Uutinen

Reilumpi kauppa paras ase köyhyyttä vastaan

Poliittinen tahto ratkaisee YK:n vuosituhattavoitteiden kohtalon.
Eveline Herfkens
15.3.2004

YK:n vuonna 2000 asettamat vuosituhattavoitteet (Millenium Development Goals) ovat teknisesti ja taloudellisesti saavutettavissa. Nyt puuttuu vain poliittinen tahto, joka nostaisi ne paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen asialistan kärkeen.

Köyhimmätkin maat selviäisivät nykyistä paremmin, jos ne harjoittaisivat vastuullisempaa taloudenpitoa ja muuttaisivat budjettinsa painopisteitä. Haasteena on panna niin rikkaiden kuin köyhienkin maiden hallitukset vastuuseen lupauksistaan.

YK:n vuosituhathuippukokouksessa 2000 peräti 189 valtion päämiehet hyväksyivät yksimielisesti joukon konkreettisia tavoitteita. Listan ensimmäisenä on alle dollarilla päivässä elävien ja nälkää näkevien määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä.

Nykymenolla tavoitteet jäävät kuitenkin saavuttamatta. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ensimmäiseen tavoitteeseen päästäisiin tätä tahtia vuonna 2147. Vauraat maat ovat nyt rikkaampia kuin koskaan. Henkeä kohti laskettu varallisuus yli kaksinkertaistui 1961-2000. Annettu kehitysapu henkeä kohti laskettuna on kuitenkin kutistunut samalla aikavälillä.

Kansainvälisellä kaupalla on mainiot mahdollisuudet edistää talouskasvua ja vähentää köyhyyttä maailmanlaajuisesti. Maailmanpankki arvioi, että jos rikkaat maat poistaisivat kaupan esteet ja maatalouden tukiaiset, maailmantalous hyötyisi 120 miljardia dollaria (dollari on noin 0,81 euroa). Jos kehitysmaiden osuus maailman vientikaupasta kasvaisi yhden prosentin, 128 miljoonaa ihmistä vapautuisi köyhyydestä. Nykyinen kauppapolitiikka kuitenkin sortaa kehitysmaita ja estää niitä pääsemästä mukaan maailmantalouteen.

Kaupan pahimmat vääristymät ovat maataloussektorilla. Kolme neljäsosaa maailman köyhistä - 900 miljoonaa ihmistä - elää maaseudulla ja on riippuvaisia maataloudesta tai siihen liittyvistä elinkeinoista. Rikkaat maat - EU pahimpien joukossa - tukevat omia maataloustuottajiaan roimasti. Tukiaisten yhteissumma nousee 300 miljardiin dollariin vuodessa, kun valtioiden yhteenlaskettu kehitysapu on 57 miljardia.

Maataloustuet johtavat maailmanlaajuiseen ylituotantoon, joka puolestaan pudottaa maailmanmarkkinahinnat, täyttää köyhien maiden markkinat ja vie niiden omilta talonpojilta elannon. Euroopan lehmät saavat tukea yli kaksi dollaria päätä kohti päivässä. Puolella maailman väestöstä on käytettävissään vähemmän rahaa. EU-maiden veronmaksajat kustantavat joka vuosi 2,5 miljardin dollarin tukiaiset maidontuotannolle, joka tuhoaa lukuisilta ihmisiltä elinkeinon maailman köyhimmissä maissa.

EU-maiden maidon ja maitojalosteiden ylijäämät dumpataan maailmanmarkkinoille kalliiden tukiaisten turvin. Samalla ne romuttavat kehitysmaiden omat markkinat. Esimerkiksi hollantilainen maitojauhe on niin halpaa, että jotkut tansanialaiset meijerit jalostavat mieluummin sitä kuin paikallisten pientilojen lehmien maitoa.

Tietenkin jokaisella rikkaalla maalla on oikeus, ellei suorastaan velvollisuus, käyttää verotuloja maaseudun elinkeinojen tukemiseen. Sen voisi kuitenkin tehdä tavalla, joka ei kostautuisi kehitysmaiden talonpojille, kuten tulonlisinä tai vaikkapa palkitsemalla ympäristön hoidosta. Nykyiset maatalouden tukiaiset kannustavat usein tuottamaan entistä enemmän, ja ylijäämästä hankkiudutaan eroon kalliiden vientitukien avulla. Samalla kiihtyy lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö, mikä saastuttaa ilmaa, vettä ja maaperää. Vääristymien korjaaminen paikallisilla ja kansainvälisillä maataloustuotteiden markkinoilla kuuluu ensimmäisen vuosituhattavoitteen saavuttamisen perusehtoihin.

Kehitysmaiden markkinoille pääsyä rajoitetaan yhä. Vaikka kauppaa on viime vuosikymmeninä vapautettu tuntuvasti, esteet ovat yhä korkeita. Se pätee eritoten työvaltaisiin tuotteisiin ja palveluihin, jotka ovat kehitysmaissa halpoja. Rikkaat maat rajoittavat korkeiden tullien ja tuontiverojen avulla maataloustuotteiden sekä tekstiilien ja vaatteiden tuontia kehitysmaista. Sama pätee yleensä raaka-aineiden jatkojalosteisiin.

Kehitysmaiden tuotteille määrätyt tullit ovat kaksinkertaisia teollisuusmaiden tuotteisiin verrattuna. Tullimaksujen alentaminen on olennaista, jos kehitysmaita halutaan auttaa vaurastumaan kaupan avulla.

Maailman kauppajärjestön WTO:n ministerikokous Qatarin Dohassa vuoden 2001 lopulla oli ensimmäinen, jossa kehitysmaat eivät jääneet pelkästään kerjäläisen asemaan. Viime vuonna Meksikon Cancúnissa päädyttiin kuitenkin taas umpikujaan.

Teollisuusmaiden on nyt otettava konkreettisia askelia, jotta WTO palaa Dohassa sovituille raiteille. Se edellyttää kauppapolitiikan uudistamista niin, että kansainvälinen kauppa alkaa hyödyttää myös kehitysmaita.

 

Eveline Herfkens koordinoi YK:n kampanjaa vuosituhattavoitteiden
toteuttamiseksi järjestön pääsihteerin alaisuudessa. Hän toimi Hollannin kehitysyhteistyöministerinä 1998-2002.