Indusjoen kalakanta on yksi tuhoisien tulvien voittajista.
Uutinen

Pakistanin tulva oli siunaus suistomaalle

Maa- ja kalatalous elpyvät vuosikymmenten kuivuudesta.
Keti Bunder
8.11.2010

IPS -- Pakistanin tulvat ovat masentaneet monet, mutta Indusjoen suiston alkuperäisasukkaat ovat riemuissaan.

"Jumala kuuli meitä lopultakin", Trippinin kylässä asuva Ismail Janyaro, 74, myhäilee.

"Olemme odottaneet tällaista raikkaan veden ryöpsähdystä yli vuosikymmenen", Janyaro hymyilee niin, että kasvoihin ilmestyy satoja ryppyjä.

Rannikoiden ekosysteemien asiantuntija Tahir Qureshi on samaa mieltä. "Epäilemättä tulvat ovat tuoneet paljon surua Induksen varrelle. Mutta ympäristöaktivistina pidän tulvia onnena onnettomuudessa. Joen varren maatalous ja kalatalous kukoistavat."

Tulvat hyödyttävät suistoa ainakin kaksi tai kolme vuotta, Bakhshal Lashari Mehranin yliopistosta ennustaa.

Kalastaja Mohammad Hassan Khaskehli uskoo, että jos joki kastelisi suistoa jatkuvasti, Pakistanin ei tarvitsisi enää koskaan tuoda viljaa ulkomailta.

Menetetty paratiisi

Heinäkuun rankkasateita seuranneet tulvat peittivät viidesosan Pakistanista ja vaikeuttivat 18 miljoonan ihmisen elämää.

Samaan aikaan, kun hallitus jatkaa satojentuhansien kodittomien auttamista, Trippinin kylässä tunnelma on aurinkoinen.

Ismail Janyaro katselee paisunutta Industa ja muistelee vanhoja, vehmaampia aikoja. "Banaaniviljelmiä, punaista riisiä, oliivipuita ja palmuja oli kilometritolkulla."

"1990-luvun alusta lähtien Induksesta on virrannut tänne vain pieni puro, joskus ei sitäkään. Nyt pohjavesikerrokset ovat täyttyneet ja kalakanta elpynyt", iloitsee Mohammad Ali Shah, joka johtaa Pakistanin kalastajafoorumia.

Tulvat eivät kuitenkaan riitä. Suiston asukkaat tietävät, että vain makean veden jatkuva virtaaminen Arabianmereen pitää seudun elämää yllä.