Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Raportti: Tietokoneet keinottelevat nyt ruoalla ja öljyllä

Rahoitusmarkkinakriisi lisäsi merkittävästi perushyödykkeillä käytävää keinottelua. Ruoan ja öljyn hintakehitys irtautui kysynnän ja tarjonnan todellisista muutoksista lokakuussa 2008, kertoo YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin maaliskuussa julkaisema raportti.
Matti Ylönen
2.4.2012

Kun IT-alan kupla puhkesi vuosituhannen vaihteessa, yhä useampi rahoitusmarkkinasijoittaja kiinnostui hyödykemarkkinoista. Ruoan ja öljyn arvopaperit ja johdannaiset tarjosivat väylän sijoitussalkkujen riskien hajauttamiseen.

"Hyödykemarkkinoilla liikkuvien arvopapereiden määrä kasvoi viime vuosisadan lopun alle 10 miljardista dollarista 450 miljardiin huhtikuussa 2011", kertoo UNCTADin maaliskuun lopussa julkaisema raportti.

Hyödykkeiden johdannaismarkkinoiden arvo on jo 20-kertainen todelliseen tuotantoon nähden. Johdannaisilla tarkoitetaan tulevaisuudessa maksuun tulevia sopimuksia arvopapereiden kaupasta.

Automatisoitu kaupankäynti on kasvussa

Taustalla johdannaismarkkinoiden kasvussa on ollut sijoittajien riskien hajauttamisen ja voittojen hakemisen lisäksi teknologinen kehitys.

"Pörssisaleissa tehtävä kauppa on menettänyt merkitystään. Tärkeimmät pörssit ovat ottaneet vuoden 2005 jälkeen käyttöön ympärivuorokautisen, automatisoidun kaupankäynnin", raportti selvittää.

Automatisoitu kaupankäynti, eli tietokoneiden tekemä salamannopea pörssikauppa on lisännyt hyödykemarkkinoiden sekuntipeliä. Voittoja haetaan yhä enemmän hyvin nopeatempoisella kaupalla.

"Korrelaatio hyödyke- ja osakemarkkinoiden kurssien välillä on kasvanut päivän mittaisissa kaupoissa lähes tasaisesti vuosien 2003—2004 jälkeen."

Aiemmin ruoan ja öljyn hinnat heilahtelivat, kun niiden kysynnässä tai tarjonnassa tapahtui muutoksia: löydettiin uusia öljykenttiä tai kun kuivuus pilasi sadot. UNCTADin mukaan hintoja ohjaa nykyään yhä vahvemmin myös arvopaperimarkkinoiden kehitys.

"Osake- ja hyödykemarkkinoiden päivää lyhyemmissä omistuksissa ei ennen vuotta 2008 näkynyt vahvoja tai pitkäkestoisia kytköksiä. Tämän jälkeen tilastoissa näkyy selvä muutos", UNCTAD toteaa.

Ennen kriisiä hyödykemarkkinoiden hintoja ohjasivat siis pitkälti niiden tuotannossa ja kysynnässä tapahtuneet muutokset. Lokakuusta 2008 eteenpäin hintakehitys hyödyke- ja osakemarkkinoilla on alkanut muistuttaa toisiaan.

Rahoitusmarkkinoiden riskit leviävät pelloille

UNCTADin tutkimus oli ensimmäinen, jossa löydettiin tuloksia päivää lyhyempien omistusten merkityksestä viime aikojen hinnanmuodostukseen hyödykemarkkinoilla.

"Ilmiön ymmärtäminen tulee vaatimaan lisää tutkimusta. Uskomme kuitenkin vahvasti, että nopeatempoisella kaupankäynnillä on ollut iso rooli tässä muutoksessa", tutkijat linjaavat.

Muutokset ovat kauaskantoisia, sillä öljyn ja ruoan maailmanmarkkinahinnat näkyvät monin tavoin ihmisten arjessa.

"Hyödykemarkkinat reagoivat yhä herkemmin rahoitusmarkkinoiden tapahtumiin", raportti summaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa kasvavaa epävarmuutta hyödykkeiden, kuten ruoan, tuottajille ja ostajille.

Johdannaismarkkinoita verottava rahoitusmarkkinavero olisi yksi keino puuttua nopeatempoiseen kaupankäyntiin. Veron käyttöönottoa käsitellään parhaillaan Euroopan unionissa ja sen jäsenmaissa tiukan poliittisen pelin tunnelmissa.