Uutinen

OECD: Apu köyhimmille kasvaa, muttei tarpeeksi

Maailman rikkaimpien maiden tuki köyhimmille on kasvanut 2000-luvulla. Annettujen lupausten toteuttaminen on silti kaukana, muistuttaa OECD:n tuore raportti.
Eeva Eronen
19.2.2008
ALFONSO VERAavera_koulubenin.jpg


Yhä usemmat lapset pääsevät kouluun Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Maailman rikkaimmat maat tukevat köyhimpiä maita aiempaa enemmän, mutta silti alle kansainvälisesti sovittujen tavoitteiden. Ainoat maat, jotka esimerkiksi saavuttivat YK:ssa asetetun 0,7 prosentin tavoitteen vuonna 2006, olivat Tanska, Luxemburg, Hollanti, Norja ja Ruotsi.

OECD:n tuoreen raportin mukaan kehitysapu suuntautui 2000-luvun alkuvuosina aiempaa enemmän köyhille maille. Niiden saamat tuet nousivat 57,8 miljardista Yhdysvaltain dollarista 77,8 miljardiin vuosina 2002-2006. Samaan aikaan koko kehitysavun potti kuitenkin kutistui vuoden 2005 huippuluvuista.

Noususuhdetta selittävät kuitenkin jonkin verran Irakin saamat tuet (7,1 miljardia vuonna 2006) ja esimerkiksi Nigerialle annetut velkahelpotukset. Kehitysyhteistyöjärjestöjen mielestä velkahelpotuksia ei tulisi laskea kehitysavuksi.

OECD arvioi, että köyhyyden vähentämisessä epäonnistutaan monissa maissa, mikäli mittarina käytetään YK:n vuosituhattavoitteita. "Development Co-operation Report 2007" muistuttaa, että tehtävää on vielä paljon, mikäli maailma mielii pitää antamansa lupaukset köyhyyden vähentämisestä.

Kehitysapu toimii

OECD:n mukaan kehitysapu toimii, joskin raportissa korostetaan, että sen vaikutusta on mahdotonta erottaa muista kehitystä tukevista asioista, esimerkiksi kasvaneesta kaupankäynnistä ja yksityisten tekemistä rahasiirroista.

On kuitenkin selvää, että kehitysmaiden asukkaiden elämä on parantunut. Apua on suunnattu aiempaa enemmän terveyssektorille ja peruskoulutukseen, ja rahan lisääntyminen on edistänyt niiden kehitystä. Esimerkiksi koulunkäynti on lisääntynyt huomattavasti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, minkä lisäksi lasten kuolleisuus on saatu vähenemään.

Toisaalta jotkin ongelmat ovat lisääntymässä; epätasa-arvoisuus kasvaa ja köyhiä maita koviten kurittava ilmastonmuutos jyllää.

Köyhyys puolittuu globaalisti

OECD arvioi, että vuosituhattavoitteista ensimmäinen eli alle dollarilla päivässä elävien määrän puolittaminen toteutuu ennen vuotta 2015. Muut tavoitteet näyttävät kuitenkin jäävän tavoittamattomiin joko globaalisti tai monilla alueilla. Onnistumisista huolimatta kehitys on ollut hitainta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Tyynenmeren köyhillä alueilla.

Afrikkaan suunnattu ohjelmallinen tuki kasvoi huomattavasti 2000-luvun alussa. Maanosan talous taas kasvoi 5,5 prosenttia vuonna 2005. Vuosituhattavoitteet, kuten avunantajien lupauksetkin, ovat kuitenkin kaukana vielä monin paikoin.

OECD kehotti rikkaita maita käymään toimeen, sillä Afrikan katsotaan tarvitsevan 7 prosentin talouskasvua köyhyyden selättämiseksi. Järjestö myös muistuttaa, että sen jäsenmailla on vielä paljon tekemättä, jos Afrikkaan suuntautuvat tuet aiotaan tuplata vuoden 2004 tasosta ennen vuotta 2010, kuten G8-kokouksessa vuonna 2007 sovittiin.

Tietokulma

  • OECD:n kehitysapukomitean DACin jäsenten virallisen kehitysavun määrä oli vuonna 2006 104,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria, mikä on 0,31 prosenttia maiden bruttokansantulosta.
  • Avun yhteissumma putosi tuolloin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997. 4,5 prosentin pudotus ei kuitenkaan ollut yllätys, sillä avun määrä oli vuonna 2005 erityisen korkealla suurien velkahelpotusten vuoksi.
  • Määrällisesti suurin lahjoittaja vuonna 2006 oli Yhdysvallat, jota seurasivat Britannia, Japani, Ranska ja Saksa. Yhdysvaltain bruttokansantulosta apu oli kuitenkin vain 0,18 prosenttia.

Lisää tietoa aiheesta