Uutinen

Ruotsi leikkaa kehitysapua 15 prosenttia

Esa Salminen
19.8.2009

Ruotsin kehitysyhteistyövarojen uskotaan vähenevän viidellätoista prosentilla vuonna 2010. Leikkausta perustellaan kansainvälisellä taantumalla, kertoo Ruotsin radion uutistoimitus Ekot.

Ruotsi on ollut suhteellisesti suurimpia kehitysavun antajia maailmassa. Ruotsin kehitysyhteistyöviranomaisen Sidan tiedotteen mukaan vuonna 2009 bruttokansantulon laskun tähden kehitysyhteistyövarat ylittävät reilusti prosentin bruttokansantulosta.

Vuodelle 2010 avun määrä aiotaan laskea yhteen prosenttiin Ruotsin bruttokansantulosta, mikä tarkoittaa rahamäärien merkittävää supistumista.

Leikkausten tähden Ruotsi kohdentaa kehitysapuaan, ja ainakin tuki Nicaragualle ja Hondurasille pienenee, kun taas apu Serbialle ja Valko-Venäjälle kasvaa. Ruotsin apu köyhille Afrikan maille pysyy tiedotteen mukaan ennallaan. Ekotin haastatteleman Sidan johtajan Magnus Lindellin mukaan myös tuki ruotsalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle tulee vähenemään.

Aiemmin kesällä Ruotsin kehitysministeri Gunilla Carlsson arvioi, että apua voitaisiin tiputtaa jopa 23 prosenttia siten, että sen määrä silti saavuttaisi prosentin Ruotsin bruttokansantulosta. YK:n suositus teollisuusmaille on 0,7 prosenttia.

Ruotsin hallitus päättää vuoden 2010 budjetista syyskuussa.

Lisää tietoa aiheesta