Intialainen katukauppias työntää pyöräänsä mainoksen edessä.
Oxfamin Even It Up -raportin kansi.
Kuva:
Oxfam
Uutinen

Oxfam: 62 ihmistä omistaa saman kuin maapallon köyhempi puolisko

Maailman rikkain prosentti omistaa nyt enemmän kuin muut yhteensä - ja eriarvoistuminen jatkuu.
Jukka Aronen
19.1.2016

Joka tammikuu maailman johtajat ja bisneseliitit kokoontuvat Sveitsin Davosiin pohtimaan maailmantalouden tilaa.

Tänä vuonna paikalla on merkittävien suuryritysten lisäksi monia tuttuja maailmanpolitiikan nimiä, kuten David Cameron, Christiana Figueres, Jacob Zuma, Jim Young Kim ja Christine Lagarde.

Brittiläinen Oxfam on käyttänyt kokousta vaikuttamistyössään. Järjestön johtaja Winnie Byanyima esiintyy mielellään paneelikeskusteluissa, ja viime vuonna hän kuului jopa puheenjohtajistoon.

Perinteeseen kuuluu myös Oxfamin vuotuinen varallisuusraportti, joka julkistetaan juuri talousfoorumin alla.

Eilen julki tulleessa tämänvuotisessa An Economy for the 1% -raportissa luetellaan entistä synkempiä madonlukuja maailman vaurauden jatkuvasta keskittymisestä yhä harvempien käsiin.

Vuonna 2014 maailman rikkaimmat 85 ihmistä omistivat saman verran kuin maapallon köyhempi puolisko. Vuonna 2015 luku oli tippunut 80:een, ja nyt tänä vuonna tarvitaan enää 62 ihmisen omaisuus vastaamaan noin 3,7 miljardin ihmisen omaisuutta.

Oxfam painottaa, että muutos on ollut nopea, sillä vielä vuonna 2010 vastaava rikkaimpien määrä oli 388.

Rikkain prosentti omistaa enemmän kuin muut

Taloudellisen epätasa-arvon kärjistyminen ei ole johtunut pelkästään rikkaiden rikastumisesta, vaan maapallon köyhimpien omaisuus on pienentynyt tuhannella miljardilla dollarilla, eli 41 prosentilla, vuodesta 2010.

Samaan aikaan rikkaimpien 62 ihmisen omaisuus on kasvanut yli 500 miljardilla dollarilla niin, että koko omaisuuden arvo on nyt 1 760 miljardia dollaria.

Rikastuminen on myös sukupuolittunut: rikkaimmista 62 ihmisestä vain yhdeksän on naisia.

Viime vuonna Oxfamin tärkein viesti Davosissa oli ennuste, että vuoden 2016 alussa maapallon rikkain prosentti omistaa enemmän kuin loput 99 prosenttia. 

Ennuste kävi toteen etuajassa - jo vuoden 2015 puolella.

Veroparatiisit kuriin

Miten eriarvoisuutta voitaisiin vähentää?

Oxfamilla on selkeä resepti muutokselle. Tärkeintä olisi saada yritysten ja yksityishenkilöiden veroparatiisitoiminta kuriin.

Oxfamin mukaan noin 7 600 miljardia dollaria on kätketty verovälttelyyn erikoistuneiden alueiden pankkeihin. Jos näistä varoista maksettaisiin asiaankuuluvat verot, valtiot saisivat ylimääräiset 190 miljardia dollaria vuosittain.

Afrikan maiden omaisuudesta jopa 30 prosenttia on paennut veroparatiiseihin, mikä vastaa noin 14 miljardin dollarin veromenetyksiä. Viisaasti sijoitettuna kyseisellä summalla voitaisiin pelastaa vuosittain neljä miljoonaa lasta ja laittaa jokainen afrikkalainen lapsi kouluun, Oxfam arvioi.

Vaikka Oxfam osallistuu Davosin talousfoorumiin, se ei tunnu kumartelevan muiden osallistujien suuntaan.

Järjestö muistuttaa raportissaan, että myös foorumin virallisista bisneskumppaneista yhdeksällä kymmenestä on kytkös ainakin yhteen veroparatiisiin.

Monikansallisten yritysten verovälttely vie varovaisen arvion mukaan teollisuusmaiden hallituksilta ainakin sata miljardia dollaria vuosittain. Yritysten sijoitukset veroparatiiseihin nelinkertaistuivat vuosien 2000 ja 2014 välisenä aikana.

"Monikansalliset yritykset ja rikkaat eliitit pelaavat eri säännöillä kuin muut", Winnie Byanyima tiivistää järjestön tiedotteessa.