Uutinen

Said tekee vapaaehtoistyötä kahdella mantereella

"On kiva, että Said on täällä ja afrikkalainen ruokakin on ihan hyvää", kommentoi Alppilan pienryhmäkodissa asuva Urpo Puranen tansanialaisen Said Sensinatus Makuwan vapaaehtoistyötä.
Milma Kettunen
2.12.2003

 Kuva: xxx_mitä_tässä_kuvassa_on. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)
Elokuun puolivälissä Alppilan pienryhmäkodissa (PRK) elettiin jännittäviä aikoja. Tansanialainen Said Sensinatus Makuwa oli aloittamassa puolen vuoden vapaaehtoistyön ja talon kaksitoista asukasta odottivat häntä innostuneina.

"Heti alussa Saidista tuli "meidän Said", kertoo PRK:ssa kehitysvammaisten ohjaajana toimiva Kirsimaria Luoma-Aho. "Tämä on ensimmäinen kerta, kun meillä on vapaaehtoinen töissä. Siksikin järjestimme jo etukäteen Tansania-illan, joka auttoi kaikkia valmistautumaan Saidin tuloon."

Saidilla on kokemusta kehitysvammaisten kanssa työskentelystä jo Tansaniasta. Viitisen vuotta sitten hän oli työttömänä kotikylässään Morogoron alueella, kun kylästä etsittiin vapaaehtoisia kartoittamaan alueen kehitysvammaisten oloja. "Teimme kuukauden ajan töitä ja keräsimme tiedot alueelta, mutta mies, jolle ne luovutimme, ei koskaan ilmaantunut takaisin. Aloimme sitten miettiä keskenämme, mitä voisimme tehdä auttaaksemme", Said kertoo.

Said ja ystävät tarjoutuivat vapaaehtoistyöhön kehitysvammaisten kouluun, jossa osa lapsista asuu ja osa tulee vain päiväksi. "Kotona Tansaniassa me yritämme enemmän suojella koulun lapsia. Täällä on erilaista, koska asukkaat ovat hyvin itsenäisiä ja osallistuvat esimerkiksi keittiö- ja siivoushommiin", Said pohdiskelee.

Alppilassa Said on pelannut asukkaiden kanssa jalkapalloa, laittanut ruokaa, käynyt kävelyillä ja Tallinnassakin. "Oli hauskaa, kun Said ensimmäisen kerran maistoi voileipäkakkua ja sen naama meni hassun näköiseksi. Olen myös opettanut Saidille Helsinkiä ja se on ollut tosi kivaa. On myös ollut kiva tehdä ruokaa yhdessä", kertoo Sirpa Usanov.

Vaikka Saidilla ja Alppilan asukkailla oli yhteistä puhuttua kieltä aluksi vain muutama sana, on kommunikointi sujunut ongelmitta. Luoma-Ahon mukaan Said on monille asukkaille jo erottamaton osa arkea: "Kokemuksensa ansiosta Said osaa lukea hyvin elekieltä ja signaaleja ja nyt hän osaa jo vähän suomeakin. Kun hän nyt lähti toiseen kotiin tutustumaan meidän asukkaat olivat jo ihan huolissaan ja sanoivat, että Said ei saa mennä muualle ja pitää ainakin tulla takaisin."