Uutinen

Opecin valta liukui pörssikeinottelijoille

Hupeneva ja kallistuva öljy mullistaa energia-alaa. Indonesian lähtö öljynviejämaiden järjestöstä Opecista heijastaa osaltaan mullistuksia maailman energiantuotannossa.
Humberto Márquez
16.6.2008

IPS -- "Öljyn ja Opecin valtakausi saattaa olla päättymässä, sillä maailman energiapaletti muuttuu", sanoo öljytalouden professori Elie Habalián, joka on toiminut myös Venezuelan edustajana Opecissa.

Opecin ainoa kaakkoisaasialainen jäsen Indonesia päätti toukokuussa erota järjestöstä. Se liittyi Opeciin vuonna  eli 1962 kaksi vuotta sen perustamisen jälkeen. Maa tuotti aiemmin yli 1,5 miljoonaa tynnyriä raakaöljyä päivässä. Määrä on laskenut 2000-luvulla alle kotimaisen tarpeen, joka on 1,1 miljoonaa tynnyriä päivässä.

Indonesian eron jälkeen Opeciin jäävät vanhoista jäsenistä Algeria, Irak, Iran, Kuwait, Libya, Nigeria, Qatar, Saudi-Arabia, Venezuela ja Yhdistyneet Arabiemiraatit. Viime vuonna mukaan tulivat Angola ja Ecuador.

Opec-maat tuottavat yhteensä yli 30 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä, mikä on 37 prosenttia koko maailman tuotannosta.

 

Indonesia jatkaa öljyn etsintää

Indonesian energiaministeri Purnomo Yusgiantoro perusteli eroa Opecista sillä, ettei maa ole enää öljyn nettoviejä, joten jäsenyydessä ei ole mieltä.

Hänen mukaansa Indonesia jatkaa kuitenkin öljynetsintää ja jos sitä löytyy, Opecin jäsenyyttä anotaan uudelleen.

Vaikka Indonesialla on käynnissä ja vireillä lukuisia öljyn ja kaasun etsintähankkeita ulkomaisten yritysten kanssa, sijoitukset saattavat lykkääntyä samaan aikaan kun vanhat öljylähteet ehtyvät.

Samaa on tapahtunut eri puolilla maailmaa tällä vuosikymmenellä. "Yhtiöiden investoinnit ovat tulleet liian myöhään, kuluttajamaat ovat käyttäneet puskurivarastonsa ja keinottelijat ja sijoitusrahastot ovat vallanneet öljymarkkinat", venezuelalainen konsultti Evanán Romero selittää.

 

Tuotanto vähenee

Öljyn hinta jatkaa nousuaan samalla kun uusien esiintymien etsintä vaikeutuu ja kallistuu. Tynnyrin hinta on viime aikoina hiponut 140:tä dollaria eli noin vajaata 93:a euroa.

Brittiläisen BP-yhtiön mukaan maailman öljyvarannot ovat 1,2 biljoonaa tynnyriä, mistä 75 prosenttia sijoittuu Opec-maihin.

Kesäkuun National Geographic -lehti pohtii öljyntuotannon mahdollista hiipumista. Sata vuotta sitten päivätuotanto oli miljoona tynnyriä ja nyt 85 miljoonaa. Kysyntä kasvaa vuodessa 1,5 prosenttia, mutta tuotanto laskee kahdeksan prosenttia.

Yhdysvaltalaisen ConocoPhillips-yhtiön toimitusjohtaja James Mulva pitää optimistisena ennustetta, että vuonna 2030 öljyä tuotetaan 100 miljoonaa tynnyriä päivässä ja kysyntä on 116 miljoonaa.

Kuilun täyttämistä vaikeuttaa tuotannon väheneminen Indonesian ohella myös Meksikossa ja Pohjanmerellä. Venäjälläkään kasvu ei ole yltänyt toivottuun: viime vuoden ennätystulos jäi arviolta yhdeksään miljoonaan tynnyriin päivässä.

Habalián muistuttaa, että Saudi-Arabia sanoi kuusi vuotta sitten pyrkivänsä 20 miljoonan tynnyrin päivätuotantoon, mutta tavoitteesta ollaan kaukana. Kesäkuun puolivälissä maa ilmoitti nostavansa tuotantonsa lähelle kymmentä miljoonaa tynnyriä päivässä.

 

Öljy yritetään korvata muulla

Muista energialähteistä tuli kilpailukykyisiä ja sijoitukset alkoivat virrata niihin jo silloin, kun öljytynnyrin hinta ylitti 70 dollaria, professori Habalián sanoo.

"Suuret energiayhtiöt käyttävät kalliin öljyn tuomia tuloja rahoittaakseen siirtymistä pois öljystä", toinen öljytalouden professori Víctor Poleo täydentää.

Hänen mukaansa tutkittavana on varsinkin hiilen käyttö polttoaineena.

Maailman neljä suurinta öljy-yhtiötä – Exxon Mobil, Shell, BP ja Texaco, käärivät vuodessa 18-42 miljardin dollarin voitot.

Öljyä riittää vielä useiksi vuosikymmeniksi, mutta energia-ala kokonaisuutena muuttuu, Habalián arvioi. Mullistuksia tulee varsinkin kuljetukseen, sillä autoilijat ovat siirtymässä entistä pienempiin ja vähemmän kuluttaviin kulkuneuvoihin.

Habaliánin mukaan Opec menetti valtaansa jo ennen kuin kuluttajat alkoivat äänestää lompakollaan. ”Keinottelu osakemarkkinoilla vaikuttaa nyt öljyn hintoihin.”

Opecia heikentää sen kyvyttömyys taata öljymarkkinoiden vakautta. "Vaikka jäsenmaille virtaa rahaa, järjestön tulevaisuus näyttää varsin synkältä", Habalián ennustaa.