Etanolia maissipellon kupeessa. Noin puolet "kaapatusta" maasta tuottaa biopolttoaineita.
Kuva:
iStockphoto
Uutinen

Roima tuotto yllyttää maakaappauksia

Moni pienviljelijä jää puille paljaille Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, kun ulkomaiset sijoittajat ostavat maat. Osa viljelee ruokaa, osa biopolttoaineita — ja osa vain keinottelee ja antaa maan seistä kesannolla.
Stephen Leahy
17.6.2013

IPS -- Ulkomaisten sijoittajien haltuun on siirtynyt Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa maa-alue, joka vastaa 60 prosenttia Euroopan maatalousmaasta, International Land Coalition -järjestö (ILC) raportoi.

Sen mukaan sijoittajille ropisee jopa 25 prosentin tuottoja. Haltijaa vaihtaneesta 45 miljoonaa hehtaarin alasta noin puolet on valjastettu tuottamaan ruokaa ja puolet biopolttoaineita.

"Osa sijoittajista ei kuitenkaan viljele maata, vaan haluaa keinotella sillä", Michael Taylor ILC:stä sanoo. ILC:ssä on mukana satakunta järjestöä ja valtioiden välistä elintä, kuten Maailmanpankki ja YK:n ympäristöjärjestö Unep.

Sijoittajan voitto

Viljelymaasta on tullut tuottoisa investointikohde länsimaisille eläkerahastoille ja sijoitusyhtiöille. "Sijoittajat hakevat ja usein myös saavat 20–25 prosentin voittoja", Taylor sanoo.

Samalla alueen asukkaat häädetään perinteisiltä viljely- ja laidunmailtaan sekä metsistään, huomauttaa Teresa Anderson brittiläisestä Gaia-säätiöstä. Se etsii ekologisia ratkaisuja Afrikan ongelmiin yhdessä paikallisten järjestöjen perustaman African Biodiversity Networkin kanssa.

Valtaosa Afrikan ruokaa tuottavista pelloista on ollut kyläläisten yhteismaina. Myös Aasiassa ja Etelä-Amerikassa on satoja miljoonia pienviljelijöitä, paimentolaisia ja alkuperäiskansojen jäseniä, joilta puuttuu viralliset maanomistuspaperit.

Järjestöjen mukaan valtiot unohtavat helposti perinteiset omistuskäytännöt ja luovuttavat maat siekailematta sijoittajille.

Viljelijän tappio

Yhdysvaltain Georgian yliopistossa analysoitiin 34:ää Afrikassa tapahtunutta maanhankintaa. Asukkaat menettivät useimmiten maansa ja elinkeinonsa saamatta mitään todellista hyötyä.

ILC:n internetissä pitämä Land Matrix kertoo, että maanhankinnan kärjessä ovat Yhdysvallat, Malesia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Britannia. Matrixiin on kirjattu liki tuhat tapausta eri puolilta maailmaa.

Suurimmat maa-alat ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen tai vuokrakäyttöön Etelä-Sudanissa ja Papua-Uudessa-Guineassa.

Taylorin mukaan maakauppojen jäljittäminen on hyvin vaikeaa ja Matrixista uupuu paljon varsinkin kotimaisia kauppoja. ILC toivoo kansalaisilta apua tiedonhankintaansa.

"Kehitys" vie pellot

"Kolmen viime vuoden aikana osavaltio on myynyt yli 50 000 hehtaaria maitamme yrityksille", kertoo Lalji Desai. Hän kuuluu maldhari-heimoon, joka on perinteisesti elänyt karjanhoidolla Intian Gujaratissa.

Osavaltion hallitus puhuu alueen kehittämisestä, mutta maldharit ja muut paikalliset viljelijät haluavat pitäytyä maataloudessa. "Maa on erittäin hedelmällistä, emme tahdo luopua siitä", Desai sanoo.

Hänen mukaansa seudun 70 kylän 125 000 asukasta elävät nyt "erityissijoitusalueella" ja heidän maansa paloitellaan Suzukin ja Hitachin kaltaisille ulkomaisille yrityksille. "Väki on kouluttamatonta, eikä sille heru työpaikkoja noista yrityksistä."

Desai kertoo, että yritykset saavat maata yli oman tarpeensa ja myyvät sitä edelleen. "Hinta on 20-kertaistunut kymmenessä vuodessa. Kaikki hamuavat nyt maata, myös vaikutusvaltaiset poliitikot."