Uutinen

Raportti: Afrikan talouskasvu vahvistuu vuonna 2008

Afrikan talous jatkaa kasvuaan maailmantalouden vetämänä. Edistys vaihtelee kuitenkin suuresti alueittain eikä se vielä näy sosiaalisesti kestävänä kehityksenä.
Eeva Eronen
2.4.2008

Afrikan maiden talouksien ennustetaan kasvavan tänä vuonna keskimäärin 6,2 prosenttia. Kasvu kiihtyy viime vuodesta, jolloin manner meni eteenpäin 5,7 prosentin vauhdilla. Kasvua ovat vahvistaneet etenkin vahva globaali kysyntä ja korkeat perushyödykkeiden hinnat, arvioidaan tuoreessa "Economic Report on Africa" -raportissa.

Raportin julkaisijat, YK:n Afrikan talouskomissio (ECA) ja Afrikan unioni huomioivat, että äärimmäisen köyhyyden vastainen taistelu ja kansainvälinen tuki ovat jääneet kehityksestä jälkeen.

Vaikka valtaosa Afrikan maista porskuttaa taloudellisesti eteenpäin, kehityksessä on huomattavia alueellisia ja maiden välisiä eroja. Kehitysintoa latistaa myös se, ettei kasvuvauhti ole raportin mukaan vielä muuntunut kestäväksi sosiaaliseksi kehitykseksi, esimerkiksi työpaikoiksi, tai alkanut hyödyttää haavoittuvaisia ihmisryhmiä.

Öljy tuo valtaosan tuloista

Raportti todistaa, että Afrikka elää entistä vahvemmin maailmanmarkkinoiden mukana. Esimerkiksi 13 öljynviejämaata tuotti yli 60 prosenttia koko mantereen bruttokansantuotteesta, kuvaa YK:n ekonomisti Pingfan Hong.

Myös Afrikan ja Aasian välisen kaupan lisääntyminen näkyy kasvuluvuissa - Afrikka vie nyt esimerkiksi yli neljä kertaa enemmän hyödykkeitä Kiinaan kuin vielä viisi vuotta sitten.

Afrikan kehitystä on edistänyt myös yleinen vakaus. Makrotaloudellinen kehitys on säilynyt tasaisena, taloudellinen hallinto on edelleen parantunut ja maat ovat sitoutuneet aiempaa paremmin taloudellisiin uudistuksiin.

Raportissa todetaan, että manner on rauhoittunut myös poliittisesti; konfliktit ja sodat ovat vähentyneet etenkin Länsi- ja Keski-Afrikassa. ECA tosin huomioi, että rauha on varsin hataralla pohjalla monilla alueilla.

Ennuste on optimistinen

Tänä vuonna Afrikan kehitystä saattaa häiritä sama mörkö kuin muutakin maailmaa - Yhdysvallat ja sen talouden mahdollinen taantuma sekä siihen liittyvä hyödykkeiden kysynnän heikkeneminen ja hintojen putoaminen. YK:n ekonomistien mukaan 6,2 prosentin kasvuennustetta voikin pitää erittäin optimistisena mahdollisen taantuman vuoksi.

Kehitystä hidastavat myös ilmastonmuutos, ulkomaiset velkataakat, öljyn ennätyksiä hipova hinta ja tehottomasti käytetty kansainvälinen apu.

Myös joidenkin alueiden ja maiden heikko infrastruktuuri pistää kapuloita rattaisiin, sillä se tekee esimerkiksi energian saannista epävarmaa.

Toteutuuko Monterreyn konsensus?

Tämän vuoden raportti huomioi erityisesti niin sanotun Monterreyn konsensuksen tavoitteiden edistymistä. Monterreyn konsensuksella tarkoitetaan YK:ssa Meksikossa vuonna 2002 sovittuja kauppaa ja rahoitusta koskevia kehitystavoitteita.

Raportin mukaan esimerkiksi konsensuksessa suositellut velkahelpotukset ovat vieneet kehitystä eteenpäin. Toisaalta esimerkiksi kotimaisten ja ulkomaisten kaupan edistäminen kehityksen välineenä ei ole edennyt.

ECA kiittelee sitä, että sitoumusten toteutumista on alettu seurata tosissaan sekä Afrikan maiden että avunantajien puolelta.

Lisää tietoa aiheesta