Uutinen

Miten nousta köyhyydestä – ja olla vajoamatta uudestaan?

Äärimmäisestä köyhyydestä nouseminen ei tarkoita, että muutos olisi pysyvä. Ilman panostusta sosiaaliturvaan, koulutukseen ja eriarvoisuutta vähentävään talouspolitiikkaan krooniseen köyhyyteen ei päästä käsiksi, arvioidaan ODI-ajatushautomon uudessa raportissa.
Sanna Jäppinen
11.3.2014

Yksi YK:n vuosituhattavoitteista on äärimmäisen köyhyyden puolittaminen. Määräaika umpeutuu ensi vuoden lopussa, ja tuoreimman, heinäkuussa 2013 julkaistun seurantaraportin mukaan näyttää, että tavoitteiseen päästään, tosin alueellisesti epätasaisesti. Vuonna 2012 äärimmäisessä köyhyydessä eläviä oli jo 700 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 1990.

Parhaillaan muovataan uusia kestävän kehityksen tavoitteita, jotka ulottuisivat ainakin vuoteen 2030. Yhdeksi kunnianhimoiseksi tavoitteeksi on esitetty äärimmäisen köyhyyden poistamista kokonaan seuraavan 15 vuoden aikana.

Eli kun vain jatketaan tähän asti hyväksi todetulla linjalla, tavoite on saavutettavissa?

Päinvastoin, todetaan brittiläisen ajatushautomon Overseas Development Instituten (ODI) tuoreessa raportissa ”Chronic Poverty Report 2014 - 2015”.

”Köyhyyden vähentäminen tulee olemaan todennäköisesti huomattavasti hitaampaa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana – jollei ryhdytä kovempiin toimiin takaiskujen ennaltaehkäisemiseksi ja jo saavutettujen edistysaskelien säilyttämiseksi”, ODIn tutkijat arvioivat.

Yhden ”köyhyyden vähentäminen” -tavoitteen sijaan pitäisikin ODIn mukaan jatkossa olla kolme toisiinsa linkittyvää tavoitetta: krooniseen köyhyyteen puuttuminen, köyhdyttämisen lopettaminen ja köyhyydestä ulos johtavien väylien varmistaminen.

Tie köyhyydestä kulkee myös paluusuuntaan

ODIn raportissa muistutetaan, että nopeankin talouskasvun maissa köyhyys vaanii helposti nurkan takana, vaikka paremman elämän syrjään olisi jo päässyt kiinni. Sairastuminen, työn menetys tai luonnonkatastrofi saattaa tietää monille varmaa pudotusta takaisin köyhyysloukkuun.

Life History Map: Emanueli

65-vuotiaan tansanialaisen Emanuelin elämäntarina tiivistettynä. Katso kartta suurempana. Infografiikka: ODI

Esimerkiksi Etiopian maaseudulla äärimmäisestä köyhyydestä nousseista ihmisistä yli 60 prosenttia tippui uudestaan alle köyhyysrajan vuosina 1999–2009. Jopa Etelä-Aasian vauhdikkaasti vauraustuvissa valtioissa, kuten Indonesiassa ja Vietnamissa, takaisin köyhyyteen vajonneiden osuus on ollut noin 20 prosenttia.

Monilla mahdollisuudet nousuun ovat jo alun perin olemattomat: köyhyydestä on tullut niin kroonista, että se on vaivannut koko elinajan ja siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Jotta krooniseen, rakenteelliseen köyhyyteen päästään käsiksi, ja jo saavutettu edistys olisi vankemmalla pohjalla, vaaditaan ODIn mukaan entistä suurempaa panostusta kolmella politiikan saralla.

Ensinnä sosiaaliturvaa on kehitettävä niin, että köyhillä ja juuri köyhyysrajan yli kivunneilla on turvaverkko vaikeuksien kohdatessa. Hyväksi esimerkiksi ODI nostaa Brasilian, jossa köyhyydenvähentämisohjelmiin on hyvällä menestyksellä yhdistetty pieni perustulo ja takuutyö.

Toiseksi vaaditaan huimia sijoituksia koulutukseen, jotta köyhimmillä on mahdollisuus nostaa elintasoaan ja varautua paremmin esimerkiksi kastatrofeihin.

Kolmanneksi on jaettava talouskasvua entistä tasaisemmin niin, että se hyödyttää myös kaikkein köyhimpiä. Tässä voi ODIn mukaan ottaa mallia Etelä-Afrikasta, jossa tietyille ryhmille, kuten kotiapulaisille on taattu minimipalkka.

Verovarat avainasemassa, mutta avulla edelleen vahva rooli

ODIn mukaan äärimmäisen köyhyyden kitkemisen ytimessä ovat kehitysmaiden hallitukset ja niiden tekemät kansalliset köyhyydenvähentämissuunnitelmat.

Jotta valtiot pystyvät toteuttamaan suunnitelmiaan, ne tarvitsevat nykyistä enemmän verotuloja. Tällä hetkellä 540 miljoonaa ihmistä elää köyhyydessä 44 maassa, joissa hallitus käyttää asukasta kohden alle 500 dollaria vuodessa.

Koska verotuksen kohentaminen ei käy hetkessä, ovat monet maat jatkossakin riippuvaisia ulkopuolisesta avusta, joten kehitysavun merkitys tulee säilymään vahvana. ODIn mukaan myös avunantajien olisi tarkistettava asennettaan ja osoitettava suurempaa kiinnostusta nimenomaan kroonisen köyhyyden syihin puuttumiseen.