Uutinen

Punk-musaa suoraan sydämestä

Venäläinen Babsley-yhtye on kokenut Suomen-kävijä. "Yleisö vain paranee koko ajan", naismuusikot vakuuttivat Helsingin Mahdollisuuksien torilla.
Sanna Jäppinen
21.5.2004

Kuva: Babsley-bändi (Kuvaaja: Ida Pimenoff

Laulusolisti Natasha kirkuu ja hyppelee lavalla, hypnoottista punkia tahdittaa haitari. Ei aivan tyypillistä venäläismusiikkia, mutta silti vanhasta traditiosta ammentavaa.

"Tyylimme tulee suoraan sydämestä. Sen pohjana ovat venäläiset juuret ja rakkaus", Natasha hehkuttaa.

Pietarilaisista naismuusikoista koostuva Babsley on perustettu kuusi vuotta sitten, mutta nykyisessä muodossaan yhtye on soittanut vasta nelisen kuukautta. "Tämä on lopullinen ja muuttumaton kokoonpano", jäsenet vakuuttavat yhdestä suusta. Miehiäkin on matkan varrella ollut mukana yhtyeessä, mutta "he eivät vain sovi kuvioon".

"Me naiset tunnemme enemmän ja puhumme samaa kieltä", Natasha selittää.

Kaikki yhtyeen jäsenet ovat musiikin ammattilaisia ja heillä on myös musiikinopettajan pätevyys. Bändiuran ohella heillä on tähän asti ollut muuta leipätyötä, mutta nyt suunnitelmissa väikkyy omistautuminen täysin Babsleylle. Uusi levykin on tekeillä.

Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös kiertue Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa.

"Olemme keikkailleet monissa Euroopan maissa, ja vastaanotto on aina ollut erinomainen. Syynä on ehdottomasti loistava venäläinen kulttuuri", muusikot toteavat.

Suomeen Babsley saapuu jälleen lokakuussa.