Uutinen

Oma apu on paras myös elintarviketuotannossa

Maatalouskaupan sääntelyn purku ja hätäapu heikentävät kehitysmaiden ruokaturvaa. Yhä useampi viljelijä näkee nälkää.
Anuradha Mittal
31.10.2005

IPS -- Nälän äkillisin muoto, nälänhätä, tuottaa aika ajoin kirkuvia lehtiotsikoita, kuten viime aikoina Nigerin tapauksessa.

Krooninen nälkä on näkymättömämpää, mutta siitä kärsii arviolta 852 miljoonaa ihmistä, ja heidän lukumääränsä kasvaa melkein neljällä miljoonalla vuosittain.

Hivuttava nälkä pääsee harvoin iltauutisiin, vaikka siihen menehtyy vuosittain 30-50 miljoonaa ihmistä. Uhrien joukossa on joka vuosi suunnilleen 6,5 miljoonaa lasta - yksi lapsi kuolee joka viides sekunti.

Lähes puolet maailman nälkäisistä on pienviljelijöitä, jotka tuottavat ruokamme, ja heitä nälkä koettelee usein kaikista pahiten.

***

Vuoden 1996 marraskuussa 186 maan johtajat kokoontuivat Roomassa maailman ruokaturvaa ja elintarvikeapua käsittelevään huippukokoukseen ja sitoutuivat vähentämään kroonisesti aliravittujen määrän - tuolloin 815 miljoonaa - puoleen vuoteen 2015 mennessä. Tilastot kuitenkin osoittavat, ettei tuloksia ole vielä saavutettu.

Vuonna 1954 aloitettu kansainvälinen elintarvikeapu on eniten julkisuutta saanut tapa taistella nälkää vastaan eteläisen pallonpuoliskon maissa, joihin rahdataan miljoonia tonneja ruokaa joka vuosi.

Viljaylijäämiä kehitysmaihin dumppaava elintarvikeapujärjestelmä on 50 viime vuoden aikana pääasiassa edistänyt avunantajamaiden kauppa- ja ulkopolitiikan etuja nälkäisten kustannuksella.

Maatalouskaupan sääntelyn purku on itse asiassa heikentänyt ruokaturvaa, vaikka sitä on suositeltu kehitysmaiden köyhyyden ja nälän vastaisen taistelun välineeksi.

Valtioita on vaadittu lopettamaan virastot, jotka ennen säätelivät hintoja ja ostivat maataloustuotteita viljelijöiltä. Ne pystyivät pitämään yllä kiertävää varastoa, joka saatettiin laskea markkinoille sadon ollessa huono.

Hintasäännöstelyn purkaminen on johtanut ruoan hintojen epävakaisuuteen, jolla on kielteiset seuraukset sekä kuluttajille että tuottajille.

Esimerkiksi Nigerin tämänhetkinen nälkä ei johdu varsinaisesti huonosta sadosta, sillä tuorein sato oli vain 12 prosenttia pienempi kuin vuoden 2003 ennätyssato. Hädän taustalla on se, että yksityiset kauppiaat ovat hamstranneet elintarvikkeita hyötyäkseen korkeista hinnoista, jolloin ruoka käy liian kalliiksi köyhimmille.

Markkinoiden avautuminen yhdessä elintarvikeavun kanssa on vyöryttänyt kehitysmaihin maataloustuotteita, joita rikkaat maat dumppaavat alle tuotantohintojen. Tämä on syventänyt maatalouden kriisiä kehitysmaissa.

***

1970-luvulla kehitysmaiden elintarvikekaupan ylijäämä oli 822 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2001 se oli 9 miljardia euroa alijäämäinen. Näin kehitysmaat ovat muuttuneet ruokaa tuoviksi maiksi, ja niiden pienviljelijöiden elinkeinot ovat tuhoutuneet.

Yritys lopettaa maataloustuotteiden polkumyynti ja pelko siitä, että apu syrjäyttää ruoan kaupallisen tuonnin, ovat lisänneet kansainvälistä painostusta avun siirtämiseksi Maailman kauppajärjestön WTO:n valvontaan.

Oakland Instituten tänä vuonna tekemässä tutkimuksessa, Elintarvikeapu vai elintarvikeomavaraisuus: Maailman nälän lopettaminen meidän elinaikanamme, tullaan siihen johtopäätökseen, että tätä kantaa ajavilta jää huomaamatta kaksi perustavanlaatuista tekijää.

Ensinnäkin elintarvikekauppaa hallitsevat enimmäkseen teollisuusmaat ja muutama kehitysmaa, kuten Brasilia ja Etelä-Afrikka, joiden vientiä ruoka-apu haittaa.

Toiseksi kansainvälisen agribisneksen ja suurtilallisten hallitsema elintarvikekauppa ei avaa markkinoita köyhimmille maille eikä hyödytä niitä tai niiden pienviljelijöitä.

***

Maailman nälkä on jälleen asialistalla WTO:n ministerikokouksessa Hongkongissa joulukuussa. WTO ruoka-avun säätelijänä ei ratkaise maailman nälkää, vaan palvelee keskenään kilpailevien elintarvikkeita vievien maiden etuja.

Lisäksi teollisuusmaat painostavat kehitysmaita, jotta nämä poistaisivat tulleja ja avaisivat markkinoitaan yhä enemmän maatalousyritysten kartellien polkuhintaan myymille tuotteille.

Jos kehitysmaat jatkavat maataloustuotteiden tullien leikkaamista, seurauksena on lisää nälkää ja kurjuutta. Tullit ovat ainoa keino suojella ilman tukiaisia tuottavia viljelijöitä hyödykkeiden alhaisten hintojen vaikutuksilta.

Esimerkiksi Intia on pudottanut tullejaan noin 65 prosenttiin jakson 1990-91 tasosta, ja se on vaikeuksissa maailmanmarkkinahintojen alhaisuuden vuoksi. Ruokaturva puuttuu 221 miljoonalta intialaiselta, pienviljelijöiden itsemurhat ovat yleisiä, ja maan tilastokeskuksen mukaan puolet 90 miljoonasta viljelijäperheestä on velkakierteessä.

***

Nälkäiset tarvitsevat järjestelmän, jossa ruokaturva on taattu ihmisoikeus. Tämä edellyttää tukea sellaiselle kansalliselle politiikalle, joka suojaa ja palauttaa pienviljelijöiden elinkeinon ja lisää kotimaisesti tuotetun ruoan saatavuutta.

Maailman nälkäkriisien esimerkit osoittavat selvästi, että politiikka, joka auttaa maita kehittämään omaa maatalouttaan ja vahvistamaan pienviljelijöitä, auttaa myös ruokkimaan enemmän ihmisiä pitkän ajan kuluessa.


Kirjoittaja johtaa Oakland Institutea, joka on riippumaton tutkimus- ja opetuslaitos.