Afrikan talous kasvaa, mutta sosiaaliturvassa riittää kehitettävää - mistä olisi hyötyä taloudellekin. Kuvassa maasai-naisia Tansaniassa.
Kuva:
Hector Conesa
Shutterstock
Uutinen

Raportti: Sosiaaliturva EU:n kehitysyhteistyön keskiöön

Sosiaaliturva ei ole vain henkilökohtaisten katastrofien varalta viritetty turvaverkko. Se on osa laaja-alaista sosiaalipolitiikka, joka nostaa ihmisiä köyhyydestä, todetaan EU:n kehitysyhteistyöraportissa.
Lauri Haapanen
8.2.2011

Lapsilisä, vanhuuseläke ja työttömyyskorvaus, ilmainen terveydenhuolto, koulutus ja kouluruokailu... sosiaalisen suojelun järjestelmiä eli sosiaaliturvaa pidetään vauraiden maiden ylellisyytenä, minkä vuoksi se kehitysyhteistyössä herkästi unohtuu, todetaan EU:n tuoreessa kehitysyhteistyöraportissa "Sosiaalinen suojelu osallistavan kehityksen edistäjänä" (2010).

Sosiaaliturvan mahdollisuuksia ja toteutettavuutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tutkinut raportti kuitenkin todistaa, että ennakko-oletus on väärä: Sosiaalinen suojelu on tietyin edellytyksin mahdollista ja toteutettavissa jopa alhaisimpien tulotasojen maissa. Se ei myöskään ole pelkkä ylimääräinen kuluerä, vaan päin vastoin tehokas keino köyhyyden poistamisessa sekä terveydenhoidon ja tasa-arvon parantamisessa.

Sosiaaliturva tulisikin raportin työstöä johtaneen tutkijan Giorgia Giovannettin mielestä ottaa läpileikkaavasti huomioon kaikessa EU:n kehitysyhteistyössä.

"Sosiaaliturva on kehityspalapelin puuttuva pala", Giovannetti kuvaili vieraillessaan viime viikolla raporttia käsitelleessä seminaarissa Helsingissä.

Mahdollisuudet: enemmän kuin turvaverkko

Vaikka Afrikan maiden talous ja yhteiskunnallinen hyvinvointi ovat viime vuosikymmeninä kohentuneet, on ruohonjuuritasolla monien afrikkalaisten arki edelleen epävarmaa: Jos toimeentulo esimerkiksi sairauden tai muuttuvan ilmaston seurauksena romahtaa, ihmisten on usein pakko myydä omaisuuttaan, pienentää päivittäisiä ruoka-annoksiaan ja ottaa lapset pois koulusta. Juuri tämän kaltaisia akuutteja kriisejä sosiaaliturva ehkäisee ja helpottaa.

EU:n kehitysyhteistyöraportissa kuitenkin muistutetaan, ettei kyse ole pelkästään turvaverkosta. Tutkimustulosten perusteella sosiaaliturva nimittäin auttaa ihmisiä nousemaan köyhyydestä kansalaisiksi, jotka eivät ainoastaan hyödy talouskasvusta vaan tuovat siihen työntekijöinä oman panoksensa – kun selusta on turvattu, uskalletaan investoida uusiin elinkeinoihin ja viljelyslajeihin, joissa riskit, mutta myös tuottavuus ovat korkeampia.

"Sosiaaliturva antaa ihmisille oikeuden ja mahdollisuuden muuhunkin kuin vain päivittäiseen selviytymiseen", totesi ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osaston apulaisosastopäällikkö Heikki Tuunanen.

Edellytykset: oma rahoitus ja sitoutuminen

Raportissa tarkastellaan kehitysmaiden sosiaalisen suojelun ohjelmia eri puolilla maailmaa. Keskeinen havainto on, että sosiaaliturvaan voi olla varaa jopa Saharan etelänpuolisissa köyhissä Afrikan maissa.

"Niin rikasta maata ei olekaan, etteikö kuitenkin sanottaisi, että sosiaaliturvaan ei ole varaa", muistutti seminaarissa puhunut kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sdp). "Sosiaaliturvan rahoituksessa on ennen kaikkea kyse tahdosta."

