Kuva:
IStock
Uutistausta

Onko budjettituella tulevaisuutta?

Avunantajayhteisö korostaa kehitysmaiden omistajuuden lisäämistä ja avun suuntaamisesta maiden itse määrittelemiin tarpeisiin. Silti suoran budjettituen suosio on viime vuosina vähentynyt. Miksi?
Sanna Jäppinen
26.8.2014

Suora budjettituki tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että kehitysapu ohjataan vastaanottajamaan budjettiin, ja sen jälkeen vastuu rahojen hallinnoinnista ja avun toimeenpanosta siirtyy kehitysmaan hallitukselle.

Periaate on hyvin sopusoinnussa kansainvälisen yhteisön ja erityisesti OECD:hen kuuluvien avunantajamaiden tavoitteiden kanssa: apu on tehokasta, kun se vahvistaa vastaanottajamaan omia instituutioita ja maalla on selkeä omistajuus avun käytöstä.

Tilastojen perusteella tavoitteiden ja todellisuuden yhteys ei kuitenkaan ole yksioikoinen: OECD:n mukaan budjettituen osuus kehitysavusta kasvoi tasaisesti vuosina 2006-2010, mutta sen jälkeen suunta on kääntynyt laskuun.

Varsinkin kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä niin sanottu yleinen budjettituki saattaa pian olla menneen talven lumia, arvioi kanadalaisen McGill Universityn tutkija Susan Dodsworth Development Policy Centren verkkosivuilla.

Yleistä budjettitukea ei ole tarkoitettu mihinkään tiettyyn menoerään, vaan tavoitteena on köyhyyden vähentäminen kehitysmaan oman strategian mukaisesti. Sen sijaan suosiota kasvattaa sektoreittain budjettiin kohdennettu tuki, jonka poliittinen oikeutus on helpompi perustella ja jota pidetään vähemmän alttiina korruptiolle.

Korruptioepäilyt syövät uskottavuutta

Dodsworthin mukaan kolme keskeistä syytä selittävät yleisen budjettituen suosion hiipumista. Ensinnäkin budjettituki on joutunut sisäpoliittiseen epäsuosioon monissa avunantajamaissa, kun kehitysyhteistyörahoitusta tiukennetaan. Hallitusten on perusteltava avun toimivuutta yhä tarkemmin, ja siihen kaivataan selkeitä ja ymmärrettäviä tuloksia. Budjettituen kohdalla avun panos-tuotos-suhteen erittely on vaikeaa.

Toinen suuri ongelma ovat budjettitukeen liittyvät korruptiotapaukset tai vähintäänkin epäilyt, joiden takia avunantajat ovat päätyneet jäädyttämään tai perumaan koko budjettitukensa. Hyvä esimerkki tästä on Tansania, jossa paikallisen Policy Forum -järjestöverkoston selvitys on osoittanut, että avunantajien luottamuspula vuonna 2008 sattuneiden suurten korruptioskandaalien jälkeen on yksi syy budjettituen vähenemiseen.

Avunantajien ohella turhautumista löytyy myös vastaanottajien joukosta. Budjettituen piti olla luotettava ja ennakoitavissa oleva avun muoto, joka vähentäisi avun sirpaleisuutta ja virtaviivaistaisi hallintoa. Käytännössä budjettituen vastaanottajat joutuvat tekemään monimutkaisia arvioita avun toteutumisesta, ja jos selvitykset eivät tyydytä, ovat avunantajat yhä hanakampia perumaan tai viivästyttämään maksatuksia.

"Yllättävän moni kehitysmaiden valtiovarainministeriöiden virkamiehistä muistelee nostalgisina hankkeiden aikakautta", Dodsworth arvelee.

Hyvät vaihtoehdot vähissä

Vaikka budjettituen merkitys on vähentynyt huippuvuosista, ei Dodsworth ole valmis kuoppaamaan apumuotoa kokonaan: varteenotettavia vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole näköpiirissä. Toisaalta avunantajat haluavat selkeitä tuloksia, mutta toisaalta  tiedossa on sekin, että lyhytkestoisten ja ulkopuolisten hallinnoimien hankkeiden lopputulema jää näennäisistä saavutuksista huolimatta usein ohueksi.

Esimerkistä käyvät vaikkapa koulutuksessa saadut tulokset: kehitysavulla on pystytty hyvinkin nostamaan peruskoulutukseen osallistuvien lasten määrää, mutta opetuksen laadun suhteen vaikutukset ovat olleet vähäisempiä. Opetuksen tason parantamiseksi vaaditaan pitkäaikaisia, koko järjestelmän läpäiseviä uudistuksia, joissa maan hallituksen on oltava vankasti osallisena.

Toisekseen budjettituen puolesta puhuu se, että se linkittyy edelleen korkean tason poliittisiin vuoropuheluihin. "Budjettituella ostetaan paikkoja neuvottelupöydissä", Dodsworth tiivistää.

Kolmanneksi tutkija muistuttaa, että epäilyistä huolimatta on olemassa vähän suoranaisia todisteita siitä, että juuri budjettituki olisi muita apumuotoja otollisempi korruptiolle. Esimerkiksi Ugandassa pääministerin kanslian ympärille vuonna 2011 kietoutunut suuri korruptioskandaali kytkettiin budjettituen väärinkäyttöön, ja moni avunantaja perui tukensa. Myöhemmin tutkinnassa kuitenkin todettiin, että asiattomat rahansiirrot tehtiin vanhoilta hankekohtaisilta pankkitileiltä, Dodsworth kirjoittaa.