Uutinen

Pelastakaa Lapset: keräys Afganistanin lasten hyväksi

Merja Saarikoski
23.9.2001

Kansainvälinen Pelastakaa Lapset -liike jatkaa paikallisin voimin ruoka-avun jakoa lapsille Pohjois-Afganistanissa, joka on kärsinyt kaksi viimeistä vuotta kuivuuden aiheuttamasta nälänhädästä. Afganistanin rajojen sulkeuduttua ovat maan sisäiset ruokavarastot loppumassa, joten tulevan talven odotetaan muodostuvan katastrofaaliseksi etenkin Afganistanin lapsille.

Kansainvälinen Pelastakaa Lapset -liike varautuu käynnistämään avustusoperaation, jossa apu kohdistetaan erityisesti alle viisivuotiaille lapsille. Pelastakaa Lasten operaatiohenkilöstö on valmiustilassa Pakistanissa ja Bangladeshissa ja kuljetusreittien avautumista selvitetään Turkmenistanista käsin.

Avun ensi vaiheessa toimitetaan ruokaa, telttoja, vaatteita ja lääkkeitä sekä avun toisessa vaiheessa keskitytään lasten henkiseen tukeen ja koulutukseen.

Suomen Pelastakaa Lapset ottaa vastaan lahjoituksia kansainväliseen avustusoperaatioon Lasten Hätäapurahaston keräystilille Merita 101730-210727 sekä keräyspuhelimeen 0700-0-4441 (50mk + pvm).

Lasten tilanteesta Afganistanissa:


  • 257 lasta tuhannesta kuolee alle viisivuotiaana
  • 85 000 lasta kuolee ripuliin vuosittain
  • 35 % väestöstä on terveydenhuollon saavutettavissa
  • yksi lääkäri joka 50 000 asukasta kohti
  • arviolta 700 000 sotaleskeä
  • yksinomaan Kabulissa 50 000 lasta tekee työtä kadulla
  • lapset joutuvat usein miinojen uhreiksi, maassa arviolta 10 miljoonaa miinaa
  • kahtena viime vuonna Pohjois-Afganistanissa sato tuhoutui täysin kuivuuden vuoksi
  • kansainvälinen yhteisö antanut ruoka-apua kolmelle miljoonalle ihmiselle
  • arviolta toiset kolme miljoonaa lisää tarvitsevat tulevana talvena ruoka-apua




Lisätietoja:
Pelastakaa Lapset ry
Lapinrinne 2
00180 Helsinki
Merja Saarikoski
Tiedottaja
Puh (09) 4135 5400
GSM 040 535 8221