Helsingin yliopistossa pohdittiin, pitääkö vastuuttomuuden hirviötä vastaan taistella lakien vai yritysyhteistyön keinoin.
Kuva:
Jeffrey Thompson
iStockphoto
Uutistausta

Professori lyttää yritysten yhteiskuntavastuun

Järjestöjen ei tulisi kanadalaisprofessorin mukaan lähteä kehittämään yritysten yhteiskuntavastuuta, koska se vie huomion pois tärkeämmistä sääntelyn muodoista: laeista ja pääoman liikkuvuuden sääntelystä. Toisten mukaan on parempi pitää yritykset avoimina dialogille.
Esa Salminen
1.12.2011

"Se tuntui siltä kuin vanhempani olisivat eronneet", sanoi tietokirjailija Hanna Nikkanen Helsingin yliopistossa viime viikolla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

Yritysten yhteiskunnallista toimintaa tutkiva Nikkanen viittasi siihen hetkeen, kun suomalaisyrityksiä seuraava järjestö Finnwatch antoi kunniamaininnan Stora Ensolle tämän kestävän kehityksen raportista. Finnwatch oli ollut Nikkasen lempijärjestö — ja Stora Enso vähän kuin arkkivihollinen.

"Tulevaisuudessa aina kun puhun heille, he vetävät taskustaan sen palkinnon, enkä minä voi sanoa siihen mitään", Nikkanen harmitteli.

Siinä kun Finnwatch halusi kunniamaininnallaan nostaa keskusteluun yritysten avointa raportointia ja korostaa Stora-Enson kilpailijoille, että joku tekee heitä parempia raportteja, Nikkasen mielestä olisi parempi keskittyä yritysten toimien kuin raporttien arvioimiseen.

Keskustelutilaisuuden pääpuhujan, poliittisen taloustieteen professorin Susanne Soederbergin mielestä niin yritysten yhteiskuntavastuutoimiin kuin raportteihinkin keskittyminen on lähinnä hukkaan heitettyä aikaa. Parempi olisi vaikuttaa lainsäädäntöön ja vaikkapa pääoman liikkuvuuden sääntelyyn — vaikka se onkin vaikeaa.

Yritysvastuuta vai lainsäädäntöä?

Queen'sin yliopistossa Ontariossa työskentelevän Soederbergin mukaan yritysten yhteiskuntavastuu on nimittäin osa valtarakennelmaa, jolle pitäisi mieluummin etsiä vaihtoehtoja.

Yhteiskuntavastuu vahvistaa hänestä oletuksia siitä, että valtion sijaan markkinavoimien tulisi johtaa taloudellista ja yhteiskunnallista politiikan muodostusta sekä siitä, että voittojen maksimointi on sovitettavissa yhteen hyvinvointivaltion ja luonnonsuojelun kanssa.

"Analyyttiset ja poliittiset seuraukset näiden 'totuuksien' seuraamisesta johtavat vastarinnan markkinavetoisuuteen, jossa yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus epäpolitisoituu ja jää tehokkuusajattelun ja voiton maksimoinnin jalkoihin", Soederberg sanoi.

Jos kaikki lähtevät kohkaamaan yritysten yhteiskuntavastuusta — joka on määritelmällisesti vapaaehtoista ja usein yritysten itsensä säätelemää — käy helposti niin, että markkinoiden ulkopuoliset vaihtoehdot, kuten pääomaliikkeiden sääntely ja laillisesti sitovat sopimukset alkavat näyttää epätoivottavilta tai jopa mahdottomilta.

"Yhteiskuntavastuu nähdään paljon helpompana ja halvempana tapana saavuttaa yhteiskunnallista hyvinvointia", Soederberg sanoi.

"Sen sijaan sellaisten edistyksellisten liikkeiden, jotka haluavat haastaa yritysten vastuuttomuutta tulisi suunnata taistelunsa yhteiseen, julkiseen ja poliittiseen keskusteluun, jossa luotaisiin haasteita taloudellisen tehokkuuden eetokselle."

Vihollisen kanssa vuoteeseen vai ovet auki keskustelulle?

"Viimeisen vuoden aikana on koettu masentava muutos", sanoi Hanna Nikkanen, joka julkaisi vuosi sitten yritysten vastuunkannosta kertovan teoksen "Viaton imperiumi", joka poiki hänelle Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Nikkasen mukaan monet järjestöt ovat vähän anteeksi pyydellen sanoneet hänelle ymmärtävänsä, että yhteistyöllä yritysten kanssa on ongelmansa. Ne tekevät sitä silti, koska järjestöjen pitää saada tuloksia aikaan nopeasti, minkä yritysyhteistyö mahdollistaa: poliittiset prosessit ovat hitaita ja vaikeita, eikä niiden kautta saa näkyvyyttä mediassa.

