Uutinen

Painaako kansalaisten sana Mekongin kehityksessä?

Valtioiden talousintressit ja perinteiset elinkeinot ovat törmäyskurssilla Mekong-joen alueella. Mekongin jokivarren tulevaisuutta koskevasta päätöksenteosta keskusteltiin kiivaasti Koillis-Thaimaassa marraskuussa järjestetyssä kansainvälisessä Mekong-dialogissa.
Timo Kuronen
21.11.2002

Ubon Ratchathanissa pidetyn nelipäiväisen konferenssin ja Pak Mun –padolle tehdyn kenttämatkan päätarkoituksena oli kuunnella alueen maiden kansalaisyhteiskuntien edustajien näkemyksiä vesivarojen käyttöön liittyvistä kehityshankkeista ja niitä koskevasta päätöksenteosta.

Lähes 300 osallistujan joukossa oli järjestöaktivistien ja paikallisyhteisöjen edustajien lisäksi runsaasti yliopistoväkeä ja viranomaisia Thaimaasta, Kambodzhasta, Laosista ja Vietnamista. Lisäksi mukana oli ympäristötutkijoita Australiasta ja Kiinan Yunnanin maakunnasta. Dialogin järjestivät Kepan thaimaalainen kumppanijärjestö PER, sen alueellinen sisar TERRA, Sydneyn yliopiston AMRC-keskus (Australian Mekong Resource Centre) sekä Oxfam Mekong Initiative.

Dialogin järjestämisen taustalla oli Mekongin alueen suuret voimalaitospato- ja keinokasteluhankkeet, jotka on suunniteltu ilman kansalaiskeskustelua sekä riittäviä sosiaali- ja ympäristövaikutusselvityksiä. Esimerkiksi Pohjois- ja Koillis-Thaimaan vesihankkeissa Mekongin sivujoista ”hukkaan” valuva vesi pyritään lukuisten patojen ja kanavien kautta johtamaan viljelymaille sekä teollisuuden ja asutuskeskusten käyttöön. Monin paikoin keinokastelu on kuitenkin johtanut vakavaan maaperän suolaantumisongelmaan. Mekongin sivujoissa Thaimaassa, Laosissa ja Vietnamissa on jo useita patoja sähköntuotantoa varten ja Kiinan Yunnanissa valjastetaan vauhdilla joen pääuomaa.

Vain viikkoa ennen dialogia alueen valtionpäämiehet sopivat Phnom Penhissä nopeuttavansa alueellisen infrastruktuurin, kuten sähköverkon, teitten ja tietoliikenneyhteyksien kehittämistä. Näitä hankkeita rahoitetaan mm. Aasian kehityspankin GMS (Greater Mekong Subregion) –ohjelman kautta. Kriitikoiden mukaan alueellinen sähkönjakeluverkko johtaisi yhä useamman padon rakentamiseen ei-demokraattisissa Burmassa, Kiinassa ja Laosissa. Uudet valtatiet avaisivat syrjäiset alueet metsänhakkuille ja muulle luonnonvarojen riistolle, eivätkä alueen muut maat kykenisi kilpailemaan Kiinasta tulevien halpojen kulutustarvikkeiden kanssa.

Kiivaita vastalauseita


Vaikka vaikutukset Mekongin yläjuoksulle tai sivujokiin rakennettavista hankkeista leviävät naapurimaihin, ei alajuoksun asukkailla ole mahdollisuutta vaikuttaa projekteihin. Kun Kambodzhan Ratanakirin maakunnan kyläläiset toivat dialogiin katkeran viestinsä siitä, miten Vietnamin puolelle rakennettu Yali Falls –pato on tuhonnut Se San -joen varren 60 kylän kalastukselle perustuneen toimeentulon ja ruokaturvan, vietnamilaiset viranomaiset vain pahoittelivat ratanakiriläisten kärsimyksiä ja toivoivat, että tulevaisuudessa valtioiden välisen yhteistyöllä hankkeiden vaikutuksia voidaan lievittää paremmin.

Myös Yunnanin suuret padot sekä Yunnanin ja Thaimaan välille suunniteltu Mekongin koskien räjäytys ja joen ruoppaus rahtilaivaliikennettä varten saivat murskatuomion dialogin osallistujilta. Yunnanilaiset ympäristöasiantuntijat kertoivat, että hankkeet ovat osa Kiinan politiikkaa, jolla syrjäisten maakuntien luonto ja ihmiset uhrataan kasvukeskusten kehityksen edessä. Thaimaan hallitus tukee tätä politiikkaa aikomalla ostaa sähköä Yunnanin padoista. Päättäjät toivovat jokiliikenteen tuovan rikkauksia maan pohjoisimpiin osiin.

