Uutinen

Ruokahuippukokous: Biopolttoaineet haaste ja mahdollisuus

YK:n huippukokous arvioi, että biopolttoaineet ovat sekä haaste että mahdollisuus maailman ruokaturvalle.
Eeva Eronen
6.6.2008

Ruokakriisin setvimiseen keskittyneessä YK:n huippukokouksessa keskusteltiin tiukkaan sävyyn biopolttoaineiden vaikutuksesta elintarvikkeiden hintojen nousuun. Kolmipäiväiseen kokoukseen Roomaan oli kokoontunut valtion päämiehiä ja muita edustajia noin 180 maasta.

Brasilia, Yhdysvallat ja muut biopolttoaineiden suuret tuottajamaat kiistelivät kokouksessa muiden kanssa siitä, mitkä kasvit sopivat parhaiten energian tuottamiseen ja kuinka paljon biopolttoaineiden tuotanto vaikeuttaa maailman ruokatilannetta, uutistoimisto AP kertoo.

Asiasta päästiin kuitenkin lopulta yksimielisyyteen, ja kesäkuun 5. päivä loppuneen kokouksen mukaan biopolttoaineet ovat "sekä haaste että mahdollisuus". Kokousväki päätyi siihen lopputulokseen, että biopolttoaineiden tuottamisen vaikutuksia täytyy vielä tutkia syvällisesti.

Muutoin kokous suositteli odotusten mukaisesti kaupan esteiden purkamista ja maataloustuotannon tukemista.

Muutama Latinalaisen Amerikan maa oli hyvin eri mieltä muutamista kokouksessa käsitellyistä asioista. Esimerkiksi Kuuba pahoitteli sitä, ettei loppuasiakirjassa paheksuttu Yhdysvaltojen pitkään jatkunutta kauppasaartoa Kuubaa kohtaan. Argentiina taas olisi halunnut, että paperiin olisi kirjattu syytöksiä esimerkiksi Yhdysvaltain ja EU:n vahvoja maataloustukiaisia vastaan.

Lisää tietoa aiheesta