Parhaana takeena toimintaedellytyksistä ovat jo käynnissä olevat ohjelmat. Esimerkiksi Ghanan kansallinen sairausvakuutusjärjestelmä kattaa noin kaksi kolmannesta väestöstä, Lesothon vanhuuseläke taas kaikki yli 70-vuotiaat kansalaiset, jotka eivät kuulu minkään muun eläke-etuuden piiriin. Etiopialainen Productive Safety Net tavoittaa kymmenesosan maan kansalaisista, ja 8,3 miljoonalla hyödynsaajallaan se on Afrikan suurin työllistämisohjelma. Pääosin se perustuu työtä vastaan annettaviin tulonsiirtoihin ja ruoka-apuun.

Vaikka sosiaalisen suojelun ohjelmat tarvitsevat aluksi myös ulkopuolista tukea, jatkuvuuden kannalta tärkeintä on omavaraisuus. Siksi veronkantoa on pääsääntöisesti lisättävä ja tehostettava.

"Ihmisten verojenmaksuhalukkuus on suurinta silloin, kun kaikki maksavat mutta kaikki myös hyötyvät", Kiljunen sanoi suomalaiseen järjestelmään viitaten. "Siksi sosiaaliturvan ei pidä keskittyä vain köyhiin, vaan kaikkiin haavoittuvassa asemassa oleviin."

Raportissa moititaan, että kehitysrahoitus on usein heikosti koordinoitua ja se etenee hanke kerrallaan: kun ulkomaisin voimin polkaistun hankkeen rahoitus päättyy, koko hanke herkästi kaatuu. Siksi "ainoa tapa luoda kestäviä ja toimivia ohjelmia" on paikallisen hallinnon poliittinen sitoutuminen. Se puolestaan edellyttää, että sosiaalisen suojelun ohjelmat räätälöidään kunkin maan omista lähtökohdista ja painopisteistä käsin.

Ajoitus: kaikki kiirehtivät nyt Afrikkaan

"Aika on nyt kypsä uudelle Afrikan ja EU:n väliselle sosiaalisen suojelun työohjelmalle", tutkija Giorgia Giovannetti korosti. Sosiaalipolitiikan merkitys on tunnustettu sekä Afrikan unionin sosiaalipoliittisessa kehysasiakirjassa vuonna 2008 että Khartumin julistuksessa vuonna 2010. Aihe sai painoa myös G20-maiden viimevuotisessa Soulin konsensuksessa.

Ja koska EU on Afrikan suurin avunantaja, investoija ja kauppakumppani, sen toimilla on merkitystä.

"Sosiaalisen suojelun hyödyistä vallitsee kasvava yhteisymmärrys. Ohjelmien tuloksista tulee kuitenkin saada luotettavaa ja kokemusperäistä tutkimustietoa – se on välttämätön ehto kestävälle poliittiselle tuelle ja säännölliselle ennakoivalle rahoitukselle", Giovannetti sanoi.

Ulkoministeriön Heikki Tuunanen totesi, että ajoitus on ajankohtainen paitsi sen takia, että Saharan eteläpuolinen Afrikka on maailman köyhintä aluetta, myös siksi, että käynnissä on kilpajuoksu Afrikan raaka-ainevarantojen kimppuun.

"Joku voisi sanoa, että Afrikalla menee hyvin, koska sinne ovat kaikki menossa. Mutta en usko, että se automaattisesti johtaa sosiaaliseen kehitykseen. Siksi nyt on oikea aika kehittää Afrikan sosiaaliturvajärjestelmiä."

  • Euroopan kehitysyhteistyöraportti on EU:n komission rahoittama riippumaton tutkimus, jonka tarkoituksena on auttaa EU:ta arvioimaan ja tarkentamaan kehityspolitiikkaansa.
  • Komission lisäksi raporttia rahoittavat Suomi ja kuusi muuta EU-maata.
  • Raportti julkaistaan vuosittain, ja vuonna 2009 ilmestyneen ensimmäisen raportin pääaiheena oli valtiollinen epävakaus Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.