Järjestöjen hyväksi puoleksi OECD kehuu esimerkiksi nopeaa regointikykyä humanitäärisessä työssä. Kuvassa kongolaislapsia tutustumassa Oxfamin koleravalistukseen.
Kuva:
Pierre Peron
Oxfam
Uutinen

OECD: Lisää avoimuutta järjestöjen kehitysyhteistyöhön

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD peräänkuuluttaa tuoreessa raportissaan selkeämpiä ja avoimempia käytäntöjä kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön. Työtä riittää sekä teollisuusmaiden hallituksilla että järjestöillä itsellään.
Esa Salminen
13.10.2011

Kehitysavun tuloksellisuutta käsittelevä huippukokous Accrassa vuonna 2008 tunnusti kansalaisjärjestöt itsenäisiksi toimijoiksi kansainvälisessä kehitysyhteistyössä. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole ollut olemassa selkeitä sääntöjä tai edes kunnon vertailevaa tutkimusta siitä, miten järjestöt eri avunantajamaissa toimivat.

Siihen OECD:n kehitysapukomitea DAC — joka koordinoi ja ohjeistaa länsimaiden kehitysapua — pyrkii tuoreella tutkimuksellaan vastaamaan.

Järjestöt tärkeitä toimijoita

OECD:n tunnustuksen luulisi olevan järjestöille mieluinen. Raportin mukaan kansalaisyhteiskunnalla on roolinsa kehitysyhteistyössä niin muutoksen tuojina kuin avunantajinakin. "Järjestöt ovat ensiarvoisen tärkeitä demokraattisen johtamisen ja hyvän hallinnon kirittäjinä", OECD kehuu.

"DACin jäsenet näkevät kansalaisyhteiskunnan tärkeinä kehityskumppaneina niin palvelun tuottajina, julkisen keskustelun herättelijöinä, demokraattisten prosessien rohkaisijoina kuin (Etelän) kansalaisyhteiskunnan vahvistajina", raportissa todetaan. Läheiset suhteet hyödynsaajiin ja mahdollisuus reagoida humanitäärisiin kriisitilanteisiin nopeasti ovat järjestöjen etuja verrattuna muihin toimijoihin.

Suurimmalla osalla teollisuusmaista onkin jonkinlainen strategia tai politiikkaohjelma järjestöjen kanssa toteutettavaan kehitysyhteistyöhön.

Suosituksia järjestöille ja rahoittajille

Paljon on silti myös kehitettävää.

  • Monet maat eivät raportoi OECD:lle järjestöjen kautta kanavoimaansa apua kovinkaan tarkkaan. Se vaatisi DACin mukaan parannusta.
  • Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin selkeyttää asioita valtioiden ja järjestöjen välillä: osapuolten tulisi tehdä yhdessä avoimia, eteenpäin katsovia ja tuloksiin tähtääviä strategioita. Tulisi luoda saavutettavissa olevia tavoitteita ja selkeitä mittareita niille.
  • Sopimusviidakkoa olisi selvennettävä, jotta byrokratia söisi vähemmän resursseja. Rahoittajat voisivat harkita järjestöjen omien seuranta- ja raportointimenetelmien käyttämistä valtioiden järjestelmien sijasta.
  • Järjestöjä pitää ohjata kohti kehitysyhteistyön tavoitteita, mutta niiden itsemääräämisoikeutta pitää myös kunnioittaa, raportissa neuvotaan.
  • Kansalaisyhteiskunnan pitäisi tehdä tätä kaikkea yhdessä valtioiden kanssa, mutta myös tukea avun kehittämistä harmonisoimalla toimintoja myös kansalaisyhteiskunnan sisällä.
  • Myös avoimuutta tarvitaan: kansalaisyhteiskunta voisi DACin mielestä perustaa kansainvälisen tietokannan omista kehitystoimistaan ja rahankäytöstä.

Rahoituskäytännöissä suuria eroja

Teollisuusmaat kanavoivat vuonna 2009 yhteensä 15,5 miljardia euroa kehitysyhteistyöhön kansalaisjärjestöjen kautta tai suoraan Etelän järjestöille.

Kaksi viidesosaa teollisuusmaista antaa yli 20 prosenttia kahdenvälisestä avustaan järjestöille tai niiden kautta. Suomi kuuluu tähän kastiin kanavoimalla vuonna 2009 järjestöjen kautta 22 prosenttia kahdenvälisestä kehitysyhteistyöstä. Suomen koko avusta järjestöjen osuus on kymmenisen prosenttia.

Avun jakautuminen suoraan Etelän järjestöille ja kotimaisten järjestöjen kautta vaihtelee maittain suuresti. Keskimäärin maat antavat viisi kertaa enemmän rahaa omien maidensa järjestöjen kautta kuin suoraan Etelän järjestöille. Suomi antaa vain hippusen apua suoraan, ilmeisesti lähinnä suurlähetystöjen paikallisen yhteistyön määrärahan muodossa, ja jonkin verran kansainvälisille järjestöille. Tanska esimerkiksi antaa suoraan ulos noin puolet siitä, mitä se antaa kotimaisille järjestöille, ja Hollanti ja Belgia antavat suoraan ulos kaksin verroin kotimaisiin nähden.

Myös tavat tukea järjestöjä vaihtelevat: instrumentteja ja rahoitusikkunoita on hanke- ja ohjelmamuotoisesta tuesta toiminta-avustuksiin ja kansainvälisiin tarjouskilpailuihin. Suomella erilaisia rahoitustapoja OECD laskee olevan viisi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Hollannissa vastaavia ikkunoita on vain kaksi ja Britanniassa seitsemän.

Korvamerkitty raha hankkeisiin ja ohjelmiin on selkeästi tavallisempaa kuin toiminta-avustukset. Suurimmat sektorit järjestöjen rahoituksessa OECD-maissa ovat ruoka-apu ja sen jälkeen katastrofien ennaltaehkäisy.