Kuva:
IStock
Uutinen

OECD vaatii "älykkäämpää" kehitysapua

Kehitysyhteistyövaroilla pitäisi parantaa köyhien maiden veronkantokykyä ja tukkia pääomapaot, jotta saataisiin rahaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteille.
Jukka Aronen
9.10.2014

Ensi vuonna umpeutuvien YK:n vuosituhattavoitteiden tilalle tulevien niin sanottujen kestävän kehityksen tavoitteiden (tai Post 2015 -tavoitteiden) tueksi tuotetaan nyt monenlaisia tutkimuksia ja raportteja.

Joukkoon on liittynyt myös OECD, jonka kehitysapukomitea DAC (Development Assistance Comittee) omistaa peräti kolme peräkkäistä vuosiraporttiaan Post 2015 -teemalle.

Toissapäivänä julkistettu raporttitrilogian toinen osa keskittyy pohtimaan, miten uudet kestävän kehityksen tavoitteet saadaan rahoitettua.

DACin pääviesti on, että vaikka uusista tavoitteista näyttäisi tulevan edellisiä laaja-alaisempia (ja siksi myös kalliimpia), rahat niiden toteuttamiseen on mahdollista löytää.

Muuttuva rahoitus

Optimistisuuden takana on havainto siitä, että kehitysmaiden rahoitusympäristö on muuttunut. Keskituloiset kehitysmaat pystyvät hankkimaan yhä laajempaa rahoitusta kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta, ja kehitysmaat rahoittavat myös toisiaan esimerkiksi tulevan BRICS-maiden kehityspankin avulla.

Muutos koskee myös teollisuusmaiden antamaa tukea. Vuonna 2012 virallinen kehitysapu vastasi enää 28 prosentista OECD-maista lähteneistä, kehitysmaihin kohdistuneista valtiollisista ja yksityisistä rahavirroista.

Kaiken kaikkiaan OECD-varoja siirtyi rajojen yli 474 miljardia dollaria, kun mukaan lasketaan kaikki julkisten toimijoiden myöntämät lainat, suorat yksityiset sijoitukset sekä hyväntekeväisyys- ja kansalaisjärjestöjen kautta kulkeutuneet rahat.

Raportin laatijoiden mielestä kehitysapu ei ole kuitenkaan kuollut.

Kehitysyhteistyövaroja, joiden kokonaismäärä oli vuonna 2012 noin 135 miljardia dollaria, pitäisi käyttää nykyistä "älykkäämmin" niin, että ne lisäisivät kehitysmaiden muita tulonlähteitä. Samalla vahvistettaisiin myös kestävän kehityksen rahoituspohjaa.

DACin mukaan tärkeintä kaiken kaikkiaan olisi kohdentaa kehitysapu sellaisiin köyhiin maihin, joiden on vaikea saada muunlaista apua.

Verot talteen

Raportissa ehdotetaan, että apua voitaisiin käyttää parantamaan vastaanottajamaiden veronkantokykyä. Jo nyt esimerkiksi Afrikan maat saivat verojen kautta 527 miljardia dollaria vuonna 2012. Summa on kymmenkertainen verrattuna mantereen saamaan viralliseen kehitysapuun.

YK laski aikoinaan, että vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi kehitysmaiden pitäisi nostaa veroasteensa vähintään 20 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tällä hetkellä puolet Saharan eteläpuolisen Afrikan maista jää alle 17 prosentin. Niiden pitäisikin saada veroja ylös ainakin neljällä prosenttiyksiköllä suhteessa bkt:hen.

Tähän muutokseen voitaisiin käyttää kehitysapua, sillä tällä hetkellä vain 0,1 prosenttia kehitysyhteistyövaroista suunnataan verojärjestelmien kehittämiseen.

Veronkannon tukemisessa on potentiaalia. Esimerkiksi Keniassa toteutettu, verojen keräystä helpottava kehitysyhteistyöhanke tuotti 1 650 dollaria jokaista hankkeeseen sijoitettua dollaria kohti.

Sen lisäksi, että veroilla saadaan lisää varoja sosiaaliseen kehitykseen, niiden maksaminen tiettävästi vahvistaa kansalaisten halua seurata itseään koskevien asioiden kehittymistä ja päättäjien toimintaa ylipäänsä.

Pääomapaot ja rahanlähetyskustannukset kuriin

Kehitysapua voitaisiin myös käyttää tukkimaan laitonta pääomapakoa. Raportin laatijat kehottavat kehitysyhteistyöstä vastaavia toimijoita nostamaan poliittista profiiliaan ja vaatimaan omaa kotimaataan sitoutumaan laittomien rahavirtojen tukkimiseen.

Pääomapakojen kuihduttamisen kannalta on oleellista, noudattavatko teollisuusmaat Financial Action Task Force -yhteistyöelimessä luotuja suosituksia, pyritäänkö firmojen ja säätiöiden omistussuhteet pitämään julkisina sekä palautetaanko kehitysmaille niiltä vietyjä varoja.

Kehitysyhteistyötä tekevät tahot voivat myös omilla hankkeillaan vahvistaa kehitysmaiden kapasiteettia kamppailla korruptiota, rahanpesua ja veronkiertoa vastaan muun muassa parantamalla tarkastusviranomaisten kapasiteettia ja tiedon avoimuutta kohdemaissa.

Rapotissa mainitaan myös siirtotyöläisten kotimaihinsa lähettämät varat keskeisenä rahoituskohteena. Niiden arvo vastasi 351 miljardia dollaria vuonna 2012. Rahoista maksettiin kuitenkin peräti 35 miljardia välityspalkkiota. Maailmanpankki on käynnistänyt hankkeen, jolla tähdätään näiden kulujen puolittamiseen.