Uutinen

Saksa jäämässä kauas 0,7% kehitysaputavoitteestaan

Saksan vuoden 2010 budjettineuvottelut päättyivät kehitysyhteistyön kannalta laihasti: tavoitellut 300 miljoonan lisäeuron sijaan kehitysapubudjetti kasvoi vain 67 miljoonaa.
Lauri Haapanen
31.12.2009

Vuonna 2005 Saksan kehitysyhteistyömääräärahat olivat 0,28 prosenttia maan bruttokansantulosta.

Silloisen kehitysyhteistyöministeri Heidemarie Wieczorek-Zeulin johdolla Saksa sitoutui Eurooppa-neuvoston asettamaan tavoitteeseen, että EU-maat nostavat kehitysavun määrää vuoteen 2010 mennessä 0,51 prosenttiin ja vuoteen 2015 mennessä YK:ssa yhteisesti sovittuun 0,7 prosenttiin.

Vuosi 2010 on ovella, on välitilin aika. Ennen alkavan vuoden budjettineuvotteluja Saksan nykyinen kehitysyhteistyöministeri Dirk Niebel vaati kehitysapubudjettiin 300 miljoonan euron lisäystä.

Lopputulos oli kuitenkin laihat 67 miljoonaa. Ja vaikka ministeri Niebelin toiveeseen olisi vastattu, Saksa olisi silti jäänyt kauas vuoden 2010 tavoitteestaan. Kehitysapubudjetti olisi nimittäin vaatinut 3 miljardin kasvua vuoden 2009 budjettiin, jotta 0,51 prosentin osuus bruttokansantulosta olisi saavutettu.

Vikaa myös ministerissä?

Heikkojen budjettineuvottelujen myötä myös 0,7-tavoite lipui yhä kauemmas horisonttiin. Afrikan köyhyyttä vastaan taisteleva kansalaisjärjestö ONE on laskenut, että kuroakseen välimatkan kiinni Saksan tulisi tästä eteenpäin vuoteen 2015 asti nostaa kehitysyhteistyöbudjettiaan 1,5 miljardilla eurolla - joka vuosi.

ONE on näreissään, että Saksan liittokansleri, kristillisdemokraatti Angela Merkel, joka on useaan otteeseen luvannut pitää Saksan 0,7-prosenttiin johtavalla polulla, näyttää nyt syöneen sanansa.

Osaltaan ONE vihjaa heikon neuvottelutuloksen johtuvan myös vapaita demokraatteja edustavasta ministeri Niebelistä itsestään: vuonna 2010 kehitysapubudjetti kasvaa vain 1,2 prosenttia, kun se edellisvuonna, sosiaalidemokraattiministeri Heidemarie Wieczoreck-Zeulin johdolla kasvoi 13 prosenttia.

Euromääräisesti suurtukija

Prosenttilukujen rinnalla on kuitenkin hyvä muistaa, että absoluuttisissa rahamäärissä mitattuna Saksan ei tarvitse kehitysapuaan häpeillä. Saksa on vajaan 10 miljardin euron kehitysapubudjetillaan maailman toiseksi suurin lahjoittaja.

Edellä on ainoastaan Yhdysvallat, joka on absoluuttisissa kehitysapusummissa omaa luokkaansa: vuonna 2008 Yhdysvaltojen kehitysapubudjetti oli 18,1 miljardia euroa. Paradoksaalista kyllä, kehitysavun suhteellista osuutta tarkasteltaessa Yhdysvallat sijoittuu 22 OECD-maan viimeiseksi 0,18 prosentillaan.

Yhdysvaltojen ja Saksan jälkeen absoluuttisissa rahamäärissä mitaten suurimpia kehitysavun antajia ovat Britannia, Ranska ja Japani.

Saksalla vielä matkaa 0,7 prosenttiin

  • Saksa on sitoutui nostamaan kehitysapunsa 0,7 prosentiin BKTL:sta vuoteen 2015 mennessä.
  • Välitavoitteekseen Saksa asetti Eurooppa-neuvoston sopiman 0,51 prosentin vuoteen 2010 mennessä. Jotta tämä tavoite täyttyisi, Saksan olisi pitäisi kasvattaa kehitysapubudjettiaan 3 miljardilla eurolla vuodeksi 2010. Budjetti kasvoi kuitenkin vain 67 miljoonalla eurolla.
  • Vuoden 2015 tavoitteen saavuttamiseksi Saksan tulisi kasvattaa kehitysapubudjettiaan 1,5 miljardilla eurolla joka vuosi.
  • 0,7-tavoitteeseen ovat yltäneet OECD:n 22 jäsenvaltiosta vain Ruotsi, Norja, Tanska, Luxemburg ja Hollanti. Lisäksi sen saavuttamiseen vuoteen 2015 mennessä ovat sitoutuneet kaikki jäsenvaltiot Yhdysvaltoja ja Sveitsiä lukuun ottamatta.
  • Myös Suomella on vielä matkaa 0,7-tavoitteeseen. Vuonna 2009 avun osuus oli 0,51 prosenttia BKTL:sta, ja vuodeksi 2010 avun osuus kasvoi 0,54 prosenttiin.

Lisää tietoa aiheesta