Uutinen

OECD: Kehitysapu matelee, lupausten täyttäminen vaikeaa

OECD:n tuoreet tilastot todistavat, että Pohjoinen näyttää yhä selkeämmin olevan pettämässä kehitysmaille antamansa lupaukset.
Eeva Eronen
4.4.2008

OECD:n kehitysapukomiteaan (DAC) kuuluvien maiden yhteenlaskettu kehitysyhteistyöpotti kutistui vuonna 2007 toisen kerran peräkkäin. Ennakkoanalyysien mukaan rikkaiden maiden apu Etelään putosi vuodesta 2006 reilusti, 8,4 prosenttia. Notkahdus oli odotettu, sillä apu oli vuosina 2005 ja 2006 poikkeuksellisen korkealla etenkin Irakille ja Nigerialle annettujen velkahelpotusten vuoksi.

Avun kokonaismäärä laski viime vuonna 103,7 miljardiin dollariin eli 66 miljardiin euroon, selviää OECD:n perjantaina 4. huhtikuuta julkistamista ennakkoluvuista.

Jos summasta puhdistetaan pois velkahelpotukset, joiden laskemista kehitysavuksi järjestöt ovat vastustaneet jo vuosia, virallinen kehitysapu lisääntyi 2,4 prosenttia. Rahallisesti apua kertyi ilman velkahelpotuksia 94,9 miljardia dollaria.

Positiivista on myös se, että saman laskukaavan mukaan monenkeskinen apu Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan kasvoi kymmenen prosenttia.

Tavoitteet karkaavat

Valonpilkahduksista huolimatta tuoreet tilastot osoittavat selkeästi, että suurin osa rikkaista maista on jäämässä yhä rumemmin jälkeen kehitysmaille annetuista lupauksista. Rikkaat maat nimittäin antoivat kehitysapuun viime vuonna keskimäärin 0,28 prosenttia bruttokansantuloistaan. Vuonna 2006 tuen osuus oli 0,31 prosenttia.

Jo vuonna 1970 sovittu 0,7 prosentin kehitysaputavoite on siis erittäin kaukana todellisuudesta. Myös EU-maita koskeva 0,51 prosentin minimitavoite vuodeksi 2010 näyttää nykytahdilla liukuvan monen maan käsistä.

Kansainvälisen kehitysjärjestön Oxfamin mukaan rikkaat maat eivät voi enää saavuttaa vuosituhattavoitteita. "Nämä luvut eivät valehtele", Oxfamin poliittinen neuvonantaja Max Lawson arvioi. Hänen mukaansa luvut ovat erittäin selvä merkki siitä, että rikkaat maat ovat todellisessa vaarassa rikkoa lupauksensa.

Lawson painotti, että pudonneet tai paikoillaan junnaavat apuprosentit ja tavoitteiden unohtaminen tarkoittavat elävässä elämässä kuolemaa ja kurjuutta. Myös lukuisat eurooppalaiset järjestöt muistuttavat, että hallitusten toiminta maksaa ihmishenkiä.

Järjestöt vaativat rikkailta mailta toimia suunnan muuttamiseksi. Oxfam ehdottaa, että rikkaat maat laatisivat hätäsuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi  G8-maiden heinäkuisessa kokouksessa Japanissa.

Suomi myöntänyt, missä menee

Euroopan unionin jäsenmaiden tuki valahti viime vuonna 0,41 prosentista 0,38 prosenttiin. Suurin osa maista ei lisännyt rahoitustaan, ja osa jopa pudotti sitä raskaasti. Noloimman liikkeen teki Britannia, jonka apu romahti lähes kolmanneksen 0,36 prosenttiin bruttokansantulosta.

Euroopan hallituksia tiukasti suomineen kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteenliittymä Concordin mukaan on erityisen surullista, että edes yksi suurimmista avunantajista, EU-puheenjohtajana heinäkuussa aloittava Ranska, ei ole kyennyt esittämään aikataulua tavoitteiden saavuttamiseksi.

Eurodad-verkosto tuo esiin, että eräät EU-maat, muun muassa Suomi ja Kreikka, ovat jo ennustaneet, etteivät pääse 0,51 prosenttiin vuonna 2010. Järjestön mukaan sitovien aikataulujen puuttuminen ja avun notkahdus todistavat, että Euroopan hallitusten pitää nyt lisätä toimiaan tai myöntää, että ne epäonnistuvat tavoitteiden saavuttamisessa.

Suomen kehitysyhteistyörahoista on käyty viime viikkoina tiukkaa keskustelua eduskunnassa, sillä hallituksen kehyspäätös lupaa kehitysyhteistyöhön vain 0,48 prosenttia bruttokansantulosta. Opposition suunnittelemaa välikysymystä on nyt kuitenkin päätetty lykätä. Kristillisdemokraatit, Vasemmistoliitto ja SDP vaativat, että eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintöön lisätään 50 miljoonaa euroa tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tietokulma

  • Absoluuttisesti suurin avunantaja on edelleen Yhdysvallat, jonka apu oli 21,7 miljardia dollaria. Tavoitteissa se kuitenkin pitää perää, sillä summa on maan bruttokansantulosta vain 0,16 prosenttia. Vuonna 2006 Yhdysvallat antoi vielä 21,7 miljardia eli 0,18 prosenttia.
  • Muita määrällisesti suurta apua antavia maita ovat Saksa (12,3 miljardia dollaria eli 0,37 prosenttia bruttokansantulosta), Ranska (9,9 miljardia eli 0,39 prosenttia) ja Britannia (9,9 miljardia eli 0,36 prosenttia).
  • Suurimmat pudottajat olivat Britannia ja Japani, joiden kehitysapu putosi noin kolmanneksen. Myös Ranska romautti apuaan vajaat 16 prosenttia. Vastaavasti apuaan lisäsi reilusti Espanja, lähes 34 prosenttia.
  • Myös EU:hun 2000-luvulla liittyneet 12 jäsenmaata ovat jäljessä niille vuodeksi 2010 lasketusta 0,17 prosentin tavoitteesta. Niistä puolet pudotti kehitysapuaan viime vuonna. Monien maiden, kuten Unkarin ja Latvian, pitäisi tuplata apunsa tavoitteessa pysyäkseen.
  • Vain Tanska, Hollanti, Luxemburg, Ruotsi ja Norja ovat saavuttaneet 0,7 prosentin tavoitteen.

Lisää tietoa aiheesta