Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Raportti: Syöpä lisääntyy globaalisti

Jo reilusti yli puolet syöpään sairastuneista ihmisistä asuu kehitysmaissa, Maailman terveysjärjestö WHO raportoi.
Sanna Jäppinen
4.2.2014

Vuonna 2012 todettiin 14 miljoonaa uutta syöpätapausta. Vuotuisten diagnoosien määrän arvioidaan nousevan jopa 22 miljoonaan 20 vuoden kuluessa, ilmenee uudesta raportist "World cancer report 2014". Maailman terveysjärjestön WHOn alainen kansainvälinen syöpätutkimuskeskus IARC julkaisee vuosiraporttinsa maailman syöpäpäivänä 4. helmikuuta.

"Syövän lisääntyminen ympäri maailman on huomattava este inhimilliselle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Vaikka syöpätutkimuksessa on edistytty, tämä raportti osoittaa, että emme vain hoidoilla saa ongelmaa katoamaan", toteaa IARC:in johtaja Christopher Wild YK:n uutiskeskuksen mukaan.

Eliniän pidentyessä ja elintapojen samalla länsimaistuessa – alkoholin ja tupakan käytön lisääntyessä ja ruokavalion muuttuessa – nykyään jo yli 60 prosenttia syöpään sairastuvista ja 70 prosenttia syöpään kuolevista ihmisistä asuu Afrikassa, Aasiassa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa.

Christopher Wildin mukaan kehitysmaissa tilannetta pahentaa se, että syövän tunnistaminen aikaisessa vaiheessa on harvinaista ja toisaalta läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta hoitoihin.

"On äärimmäisen tärkeää, että köyhissä ja keskituloisissa maissa hallitukset sitoutuvat suojelemaan väestöään esimerkiksi työelämän riskitekijöiltä ja ympäristösaasteilta ja tekevät suunnitelman ennaltaehkäisemisen tehostamiseksi."

Maailmanlaajuisesti yleisimmät syöpätyypit ovat keuhko- ja rintasyöpä, joita todetaan 1,7-1,8 miljoonaa tapausta vuosittain.