"Talouskriisin ja Euroopan poliittisen ilmapiirin tähden on yhä vähemmän toivoa siitä, että järjestöt saisivat lobbaamalla aikaan positiivisia muutoksia ja sääntöjä Suomessa tai EU:ssa, ja yhä useampi hyvä järjestö kääntyy yritysmaailman puoleen ja yhteiskuntavastuutyöhön. Se antaa edes jonkin verran näkyvyyttä, joka taas tuo rahoitusta ja kantaa järjestöt vaikeiden vuosien ylitse", Nikkanen analysoi.

Finnwatchin Tytti Nahi puolusti kunniamainintaa Stora Ensolle sanomalla, että se on yksi tapa viestiä yrityksille, että joku lukee niiden vastuuraportteja ja että dokumenteilla on merkitystä. Erityisen hyvänä Nahi piti sitä, että Stora Enso puhui raportissaan avoimesti myös ongelmakohdista — toisin kuin kaikki muut suuret suomalaisyritykset, joiden raportteja Finnwatchissa tutkittiin.

"Me haluamme pitää näiden yritysten ovet avoinna meillekin", Nahi sanoi.

"Ymmärrän kyllä, että meidän täytyy ansaita luottamuksesi uudelleen", Nahi sanoi vieressään istuvalle Nikkaselle.

"Ei kaikkea voittojen kautta"

Ei Suomessa vieraillut Susanne Soederbergkään kokonaan tyrmännyt yritysten kanssa toimimista.

"Olen täysin teidän työnne puolella", hän sanoi sekä Nahille että Nikkaselle. "Se on hyvin tärkeää, täytyyhän teidän onnistua tappamaan se hirviö, teidän täytyy olla mukana tässä. Mutta minusta meidän tutkijoiden on otettava tämä asia vakavasti ja alkaa taas tutkia yrityksiä. Mitä tapahtuu yhteiskuntatieteissä, kun kukaan ei kirjoita kirjoja yritysten vallasta?"

"Viimeisten vuosikymmenten aikana kaikkea on tarkasteltu voittojen näkökulmasta — tai ehkä niin on kapitalismin aikana aina tehty —, mutta jopa Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ollut lakeja, joilla on voitu suojella terveydenhuoltoa, koulutusta ja hyvinvointia."

"Minua loukkaa se, että yliopistoani johdetaan kuin yritystä. Ei se tee siitä tehokkaampaa vaan tehottomamman. Poliittisessa keskustelussa ei pitäisi edes lähteä puhumaan tehokkuudesta ja tehottomuudesta. Meidän elämässämme ja demokratiassamme on joitain asioita, joita voittojen maksimointi ei koske. Ja sitä pitää suojella."

Itsesääntelyä? Ei kiitos.

Kun yritysten toimia ja vastuullisuutta valvotaan, ei sitä Soederbergin mukaan voi missään nimessä tehdä ilman riippumattomia kansalaisjärjestöjä — vaikka sellaisia kuin Finnwatch. Turhan usein vastuutoimista raportointi hoidetaan yritysten oman viestintä- ja markkinointiväen voimin.

"Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen antoi kerran hyvän vertauksen vapaaehtoisten valvontamekanismien ja lakien suhteesta", sanoi Hanna Nikkanen.

Teivainen oli käyttänyt esimerkkinä avioliiton sisäistä raiskausta, josta tuli laitonta Suomessa viitisentoista vuotta sitten. Jos niihin aikoihin Suomessa olisi ollut aviomiesten järjestö, joka olisi sinänsä ollut samaa mieltä siitä, ettei vaimon raiskaaminen ollut oikein, mutta olisi lain sijaan halunnut hoitaa asian säätelyn omin voimin, olisi ryhmää pidetty melko hämäräperäisenä.

"Jos tyypit sanovat haluavansa valvoa itse itseään, siihen pitää suhtautua melkoisella epäluulolla", Nikkanen sanoi.

"Pitää olla lakeja, myös globaaleja, jotka sääntelevät yritystoimintaa ympäristöasioissa, työntekijöiden oikeuksissa ja ihmisoikeuksissa. Siitä tulee käydä keskustelua, kuinka paljon näitä lakeja pitää olla ja mitä kaikkea niillä säädellään."