Viranomaiset puolustivat patoja rakentamista sähkön lisäksi mm. sillä, että niillä voidaan tasoittaa Mekongin suurta vuotuista vedenpinnan vaihtelua. Ympäristöväki ja kalastajat puolestaan pitivät luonnollista vaihtelua elinehtona kalaston lisääntymiselle ja paikalliselle ruokaturvalle joen rannan viljelyksillä ja tulvametsiköissä. Maaseudun yhteisöt ovat oppineet tulemaan toimeen tulvien ja kuivuuden kanssa, toisin kuin maiden päättäjät.

Kiinan ja Burman rajalla jo toteutettu koskien räjäytystyö on nopeuttanut joen virtausta ja aiheuttanut eroosiota jokipenkoissa. Juuri joen matalikot ja kalliotörmät ympäristöineen ovat kaikkein rikkaimpia jokiekosysteemejä ja samalla tärkeimpiä kalojen lisääntymispaikkoja, vihaiset thaimaalaiskalastajat vakuuttivat dialogiväelle.

Teollisuusmaiden kehitysavun turvin toimivan Mekong-jokikomission rooli herätti myös keskustelua. Vaikka komissio pyrkii joen kestävään käyttöön, on se hampaaton jäsenmaiden kansallisten talousintressien edessä. Kiina ei edes ole komission jäsenmaa. Thaimaan jokiyhteisöjen laatimassa julistuksessa jokikomissio leimattiin kaksinaamaiseksi: kun se puhuu hallitusten kanssa, se leimaa jokivarren yhteisöt köyhiksi ja kykenemättömiksi kehittyä. Yhteisöille komissio taas kertoo, että alueen hallitukset eivät arvosta tarpeeksi Mekongin ekologista merkitystä.

Yhteisöjen tieto ja oikeudet ratkaisuksi


Vesivarojen hallinta ja käyttö Mekongin alueella ei voi onnistua ilman paikallisyhteisöjen täyttä ja tasa-arvoista osallistumista päätöksentekoon. Thaimaalaistutkijat kertoivat, että vaikka ihmisillä on maassa entistä paremmat mahdollisuudet tuoda äänensä kuuluviin, päätöksenteko on edelleen keskittynyt viranomaisten käsiin. Kansainvälisten rahoituslaitosten vaatimuksesta vesivaroja on alettu myös yksityistää, mikä voi johtaa maaseudun ihmisten köyhtymiseen entisestään.

Thaimaan naapurimaissa kansalaisten demokraattinen osallistuminen suuria hankkeita koskevaan päätöksentekoon on vielä kauempana horisontissa – tosin paikallistasolla yhteisöjen veden käyttöä ei välttämättä säännöstellä yhtä tehokkaasti kuin Thaimaassa.

Ubon Ratchathanin maakunnasta Thaimaan senaattiin valittu lääkäri valoi uskoa dialogiyleisöön kertomalla, että ihmisten paikallistiedon ja taitojen tulisi muodostaa päätöksenteon pohjan sen sijaan, että odotetaan valtionhallinnon ratkaisevan ongelmat. Hänen mukaansa siellä missä on riittävästi luonnonvaroja, on myös ihmisten toimeentulo turvattu. Aineellisen hyvinvoinnin lisäksi myös ihmisten fyysinen, henkinen ja hengellinen terveys sekä yhteisöjen kulttuuriperinteet ovat hyvin tärkeitä. Kansantuotteen sijasta pitäisi mitata kansan onnellisuutta.

Muissakin puheenvuoroissa tuotiin esille, että ahneuteen ja taloudellinen kasvuun perustunut kehityspolitiikka ei ole tuonut juuri hyötyä maaseudun ihmisille – he ovat jopa kurjistuneet menettäessään viljelymaansa tai kalavetensä modernin kehityksen temppeleille, kuten padoille.

Dialogissa peräänkuulutettiin yhteisöjen omia vaihtoehtoisia kehityssuunnitelmia ja integroitua luonnonvarojen hoitoa. Vesivaroja ei voida erottaa metsistä ja viljelymaasta. Yliopistotutkijoiden pitäisi jalkautua norsunluutorneistaan ja tehdä yhteistutkimusta paikallisten ihmisten kanssa luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Paikalliset kokemukset tulisi sitten jakaa laajemman yleisön tiedoksi median sekä yhteisöjen ja järjestöjen verkostoitumisen kautta. Tämä olisi ruohonjuuritason ihmisten globalisaatiota, vastaisku yritysvetoiselle globalisaatiolle.

Suurin osa Mekongin valuma-alueen 60 miljoonasta asukkaasta elää edelleen maanviljelyksestä ja kalastuksesta, ja heille jokien luonnontilaisuus on elinehto. Nämä ihmiset ansaitsevat oikeuden paikalliseen luonnonvarojen hallintaan sekä paremmat vaikutusmahdollisuudet valtiolliseen päätöksentekoon. Australialaisten dialogiin tuoma viesti Murray-Darling –jokilaakson kehityshankkeista osoittaa, että tehtyjen virheiden korjaaminen ja joen luonnontilan palauttaminen on äärimmäisen vaikeaa ja kallista.