Ennen väkivaltaisuuksien puhkeamista monet egyptiläiset toivat lapsensakin mielenosoituksiin.
Kuva:
Mohammed Omer
IPS
Uutinen

Propaganda hämmentää Egyptissä

Moni uskoo viestimien vakuuttelua, että mielenosoittajat ovat ulkomaalaisten kouluttamia.
Emad Mekay
4.2.2011

IPS -- Egyptin valtiolliset televisiokanavat väittävät, että mielenosoituksia johtavat nuoret ovat Israelin, Yhdysvaltain ja Qatarin kouluttamia. Yllättävän moni kansalainen uskoo sen.

Hallitusta tukeva Mehwar TV haastatteli Shaimaa-nimistä nuorta naista, joka kertoi saaneensa israelilaisilta opastusta, miten käyttää internetiä hallitusta vastaan.

Naisen kuva ja ääni oli muutettu, ja ohjelma esitettiin lukuisilla muillakin presidentti Hosni Mubarakia tukevilla kanavilla.

Mubarakin hallitus on turvautunut vastaaviin temppuihin aiemminkin väittäessään, että sunnalainen Muslimiveljeskunta saa tukea shiialaiselta Iranilta. Pitkään kiellettynä ollut veljeskunta kiistää väitteen, mutta se on uponnut moniin valtiollisen median tietojen varassa eläviin egyptiläisiin.

"Koulutusta ja dollareita"

Shaimaa kertoi televisiossa olleensa myös yhdysvaltalaisen Freedom Housen opissa. Naisen mukaan järjestö maksoi hänelle 50 dollaria päivässä osallistumisesta kursseille, joilla opetettiin taktiikkaa Egyptin hallituksen kaatamiseksi.

Nainen vihjasi, että poliittisten ryhmien johtajille maksettiin jopa 50 000 dollaria. Hänen mukaansa joukossa oli Muslimiveljeskunnan jäseniä, internetaktivisteja ja hallituksen vastaisten ryhmien, kuten Huhtikuun 6. päivän ja Kefyan, jäseniä.

Hallituksen propaganda väittää myös, että nuoret internetaktivistit ovat Israelin salaisen palvelun agentteja, ja sekin menee läpi.

Epäilyttävät ulkomaat

Useat IPS:n haastattelemat egyptiläiset sanovat uskovansa Shaimaan juttuihin ja Israelin, Qatarin sekä USA:n aktiiviseen rooliin.

"Nuo maat eivät halua meille mitään hyvää. Maamme on ajautunut kaaokseen mielenosoitusten takia, ja se on ulkomaalaisten syytä", parturinliikettä Kairon pohjoispuolella pitävä Mohammed sanoo.

Tukanleikkuuseen tullut Ahmed, 18, on samaa mieltä. "Kaikki ulkomaalaisten hyväksi työskentelevät ansaitsevat kohtalonsa. Työnteon sijasta he tuhlaavat aikaansa istumalla aukiolla vastustamassa hallitusta", nuorukainen suomii.

Totta vai valhetta?

Eräs nimettömänä pysyvä nuori mies on eri mieltä. "Uskotteko tosiaan nuo valheet? Mubarak on rääkännyt meitä niin kauan, ja hän valehtelee jälleen. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä kuulee. Hän haluaa hämmentää kansaa."Hämmennystä on tosiaan saatu aikaan.

Mehwar TV haastatteli torstaina salafistiliikkeen oppinutta Mohammed Hassania. Toisin kuin Muslimiveljeskunta salafistit katsovat, etteivät islaminuskoiset saa asettua muslimijohtajaa vastaan. Ruutuun oli marssitettu myös joukoittain Mubarakille uskollisia liikemiehiä vakuuttamaan, että maa romahtaa ilman häntä. Lisäksi hallitus varoittaa kansalaisia tekstiviesteillä sabotaasiin osallistumisesta ja vetoaa "järkeen", jonka äänenä Mubarak on aina esiintynyt.

Riidankylväjiä ylistetään

Jopa elokuvakanavien tunnusten viereen on ilmestynyt teksti Suojele maatasi. Valtiolliset lehdet kuvaavat Mubarakia kannattavan väkivaltaisen joukkion torstaista hyökkäystä mielenosoittajien kimppuun hetkeksi, jolloin "todellinen Egyptin kansa rikkoi hiljaisuuden".

Protestien johtajia nimitetään "amerikkalaisiksi agenteiksi" kärjessään Mohammed ElBaradei. Al-Massal-lehden mukaan hän on viemässä Egyptin "pimeään tunneliin".

Egyptin yli 50 000 moskeijaa valvova ministeriö kehotti perjantairukouksia johtavia imaameja korostamaan "yhtenäisyyttä" ja vetomaan uskovaisiin, etteivät nämä osallistuisi protesteihin.