Uutinen

Saksa esitteli G8:n Afrikka-avun yksityiskohtia

Kesäkuussa pidettävässä G8-kokouksessa keskitytään kehitysteemojen osalta muun muassa Afrikan mikroluottotilanteen kohentamiseen, aids-työn lisärahoitukseen sekä ilmastonmuutoksen seurausten suitsimiseen kehitysmaissa.
Sanna Jäppinen
28.3.2007

"G8 tulee tekemään kaikkensa vakiinnuttaakseen mikroluotot köyhimpien afrikkalaisten ulottuville - erityisesti naisten", totesi G8:n puheenjohtajana toimivan Saksan kehitysministeri Heidemarie Wieczorek-Zeul AFP:n mukaan.

Hän esitteli suunnitelmia Berliinissä 26.-27. maaliskuuta pidetyn G8:n kehitysministerien kokouksen jälkeen. Tapaamisessa valmisteltiin kesäkuun alussa Heiligendammissa järjestettävää vauraimpien teollisuusmaiden ja Venäjän johtajien huippukokousta.

Mikroluottojärjestelmää aiotaan Wieczorek-Zeulin mukaan edistää yhdessä Afrikan kehityspankin kanssa. Maailmanpankin arvioiden mukaan maailmassa on nykyään yli 7 000 pienrahoitusta myöntävää rahoituslaitosta, jotka palvelevat 16 miljoonaa ihmistä, jotka eivät saa luottoja perinteisistä kanavista, kuten pankeista.

Polttoainemaksulla helpotusta ilmastonmuutokseen kehitysmaissa?

Kesän huippukokouksessa aiotaan myös suunnata lisää rahoitusta hiv/aidsin vastaiseen työhön, erityisesti pahiten epidemiasta kärsivälle Afrikalle, AFP kirjoittaa.

Wieczorek-Zeul totesi, että kokouksessa neuvotellaan myös mahdollisuudesta ottaa käyttöön lentokoneiden polttoainevero, josta kerätyillä varoilla autettaisiin kehitysmaita selviytymään ilmastonmuutoksen seurauksista. Hänen mukaansa on olemassa useita vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja, ja polttoainevero olisi "hyvinkin keskustelun väärti".

Berliinin kokouksessa oli ensi kerran mukana edustajia Kiinasta, Intiasta, Meksikosta ja Etelä-Afrikasta, Reuters raportoi.

"Halusimme tehdä selväksi, että G8 ei ole suljettu klubi ja että olemme kaikki sitoutuneet vuosituhattavoitteisiin", Wieczorek-Zeul totesi.

Merkel kehottaa etsimään kumppanimaita

Saksan liittokansleri Angela Merkel on jo aiemmin todennut, että hän odottaa Heiligendammista jatkoa G8:n kesällä 2005 Britannian Gleneaglesissa pitämälle huippukokoukselle, jossa Afrikan tilanne ja kehitysavun lisääminen saivan suuren huomion.

Merkelin hallituksen on laatinut muun muassa luonnosehdotuksen, jossa kehotetaan jokaista G8-maata solmimaan kumppanuussopimus Afrikan valtion kanssa. Pääpaino annettaisiin maille, jotka ovat edistäneet demokratiaa ja sijoittajia suosivaa toimintaympäristöä, AFP kirjoittaa.

EU:n kehitysyhteistyöstä vastaava komissaari Louis Michel painotti kehitysministerien koontuessa Berliinissä, että korruption vastainen työ ei saa olla ainoa peruste kumppanuussopimuksille ja avulle. "Etsimme maita, jotka pyrkivät tarjoamaan väestölleen peruspalveluita, kuten terveydenhuollon ja koulutuksen", Michel totesi.

Lisää tietoa aiheesta