta, että Saksa nostaisi apuaan kahdella miljardilla vuosittain, kunnes 0,7 prosentin tavoite saavutetaan.

Artikkelia on korjattu 24.3. klo 13.00 kirjoittamalla, että koko Saksan kehitysapu on yli 14 miljardia. Aiemmin jutussa luki sen olevan yli 11 miljardia.