Uutinen

Pohjoismaat ottelevat Reilusta kaupasta

Pohjoismaat kisaavat siitä, kuka on suurin ja reiluin. Reilun kaupan maaottelu -kampanja järjestetään 20. lokakuuta.
Esa Salminen
8.9.2009
REILUN KAUPAN EDISTÄMISYHDISTYS

SuklaataNäissä kisoissa voi päästä voittajana maaliin vaikka suklaata syömällä.

Lokakuun 20. päivä kahvikupit kilisevät Reiluissa merkeissä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Pohjoismaissa Reilua kauppaa edistävät yhdistykset järjestävät tuolloin leikkimielisen maaottelun siitä, missä maassa suurin joukko ihmisiä osallistuu Reilun kaupan taukoon.

Suomesta mukana kisaamassa on suuri joukko järjestöjä, yrityksiä, oppilaitoksia, seurakuntia ja yksityishenkilöitä, muiden muassa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja Veikkaus Oy.

"Reilun kaupan kahvi on maistunut veikkauslaisille ja heidän vierailleen jo Reilun vuoden ajan. Pääsemmekin nyt juhlistamaan yksivuotissynttäreitä Reilun pelin hengessä", Veikkaus toteaa kampanjan verkkosivuilla.

Kahvin hörppiminen ei ole ainoa mahdollisuus osallistua otteluun, vaan hyväkseen voi käyttää mitä vain Reilun kaupan tuotetta 20. lokakuuta aamukahdeksan ja iltakahdeksan välillä.

"Voi pukeutua vaikka vaatteisiin, joihin on käytetty Reilun kaupan puuvillaa, pompotella Reilua jalkapalloa tai kaunistautua Reilun kaupan kosmetiikalla", maalailee Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö Janne Sivonen.

Suomen reiluin saa palkinnon

Pohjoismaat kilpailevat Janne Sivosen mukaan kunniasta, sillä urheilutapahtumista poiketen voittajajoukkueelle ei tässä tapauksessa ole antaa mitaleita. Tällä hetkellä johdossa olevassa Suomen joukkueessa on jo yli 21 000 osallistujaa.

"Uskon, että se lämmittää mieltä, kun me voitamme ruotsalaiset", Sivonen sanoo.

Sen sijaan yksittäiset osallistujat voivat saada palkintoja: kampanjan nettisivuilla järjestetään yleisöäänestys Suomen reiluimmasta tauosta. Kolme eniten ääniä saanutta tahoa voittavat Reilun kaupan tuotteita.

Ei yksin Suomessa

Osallistumisoikeutta maaotteluihin ei ole rajattu vain Pohjoismaihin. Kampanjan sivuilta selviää, että Rosson toimipiste Tallinnassa antaa suomalaisille sivustatukea. Janne Sivosen mukaan tässä ei kuitenkaan rikota pelin sääntöjä.

"Se on hyvä vain, jos haluavat olla hengessä mukana. Viime vuonna kun järjestettiin maailman suurinta kahvitaukoa, oli mukana Suomen lähetystöjä eri maissa, joissa ulkosuomalaiset saivat olla mukana. Teoriassa on sallittua, että joku muukin maa lähtee tukemaan pientä Suomea", Sivonen kertoo.

Reilun kaupan maaotteluun pääsee mukaan ilmoittautumalla kampanjan nettisivuilla. Järjestäjät toivovat ennakkoilmoittautumista, mutta ilmoittautumisia otetaan vastaan vielä 20. lokakuuta kello 21. "Ja pitää muistaa, että ilmoittautuminen yksin ei riitä, vaan tilaisuuden jälkeen meille pitää ilmoittaa osallistujamäärät", Sivonen muistuttaa.

Suomessa Reilun kaupan maaottelu on osa Reilun kaupan viikkoja, jotka järjestetään 19.10.-1.11. Kisajärjestelyistä Suomessa vastaa Reilun kaupan edistämisyhdistys.

Lisää tietoa aiheesta