Uutinen

Punaiselta Ristiltä rahaa Etiopian ja Eritrean ruoka-apuun

Suomen Punainen Risti välittää 1,53 miljoonaa euroa ruoka-apuun Etiopiaan ja Eritreaan. Varat apuun saadaan Suomen ulkoministeriöltä ja SPR:n katastrofirahastosta.
Suomen Punaisen Ristin tiedote
28.11.2002

Punainen Risti aloittaa joulukuussa jakelut yli 250 000 ihmiselle Etiopian koillis- ja itäosissa. Rahasta 1,5 miljoonaa euroa saadaan ulkoministeriöltä ja 30 000 euroa SPR:n katastrofirahastosta.

Etiopiassa Punainen Risti keskittää apunsa koilliselle paimentolaisten asuttamalle alueelle sekä Etelä-Wollon ja Länsi-Harergen maakuntien pienviljelijöille.

Ruoka-apu jatkuu ainakin ensi vuoden loppuun saakka Etelä -Wollossa ja Länsi -Harergessa ja ainakin neljä kuukautta koillisen paimentolaisalueilla. Arviolta 10-14 miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka-apua ensi vuonna Etiopiassa.

Apu vaihtelee ihmisten kunnon ja mahdollisuuksien sekä ympäristön olojen mukaan. Yleinen jakelu sisältää viljaa ja ruokaöljyä. Heikkokuntoisimmat lapset ja odottavat äidit saavat proteiinipitoista lisäruokaa sekä rokotukset yleisimpiä tarttuvia tauteja vastaan.

Tauteja ehkäistään kunnostamalla vesilähteitä ja käymälöitä. Viljelyä kohennetaan kastelukanavien rakentamisella.

Puolet väestä syö koko ajan liian vähän



Puolet Etiopian 65 -miljoonaisesta väestöstä syö jatkuvasti liian vähän. Suurin osa lapsista on alipainoisia. Mikä tahansa uusi kriisi - esimerkiksi kuivuus - saattaa heidät nälänhädän partaalle. Aliravitut ihmiset ovat myös erityisen herkkiä sairastumaan, tavallisimmatkin sairaudet tappavat.

Kevään kylvöaikaan kuuluvat belg -sateet ovat jääneet tulematta jo kuutena vuonna laajoilla alueilla pohjoisessa ja idässä. Jo viime ja toissa vuonna suuri osa väestöstä joutui myymään karjansa, ja varastoihin ei jäänyt siemenviljaa.

Kuivuus on kiihdyttänyt etnisiä kiistoja maan koillisosan paimentolaisalueilla. Issat ja afarit taistelevat vähäisistä luonnonvaroista: viljelymaasta ja juomavedestä. Samoin kiistellään alueen kautta kulkevan, pääkaupunki Addis Abebasta naapurimaahan Djiboutiin johtavan tien hallinnasta.

Kuivuus koettelee myös Eritreassa



Etiopian naapurimaassa Eritreassa tarvitaan ulkopuolista apua vähintään seuraavaan satokauteen, ensi vuoden joulukuuhun asti. Näin suosittelee kansainvälisen Punaisen Ristin arviointiryhmä, joka palasi äskettäin Eritreasta. Punainen Risti julkistanee ensi viikolla kansainvälisen avustusvetoomuksen Eritreaan.

Kuivuus on saattanut perikatoon 1,4 miljoonaa eritrealaista. Lisäksi maassa on 60 000 leireillä asuvaa pakolaista ja 50 000 Sudanista kesällä palannutta pakolaista. Rajasota Etiopian ja Eritrean välillä päättyi kaksi vuotta sitten, mutta tilanne ei vieläkään ole ratkennut.

SPR:ltä apua koko vuoden



Suomen Punainen Risti rahoitti keväällä 25 000 eurolla rokotuksia aivokalvontulehdusta vastaan Etiopiassa. Eritreassa toimii lääkintäkoordinaattorina Juha Kiehelä. Viime talvena ja keväänä siellä työskenteli fysioterapeutti Marjo Heinonen. Itäisen Afrikan avustuskuljetuksia hoitaa Tuomas Laibert, hänen toimistonsa on Keniassa.

SPR:n katastrofirahasto: Nordea 221918-68000, Sampo 800019-225005, Okopankki 578007-111649, Aktia 405511-11397; www.redcross.fi /Lahjoita

Lisätietoja:
tiedottaja Outi Pärnänen, (09) 129 3266
outi.parnanen@redcross.fi