Gunilla Carlsson avaamassa Maailman vesiviikkoa Tukholmassa vuonna 2011.
Kuva:
World Water Week
Uutinen

Ruotsi aikoo leikata budjettitukea

Kehitysministeri Gunilla Carlsson haluaa uudistaa Ruotsin kehitysapua muiden muassa lakkauttamalla suoran budjettituen. Kehitysjärjestö Diakonian mukaan siirto veisi Ruotsin ajassa taaksepäin.
Esa Salminen
15.2.2012

Ruotsin kehitysministeri Gunilla Carlsson on viime aikoina antanut maan lehdistölle lausuntoja siitä, että hän soisi Ruotsin luopuvan suorasta budjettituesta kehitysmaille. Ruotsi antaa tällä hetkellä suoraa budjettitukea Burkina Fasolle, Malille, Mosambikille ja Tansanialle.

Carlssonin mukaan esimerkiksi OECD:n perusteet budjettituen hyödyistä tehokkaana tukimuotona kalpenevat budjettituen puutteiden edessä. EU:n tasolla budjettitukea sen sijaan voisi hänestä jatkaa.

Carlssonin mukaan tämä aloite on osa hänen pyrkimyksiään uudistaa Ruotsin apua. Dagens Nyheter -lehdelle ministeri sanoi, ettei kehityskentällä ole haluja uudistua, ja maan yleisradion radiohaastattelussa Carlsson valitti, että kehitysyhteistyössä puhutaan liikaa.

"On kursseja, konferensseja, matkoja ja puhetta, puhetta, puhetta!"

Carlsson toivoo, että puheesta siirryttäisiin jo toimintaan.

Diakonia: Budjettituen leikkaaminen paluu huonompaan apuun

Yksi Ruotsin kehityskentän suurista järjestötoimijoista, Diakonia, ehti reagoida Carlssonin ehdotuksiin tuoreeltaan.

"Diakonia suhtautuu positiivisesti siihen, että Gunilla Carlsson haluaa keskittyä avun toimivuuteen ja läpinäkyvyyteen", kirjoittaa järjestön vaikuttamistyön ja kehityspolitiikan asiantuntija Magnus Walan järjestön blogissa.

Walanista on kuitenkin virhe luulla, ettei Ruotsin kehitysyhteistyötä olisi uudistettu ennen vuotta 2006, jolloin Carlssonista tuli kehitysministeri.

"Diakonia kumppaneineen on esimerkiksi pitkään osallistunut maailmanlaajuiseen keskusteluun siitä, kuinka kehitysavun laatua ja köyhien ihmisten omistajuutta voitaisiin parantaa."

Järjestö vastustaa ministerin aikeita lopettaa suora budjettituki, sillä budjettituki tuo läpinäkyvyyttä apuun ja vastaanottajamaiden budjetteihin ylipäätään.

"Kumppanimme Mosambikissa esimerkiksi sanovat, että budjettituki on antanut heille mahdollisuuksia seurata, että valtio käyttää rahaa sinne, mihin kuuluu", Walan sanoo Ruotsin yleisradion haastattelussa.

"Jos esimerkiksi on ollut tarkoitus laajentaa vesihuoltoa Mosambikin kaupunkien esikaupunkialueilla, ihmiset ovat voineet tarkistaa budjetista, onko valtio tehnyt kaiken, mitä on luvannut, vai esimerkiksi puolet siitä, mihin rahaa olisi ollut."

Walanin mukaan aikeet leikata budjettitukea uhkaavat viedä Ruotsin takaisin vanhanaikaiseen, rahoittajien pyörittämään kehitysapuun.

Myös oppositiossa istuvat sosiaalidemokraatit ja vihreät ovat kritisoineet budjettituen leikkausaikeita.