Uutinen

Raportti: Talous kasvaa, mutta köyhyys vähenee epätasaisesti

Kehitysmaiden talouskasvu jatkuu voimakkaana - myös eteläisessä Afrikassa. Avainasemassa köyhyyden lievittämisessä ovat kuitenkin korruption kitkeminen ja hyvän hallinnon kehittäminen, arvioidaan Maailmanpankin tuoreissa raporteissa.
Sanna Jäppinen
27.4.2006

"On enää alle 10 vuotta aikaa siihen, kun vuosituhattavoitteet olisi tarkoitus saavuttaa. Monissa maissa on tapahtunut edistystä, ja tämä on merkki siitä, että kehityksen puolesta tehdyillä ponnistetuilla voidaan saavuttaa tuloksia", Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz totesi 20. huhtikuuta esitellessään pankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) raporttia "Global Monitoring Report on the Millenium Development Goals".

"Nyt on tärkeää, että sekä kehitysmaat että avunantajayhteisö parantavat hallintotapojaan, jotta toivottuihin tuloksiin päästään", Wolfowitz totesi ja muistutti jälleen korruption vastaisen työn tärkeydestä: "Tämä raportti osoittaa, että korruptio on seurausta epäonnistuneesta hallinnosta."

YK:n vuosituhattavoitteet, kuten äärimmäisen köyhyyden ja nälän puolittaminen, olisi tarkoitus saavuttaa vuoteen 2015 mennessä.

Talouskasvu ei yksin riitä

Raportin tekijän Mark Sundbergin mukaan köyhyys on vuosina 2000-2005 vähentynyt maailmanlaajuisesti jopa 10 prosenttia, mutta alueelliset vaihtelut ovat huomattavia: Itä- ja Etelä-Aasia ovat olleet suurimpia hyötyjiä, ja Afrikalla on mennyt heikoimmin.

"Joillakin alueilla - erityisesti Afrikassa, mutta myös Etelä-Aasiassa - vain harvoja vuosituhattavoitteita on toivoa saavuttaa nykytahdilla. Toisaalta kaikilla alueilla jotkut maat ovat edistyneet hyvinkin merkittävästi", Sundberg toteaa Maailmanpankin artikkelissa.

Maailmanpankin toisessa tuoreessa raportissa, "World Development Indicators 2006", todetaan että vuonna 2004 Saharan eteläpuolisen Afrikan talouskasvu oli 4,8 prosenttia, joka oli korkeampi kuin maailman keskimääräinen kasvu eli 4,1 prosenttia. Tähän asti kehitysmaiden korkeat kasvuluvut ovat perustuneet pääasiassa Aasian talousbuumiin.

"Keräämämme tiedon perusteella talouskasvu on olennaista köyhyyden vähentämisessä. Siksi talouskasvun kiihtyminen Afrikassa on lupaavaa. Monien vuosien jälkeen maanosan kasvuluvut ovat sellaisia, että on mahdollista vähentää köyhyyttä paljon enemmän kuin lähimenneisyydessä", arvioi Maailmanpankin pääekonomisti François Bourguignon.

Molemmissa raporteissa päädytään kuitenkin samaan lopputulokseen: talouskasvun ohella köyhyyden vähenemisen olennaisia edellytyksiä ovat järkevä ja johdonmukainen politiikka, hyvin kohdennettu apu, hyvä hallinto sekä sijoittamista suosiva toimintaympäristö.

Lisärahan ohella huomio avun kohdentamiseen

Mark Sundberg muistuttaa myös avunantajayhteisön vastuusta: lähivuosina on luvattu lisätä kehitysavun määrää 50 miljardilla dollarilla. "On olemassa riski, ettei näitä rahoja nähdä, sillä rikkaat maat kärsivät taloudellisista paineista. Vaarana on myös se, että velkahelpotukset korvaavat todellisen lisärahoituksen."

Eikä lisärahoitus vielä itsessään takaa tuloksia, jos avun suuntaaminen ei parane niin, että kohteena ovat vuosituhattavoitteissa tärkeimmiksi nostetut maat ja kohteet. "Avunantajat antavat kehitysapua usein poliittisin, sotilaallisin tai geopoliittisin perustein", Maailmanpankin tiedottaja Christopher Neal totesi Marketwatch.comin mukaan.

Economic Policy Institute -tutkimuslaitoksen globaalipolitiikan koordinaattori Tony Avirgan huomauttaa, että myös kansainvälisillä rahoituslaitoksilla lienee syytä katsoa peiliin. Avirganin mukaan sekä Maailmanpankki ja IMF noudattavat liian yksioikoista politiikkaa: automaattisesti lähdetään siitä, että yksityinen toimii paremmin kuin julkinen. "Jokaista tapausta olisi tarkasteltava yksilöllisesti."

Avirganin mielestä työpaikkojen luomisella on keskeinen merkitys köyhille maille, Marketwatch.com kirjoittaa. "Parasta olisi luoda tuotantoa ensin kotimaisille ja alueellisille markkinoille, ja vasta sen jälkeen tähdätä maailmanmarkkinoille", Avirgan sanoi.

Lisää tietoa aiheesta