Uutinen

Riemuvuoden petetyt lupaukset

Juha Rekola
13.4.2000

Vuosi 2000 on riemuvuosi, köyhimpien kehitysmaiden ylivoimaisten velkojen mitätöinnin vuosi. Kansainvälinen Jubilee 2000 -kampanja onnistui vetoomuksilla ja suurtapahtumallaan painostamaan viime kesäkuussa Kölnissä kokoontuneet rikkaimpien teollisuusmaiden G7 -huippukokoukseen osallistuneet johtajat suostumaan velan aiottua laajempaan mitätöimiseen.

Syksyllä Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tekivät samansuuntaisia päätöksiä ja aivan vuosituhannen vaihteen alla USA, Britannia ja Kanada julistivat yksipuolista velkojen anteeksiantoa.

Kölnissä luvattiin yhteensä 100 miljardin dollarin velkahelpotuspaketti: 25 miljardia aikaisemmin sovittu HIPC-ohjelman mukaista helpotusta, 30 miljardia yhtä lailla aiemmin "Napolin ehdoilla" sovittuja kahdenvälisten velkojen mitätöintejä, 25 miljardia uutta Kölnissä sovittua HIPC-ohjelman ehtojen parantamiseen luvattua rahaa ja G7-maiden lupaus mitätöidä näiden maiden 20 miljardin dollarin kehitysluotot kokonaan.

Vuoden 1999 lopussa tehtiin lisää kahdenvälisten velkojen mitätöintilupauksia 11 miljardin dollarin verran. Näin vuonna 1999 tehtyjen lupausten loppusumma nousi 111 miljardiin dollariin. Tämä on Jubilee 2000 -kampanjan laskelmien mukaan alle kolmannes kiireistä velkahelpotusta tarvitsevien 52 maan veloista.

Mitä lupausten jälkeen on tapahtunut? Ei kovin paljoa.

Juhlavuoden lähestyessä puoliväliä alkaa todisteita kasaantua näiden lupausten pettämisestä. Myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan joutui maaliskuussa toteamaan, että viime vuonna luvatut syvemmälle menevät, nopeammat ja laajemmat velkahelpotukset ovat vielä toteutumatta.

Köyhimpien kehitysmaiden velkataakan vähentäminen on vielä tässä vaiheessa surullinen tarina rikkaiden maiden poliitikkojen ja kansainvälisten rahoituslaitosten korkeiden virkamiesten kyvyttömyydestä ja kaksinaamaisuudesta.

Itse asiassa noista Kölnin 100 miljardin dollarin lupauksista oli huhtikuun alkuun mennessä toteutunut vain murto-osa, runsas 12 miljardia dollaria. Kun Kölnistä on kulunut yksitoista kuukautta, näyttää hyvin todennäköiseltä, että teollisuusmaiden johtajat tulevat syömään sanansa. Näin käy, ellei velkojen helpotusta nyt nopeasti ja radikaalisti kiirehditä.

Huhtikuun puolivälissä vain viisi maata (Bolivia, Uganda, Mauritania, Mosambik ja Tansania) oli päässyt Kölnissä sovittujen uusien HIPC-ehtojen mukaisen ohjelman päätöksentekovaiheeseen. Näistä ainoastaan Ugandan velkaa itse asiassa on mitätöity. Prosessi on hidastunut huomattavasti. Kun Maailmanpankki vielä joulukuussa arvioi 24 maan ehtivän tähän vaiheeseen vuonna 2000, nyt puhutaan enää 14 maasta. Itse HIPC-ohjelmaan on hyväksytty 41 maata.

Syitä velkahelpotuksen hidastumiseen on monia. Jubilee-kampanja listaa tärkeimmät:

Japani on kieltäytynyt 10 miljardin dollarin HIPC-velan mitätöimistestä "moraalisista syistä" (jotka toki eivät ole estäneet Japania lunastamasta verorahoilla omien pankkiensa 300 miljoonan dollarin velkoja).

Maailmanpankin puheenjohtaja James Wolfensohn on sanonut, että luvattu HIPC-lainojen mitätöinti vahingoittaisi pankin luottokelpoisuutta (huolimatta siitä, että pankilla on yli 180 miljardin dollarin pääomatakuut jäsenvaltioiltaan).

Yhdysvaltain kongressi on kieltäytynyt rahoittamasta presidentti Clintonin pyyntöä 210 miljoonan dollarin HIPC-rahoituksesta (vaikka USA:n budjettiylijäämäksi seuraavien kymmenen vuoden aikana arvioidaan jopa yli triljoonaa dollaria).

Euroopan unioni on kieltäytynyt vahvistamaan Euroopan kehitysrahaston käyttämättä jääneiden varojen siirtämistä tähän tarkoitukseen, koska sen mielestä USA:n tulee osallistua velkahelpotuksiin reilulla sille kuuluvalla osuudella.

Maailmanpankki ja ja muut velkojat käyttävät uuden köyhyydenvähentämisstrategiansa hyväksymistä tekosyynä velkahelpotusten hidastamiseen. Velkojen mitätöimistä ei muka voi aloittaa ennen kuin täydellinen suunnitelma köyhyyden vähentämisestä on valmis. Britannian kehitysyhteistyöministeri Clare Short kritisoi tätä voimakkaasti maaliskuussa.

Maailmalla kiertää sitkeästi tietoja, joiden mukaan viiden velkahelpotuksista nauttimaan päässeiden maan veloista olisi mitätöity 90-100 prosenttia. Jubilee-kampanjan käsiinsä saamien tietojen mukaan tämä ei ole totta, vaan ainoastaan 40% veloista ollaan mitätöimässä.

Tämä johtuu siitä että kolmasosa köyhimpien maiden veloista on velkaa kansainvälisille rahoituslaitoksille, eivätkä IMF, Maailmanpankki ja alueelliset kehityspankit ole sitoutuneet velkojen 100-prosenttiseen mitätöintiin. Ne puhuvat velkataakan alentamista "kestävälle tasolle", jonka rikkaat maat ovat yksipuolisesti määritelleet olevan 150 prosenttia köyhän maan vientitulojen määrästä. Yksittäisistä velkojamaistakin vain harva on toistaiseksi sitoutunut velkojen täydelliseen mitätöintiin.

Rikkaiden maiden ynseää asennetta omien lupausten pitämiseen kuvaa tarina kehitysluottojen anteeksiannon kohtalosta OECD:n velkojamaiden "Pariisin klubin" kokouksesta. Sen mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto olisi Kölnin G7-huippukokouksen jälkeisissä keskusteluissa ehdottanut että velkojamaat voisivat vaivihkaa unohtaa siellä tehdyt päätökset kehitysluottojen anteeksiannosta kokonaan ja mitätöidä niitäkin vain itse määräämäänsä "kestävän tason" rajaan saakka. Pariisin klubin kokouksesta tuli vastaus jonka mukaan ne olisivat tehneet juuri näin joka tapauksessa.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan korosti huhtikuussa julkistetussa millennium-raportissaan, että on turha tavoitella köyhyyden vähentämistä, jos velkaongelmaa ei saada ratkaistua. Hän myös esitti Jubilee-kampanjan tavoin riippumattoman velkojen selvittelykomitean perustamista. Sen puute on perussyy velkahelpotuksen epäonnistumiselle. Nykyinen järjestelmä, jossa rikkaat velkojat sopivat ja sanelevat keskenään ehtoja köyhille velallisilleen ei näytä saavan aikaan muuta kuin korkean tason konferensseja ja petettyjä lupauksia.