Uutinen

Palmuöljyn käyttö jatkuu Helsingin linja-autoissa

Kaupunginvaltuusto päätti, että kolmivuotinen kokeilu palmuöljydieselin käytöstä linja-autoissa jatkuu loppuun saakka. Ensi vuoden aikana selvitetään palmuöljyhankintojen sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset.
Esa Salminen
8.10.2009

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 7. lokakuuta jatkaa biodieselin käyttökokeilua Helsingin kaupunkiliikenteen 300 linja-autossa ainakin vuoden 2010 ajan.

Kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen (skp.) oli tehnyt aloitteen siitä, että palmuöljyn käytöstä luovutaan käynnissä olevan kokeilun päättyessä ja selvitetään pikaisesti mahdollisuudet ottaa käyttöön kotimaisista biomassoista ja biojätteistä valmistettua biokaasua tai biodieseliä.

Hakasen esitys hävisi äänin 55-17 valtuuston äänestyksen Thomas Wallgrenin (sd.) esitykselle siitä, että "kaupunginvaltuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi pikaisesti siten, että kaupunginhallitus yhteistyössä Neste Oilin, ympäristöjärjestöjen, asiantuntijoiden sekä tuotantoalueiden eri tahojen kanssa entistä tarkemmin selvittää Neste Oilin palmuöljyhankintojen sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. Selvitysten perusteella kaupunginvaltuusto harkitsee vuoden 2010 aikana miten kaupunki jatkossa asiassa etenee."

Wallgrenin esitys voitti kaupunginhallituksen pohjaesityksen kokeilun jatkamisesta ilman lisäselvityksiä äänin 62-22.

"Tietoa on saatavilla"

Palmuöljydieselin käyttöä polttoaineena on kritisoitu muun muassa sillä perusteella, että se lisää palmuöljyn kokonaiskysyntää ja painetta perustaa plantaaseja sademetsä- ja turvesuoalueille.

"Olisin tietenkin toivonut että useampi kuin 17 valtuutettua olisi osannut tehdä sen valistuneen päätöksen, että palmuöljypohjaisen polttoaineen käytöstä irtisanoudutaan viimeistään kokeilun loputtua", kommentoi Greenpeacen palmuöljyvastaava Maija Suomela.

"Toisaalta, selkeä enemmistö janoaa nyt lisää tietoa ja sitä on kyllä saatavilla niin kansainvälisen riippumattoman tutkimuksen kuin paikallisten kokemusten muodossa. Toivoa sopii, että valtuutetut nyt ottavat vastaan tietoa palmuöljyn tuotannon ja polttoainekäytön vaikutuksista ilmastolle, ja Kaakkois-Aasiassa. Sen jälkeen päätös palmuöljydieselin käytön lopettamisesta pitäisi olla helppo tehdä."

Lisää tietoa aiheesta