Kehitysministeri Pekka Haavisto kehityspoliittisessa päivässä 23.lokakuuta vuonna 2013.
Entinen kehitysministeri Pekka Haavisto kehuu YK:n Agenda 2030 -ohjelmaa.
Kuva:
Matti Koivisto / Kepa
Uutinen

Pekka Haavistolle ihmeteltiin Afrikassa: ”Etkö tajua luokkaeroja?”

Miten kolonialismin perintö näkyy nykypäivänä – ja vaikuttaa kehitysyhteistyöhön? Pekka Haaviston ja muiden kehitysyhteistyöasiantuntijoiden mukaan merkittävästi. Myös suomalaiset nähdään osana kolonialismia.
Mimosa Hedberg
19.4.2017

Entinen kehitysministeri ja Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja Pekka Haavisto uskoo, että afrikkalainen luokkayhteiskunta on kopioitu pitkälti Euroopasta. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten kolonialismin perintö näkyy edelleen Afrikassa.

”Eliitit kouluttavat lapsiaan yliopistoissa, köyhillä ei tähän ole varaa. Eivätkä eliitit edes näe tässä ongelmaa”, Haavisto sanoi huhtikuun alussa järjestetyssä paneelikeskustelussa Helsingissä.

Kolonialismin perintö kehitysyhteistyössä -tilaisuuden järjesti Historians without Borders -järjestö, joka kutsui koolle kehitysyhteistyön asiantuntijoita keskustelemaan siirtomaa-ajan historiasta ja miten se tulisi huomioida kehitysyhteistyötä toteuttaessa.

Haavisto kertoi paneelissa omista kokemuksistaan matkoiltaan Afrikassa. Suomalaisena hän on tottunut käyttämään samaa kieltä puhuessaan sitten afrikkalaiselle katulapselle tai ministerille. Paikallisten oli tätä välillä vaikeaa ymmärtää.

”Afrikkalainen avustajani ihmetteli, että enkö tajua luokkaeroa. Suomessa me puhumme vain yhtä kieltä kaikille”, Haavisto selvitti.

Suomikin hyötyi kolonialismista

Kolonialismi oli varsin lyhyt ja katkonainen jakso Afrikan historiassa. Vielä 1880-luvun alussa siirtomaita oli vain pitkälti rannikkoalueilla, mutta tulevina vuosikymmeninä koko manner ajautui siirtomaavaltojen hallintaan. Vuonna 1885 Afrikan jakamisesta päätettiin Berliinin konferenssissa Euroopan maiden johdolla.

Siirtomaajärjestelmän ydinajatus oli hyväksikäyttää paikallisia resursseja emämaan eduksi. Järjestelmä purkautui suurilta osin 1960-luvulla, ja sittemmin se on tuomittu laajalti. Silti historioitsijat ovat eri mieltä siitä, miten suuri merkitys ajanjakson perinnöllä on nykypäivää ajatellen.

Toisen koulukunnan mukaan kolonialismin merkitys ei ollut kovin kummoinen, sillä ajanjakso oli isossa mittakaavassa lyhyt ja loppui jo vuosikymmeniä sitten. Toiset taas näkevät kolonialismin keskeisenä osana Afrikan kehitystä: luotiinhan tällöin rakenteet, joista osa on edelleen olemassa ja vaikuttaa afrikkalaisten elämään nykypäivänä.

Jälkimmäiselle kannalle taipui Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen emeritusprofessori Juhani Koponen, joka toimi paneelin moderaattorina. Hän myös muistutti, että Suomessa usein ajatellaan, että suomalaisilla ei ole kolonialistista perintöä. Afrikkalaiset eivät näe asiaa usein samalla tavalla.

”Afrikassa niputetaan meidät Euroopan kolonialisteihin, suomalaiset identifioidaan tähän porukkaan. Ja kyllä Suomi oli osa tätä systeemiä – meidän taloudellinen kehityksemme oli sidottu Länsi-Eurooppaan, myös teknologiaamme on pitkään kopioitu lännestä”, Koponen sanoi.

Panelistina mukana ollut ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen neuvonantaja Leena Akatama oli samoilla linjoilla. Hän painotti tilaisuudessa puhuvansa omana henkilönään ja omista kokemuksistaan, ei edustaen ulkoministeriötä.

"Olemme osa Eurooppaa ja valkoinen kansa. Meidät nähdään osana siirtomaahistoriaa, halusimme tai emme", Akatama muistutti.

