Uutinen

Raportti: Velkahelpotuksia kaivataan myös Aasiaan

Ehdottomat velkahelpotukset, lisäapu ja reilumpi kauppa ovat tarpeen, jotta Aasian köyhissä maissa voitaisiin saavuttaa YK:n vuosituhattavoitteet, todetaan Aasian ja Tyynenmeren alueen ministerikokouksen yhteydessä julkaistussa raportissa.
Sanna Jäppinen
4.8.2005

Aasian ja Tyynenmeren alueella on 14 maailman vähiten kehittyneiden maiden joukkoon kuuluvaa valtiota. Lähes puolet näistä maista on rankasti tai kohtalaisesti velkaantuneita, mutta niiden velkataakkaa ei armahdettu viimeaikaisissa velkahelpotuksissa, jotka koskivat lähinnä Afrikan maita. Kehitystavoitteiden saavuttamisesta tekee käytännössä mahdottoman tehtävän se, että maiden tuloista jopa 80 prosenttia kuluu velanhoitoon, kertoo Jakarta Post.

Aasian tarkastelu yhtenä kokonaisuutena vuosituhattavoitteiden suhteen ei ole kovin mielekästä, sillä alueella on myös maailman nopeimmin kasvavia talouksia, kuten Kiina ja Intia. Vaikka tavoitteiden saavuttaminen köyhimmissä maissa on nykytahdilla epätodennäköistä, joitain edistysaskelia on kuitenkin saavutettu: esimerkiksi peruskoulutuksen turvaaminen kaikille näyttää toteutuvan Bangladeshissa, Kambodzhassa, Laosissa, Malediiveilla ja Vanuatulla.

Alueen ministerit sitoutuivat kokouksessa allekirjoitetussa Jakartan julistuksessa vahvistamaan jatkossa keskinäistä yhteistyötään, kerrotaan Xinhuan uutisessa.

Lisää tietoa aiheesta