Uutinen

Pekkarinen: Suomi ajamaan Tobinin veroa

Mikko Eerola
2.6.2001

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen kehottaa Suomea nostamaan ns. Tobinin veroa esiin EU:n piirissä. Kansainvälistä valuuttakeinottelua hillitsevä vero paitsi toisi verotuloja myös edistäisi talouden vakautta.

Pekkarinen valitteli, että useissa Euroopan maissa ja myös Suomessa työn verotus on jäänyt korkealle tasolle. - Mutta pääomien liikkeet ja valuuttojen spekulatiivisetkin siirrot ovat onnistuneet karistamaan verot kannoiltaan, hän huomautti Jyväskylässä sunnuntaina.

Vero ei saisi häiritä normaalia talouden kansainvälistä kanssakäymistä vaan sen olisi kohdistuttava nimenomaan lyhytaikaisiin, keinotteluluonteisiin valuutansiirtoihin.
Pekkarisen mukaan Suomi tai mikään muukaan pieni maa ei voi menestyksellä ottaa Tobinin veroa tai muuta vastaavaa veroa käyttöön. Siksi asia on nostettava esille EU:n pöydissä. (STT)