Uutinen

OECD: Sitomaton kehitysapu lisääntynyt - paperilla

Kehitysyhteistyörahoitus on yhä harvemmin suoraan sidottu avunantajamaista tehtyihin hankintoihin, todetaan tuoreessa OECD:n teettämässä raportissa. Käytännössä avun vastaanottajamaiden tai muiden kehitysmaiden on kuitenkin vaikea kilpailla projektien toteuttamisesta.
Johanna Latvala
16.2.2010

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tilaama ja Tanskan kansainvälisen tutkimuksen instituutin (DIIS) tekemä tuore tutkimusraportti "Untying aid: Is it working?" paljastaa, että sitomaton kehitysapu on lisääntynyt huomattavasti tällä vuosituhannella.

Muutokset juontavat juurensa OECD:n kehitysapukomitea DACin antamaan suositukseen vuodelta 2001, jonka mukaan kehitysavun vähiten kehittyneille maille tulisi olla sitomatonta. Myöhemmin asiaa on täsmennetty Pariisin ja Accran julistuksissa.

Siinä missä DAC-maiden kaikesta kahdenvälisestä kehitysyhteistyöstä oli vuosina 1999-2001 täysin sitomatonta vain 46 prosenttia, määrä oli lisääntynyt 76 prosenttiin vuonna 2007. Suomi ylsi 85 prosenttiin.

Kun tarkastellaan kaikkein vähiten kehittyneille maille maksettuja tukia, sitomattoman avun määrä on vieläkin suurempi: kaikilla DAC-mailla keskimäärin 86 prosenttia, Suomella peräti 98 prosenttia.

Sidotaanko vai ei?

Sidottu kehitysapu tarkoittaa, että apuun on sisällytetty ehtoja, joiden mukaan avustusprojektien hankinnat tulee tehdä avunantajamaiden yrityksiltä. Tämä vähentää kehitysyhteistyön tehokkuutta ja yleistä kehitysvaikutusta saajamaissa.

Sitomaton apu, jossa projektien suunnittelu, johto ja hankinnat kilpailutetaan myös paikallisilla yrityksillä ja mahdollisuuksien mukaan siirretään vastaanottajamaihin, on tutkimusraportin mukaan yleisesti kustannustehokasta. Se lisää omistajuutta ja johtoa saajamaissa, luo niihin työpaikkoja ja parantaa niiden liiketoimintaympäristöä.

Vaikka sitomaton kehitysapu näyttäisi lisääntyneen, lähemmin tarkasteltuna tulokset eivät kuitenkaan ole niin mairittelevia.

Teoriassa kyllä, käytännössä harvemmin

Kahdenkeskisessä, muodollisesti sitomattomassa kehitysavussakin sopimukset menevät yhä pääasiassa avunantajamaiden yrityksille. Esimerkiksi vuonna 2007 DAC-maiden tekemästä 327 sopimuksesta kaksi kolmasosaa annettiin antajamaassa sijaitseville toimijoille ja vain kolmasosa kehitysmaille.

Myös maat, jotka vaikuttavat erityisen edistyneiltä sitomattoman avun antajina, suosivat todellisuudessa oman maansa yhtiöitä hankintaprosesseissa. Esimerkiksi Britannia, jonka kaikki apu on muodollisesti sitomatonta, antoi raportissa analysoiduista sopimuksista yli 80 prosenttia brittiyrityksille, noin seitsemän prosenttia muihin OECD-maihin ja vain 11 prosenttia kehitysmaihin.

Suomen kohdalla uusimmassa, vuoden 2007 tilastossa oli kolme sopimusta, joista jokainen meni suomalaiselle yritykselle.

Tasaveroista kilpailua ei ole

Syitä tosiasialliseen avun sitomiseen voi raportin mukaan etsiä paitsi avunantajamaiden lainsäädännöstä, myös niiden haluttomuudesta riskien ottamiseen ja niihin kohdistuvista paineista koskien projektien pikaista toteutumista.

Tämän lisäksi merkittävässä osassa on epätasapaino toisaalta vastaanottajamaiden pienten ja keskisuurten yritysten ja toisaalta kansainvälisten suuryritysten välillä.

Projektit ovat usein liian mittavia, jotta vastaanottajamaiden pienet ja keskisuuret yritykset voisivat niitä toteuttaa. Niillä on paitsi heikommat käytännön resurssit, myös rajalliset mahdollisuudet suurten lainojen saantiin.

Kehitysmaissa sijaitsevat yritykset ovat huonommassa asemassa myös tiedonsaannin suhteen, sillä kaikkia tarjouskilpailuja ei ilmoiteta saajamaissa ollenkaan - ainakaan paikallisilla kielillä.

Muuttuva maailma tuo uusia haasteita

Raportti nostaa esiin myös muuttuvan maailmantalouden ja sen vaikutukset tulevaisuuden kehitysrahoitukseen

Haasteita tuo muun muassa se, että avunantajamaiden kirjo kasvaa, eivätkä kaikki niistä ole sitoutuneet kansainvälisiin sopimuksiin. Nousevat taloudet, kuten Kiina, lisäävät kehitysapuaan, joka on kuitenkin useimmiten sidottua. Maailmanlaajuisen talouskriisin ja ilmastonmuutoksen tuomat haasteet puolestaan edellyttävät raportin mukaan mitä todennäköisimmin uudenlaisten rahoitusmuotojen kehittämistä.

Kaiken kaikkiaan OECD:n tutkimusraportti suosittelee tulevaisuudessa lisäämään sitomattoman avun määrää. Sen lisäksi kehitysavun raportoinnista on tehtävä kattavaa ja sen laatua on parannettava, yhteistyössä vastaanottajamaiden kanssa. Nykyisellään avunantajamaiden raportointi avun tosiasiallisesta sitomisesta on selvityksen mukaan puutteellista, minkä vuoksi avun vaikutuksia on vaikea arvioida luotettavasti.

Raportissa myös suositellaan, että avunantajamaat tekisivät jatkossa kaikkensa lisätäkseen vastaanottajamaiden yritysten todellisia mahdollisuuksia kilpailla hankkeista. Erityisesti pitäisi panostaa siihen, että paikalliset osallistuisivat projektien suunnitteluun ja johtamiseen tai vastaisivat niistä täysin.

Tiivistetysti sanottuna tutkimusraportti suosittelee, että kaikesta kehitysyhteistyörahoituksesta tehdään aidosti sitomatonta - paitsi teoriassa, myös käytännössä.