Kehitysyhteistyö länsimaiden sanelemaa

Paneelissa olivat mukana keskustelemassa myös Åbo Akademin yleisen historian professori Holger Weiss sekä African Care ry:n puheenjohtaja Batulo Essak.

Etenkin Essak toi puheenvuoroissaan esille kehitysyhteistyön ongelmia. Kumppanuudesta puhutaan paljon, mutta silti on yleistä, että länsimaiset rahoittajat päättävät lopulta, minne raha oikeasti menee.

”Halutaan esimerkiksi tukea naisten tasa-arvoa, vaikka konflikti on meneillään ja tarvittaisiin tukea ruokaan ja infrastruktuuriin”, Essak sanoi.

Hän kritisoi etenkin länsimaiden lyhyitä projektisyklejä.

”Saadaanko kolmessa vuodessa mitään aikaan? Se on vitsi”, Essak laukoi.

Mogadishusta alun perin kotoisin oleva kätilö Essak toi myös esille esimerkkejä kotimaastaan. Somaliassa rahoittajat vaativat kansainvälisten standardien mukaista hankehallintoa, vaikka Essakin mukaan koulutusta tähän ei ole paikallisille tarjolla.

”Toisaalta paikalliset voivat silti olla taitavia toimimaan paikallisessa ympäristössä”, hän muistutti.

Essakin mielestä paikallisia järjestöjä ei usein arvosteta. Kansainväliset rahoituslaitokset ovat länsimaisissa käsissä, ja niissä vallitsevat länsimaiset arvot. Länsimaisilla ihmisoikeuskäsitteillä on myös suuri painoarvo.

”Kolonialismin aika vei afrikkalaisilta itsetuntoa kehittää omaa järjestelmää, joka kunnioittaisi meidän omaa kulttuuriamme. Tämä pätee esimerkiksi koulutuksen suhteen.”

Kolonialismista on puhuttava

Ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen neuvonantajan Leena Akatama mielestä kolonialismin historiaa ei saa pyyhkiä pois, vaikka länsimaissa vaikea aikakausi haluttaisiinkin usein jo unohtaa.

”Kolonialismi aiheuttaa paljon epämukavuutta eurooppalaisissa. Tästä pitää kuitenkin pystyä puhumaan, erityisesti avustustyöntekijöiden parissa”, Akatama sanoi.

Tilaisuuden avannut Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry:n puheenjohtaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja oli samoilla linjoilla – vaikeasta historiasta on kyettävä oppimaan.

”Muutoin historia, jonka luuli jättäneensä jo taakseen, voi pahimmassa tapauksessa palata zombina ja aiheuttaa uusia konflikteja”, Tuomioja varoitti.

Akataman mielestä kolonialismin perintö näkyy kehitysyhteistyössä selvästi nykypäivänäkin. Hän vertasi esimerkiksi paikallisia asiantuntijoita kansainvälisiin, jotka toimivat hyvin erilaisissa todellisuuksissa.

”Kansainväliset asiantuntijat elävät usein hyvin erillään muusta väestöstä luksustaloissa, heillä on palvelusväkeä ja paremmat palkat kuin paikallisilla. Tämä kuviohan on todella tuttu jostain”, Akatama sanoi.

Agenda 2030 tärkeä, yhteinen agenda

Vaikka ongelmiakin löytyy, on kansainvälisessä yhteistyössä silti voimaa. Akatama kehui YK:n yhteisten vuosituhattavoitteiden merkitystä ja kehityksen vauhtia. Agenda 2030 -ohjelmaa hän piti hienona ja kunnianhimoisena.

”Agenda 2030:n tärkein anti on se, että tämä on yhteinen poliittinen agenda, ei vain kehitysagenda. Kaikki maat ovat näistä arvoista sopineet, ja ne ovat universaaleja. On hienoa, että tällainen on saatu aikaan.”

Haavisto uskoo myös yhteistyön voimaan. Parasta, mitä Afrikalle pitkään aikaan on tapahtunut, on Afrikan unionin perustaminen, hän totesi. Tällä integraatiolla luodaan suhteita Afrikan sisältä käsin.

Haaviston mielestä eurooppalaisten ”maksamme velkaa” -ajattelu kolonialismin perintöön liittyen on huono lähtökohta. Yhteistyötä ei voida tehdä vain ajatuksella, että hyvitetään joitain menneitä tekoja, motiivit pitää olla toisaalla.

”Meidän tulisi tehdä yhteistyötä niissä arvoissa, jotka jaamme. Siksi Agenda 2030 on niin tärkeä", Haavisto painotti.