Maissin hinta on noussut vuodessa 86 prosenttia. Bioenergian vaikutus hinnannoususta on 39 prosenttia.
Kuva:
Stefan Fierros
Shutterstock
Uutistausta

Nykymenolla ruoan hinta ei enää laske

Maapallolla on enemmän nälkäisiä kuin koskaan aiemmin. "Halvan ruoan ajat ovat ohi", arvioi Ulkopoliittisen instituutin ruokakriisiseminaarissa puhunut dosentti Tiina Silvasti, "sillä jos markkinoiden ehdoilla mennään, kysynnän kasvu pitää hinnat korkealla".
Lauri Haapanen
9.5.2011

Maapallolla on tällä hetkellä noin seitsemän miljardia ihmistä. Heistä miljardi eli joka seitsemäs on aliravittu. Edelleen aliravituista 75 prosenttia on alle 5-vuotiaita. Nälkä ja aliravitsemus ovat maailman yleisin kuolinsyy.

Ongelma on paitsi äärimmäisen akuutti, myös valitettavan krooninen — ja paradoksaalinen: kyse ei ole lähtökohtaisesti ruoan määrästä, sillä tuotanto on viime vuosinakin kasvanut.

"Kyse on ennen kaikkea tarjonnan tasaisuudesta ja saatavuudesta", sanoi erikoistutkija Helena Kahiluoto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä . Hän puhui Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä seminaarissa "Syvenevä globaali ruokakriisi" tiistaina 3. toukokuuta Helsingissä.

Köyhyys ja nälkä liittyvät pitkälti yhteen. Vuonna 2010 ruoanhinta lähti jyrkästi nousemaan, ja tällä hetkellä se on korkeammalla kuin edellisen, vuosien 2007—2008 ruokakriisin aikaan. Huippu on kenties nyt saavutettu, mutta YK:n ennusteiden mukaan ruoan hinta pysyy huippulukemissa koko vuoden 2011.

"Vuosien 2007 ja 2011 hintapiikit ovat olleet pitkälläkin aikavälillä tarkasteltuna poikkeuksellisia, ja oletus on, että tämä turbulenssi tulee olemaan ruoan hinnoissa pysyvä ilmiö", Kahiluoto sanoi.

Jopa yli puolet tuloista ruokaan

Köyhyys ja nälkä kietoutuvat yhteen myös sitä kautta, että vähävaraisilla ruoan osuus kaikista menoista on suurempi — kehitysmaissa helposti yli 50 prosenttia — jolloin hinnannousun vaikutukset iskevät perheen toimeentuloon raskaammin.

Ruoan nettotuojat kärsivät hinnannoususta eniten, nettoviejät voivat siitä jopa hyötyä.

"Mutta mitä tulee maanviljelijöihin ja maaseudun asukkaisiin, niin suurin osa pienviljelijöistä on osittain ostoruoan varassa, joten heidän piirissään se nettohyöty, jota hinnannousu voi tuoda, ei ole kovin helposti realisoitavissa", Kahiluoto muistutti.

Toisaalta ruoan hinnannousu aiheuttaa levottomuutta myös kaupunkiväestössä. Esimerkiksi Egyptin ja Tunisian kansannousujen yhtenä laukaisevana tekijänä oli nimenomaan ruoan korkea hinta.

Ruokapulalla on lukuisia syitä

Mistä maapallon ruoan tuotannon ja kulutuksen epäsuhta sitten johtuu?

Jos syitä olisi vain yksi tai muutama, ongelma olisi jo saatu kenties poistettua. Näin kuitenkaan ei ole. Syyt ovat monet ja monialaiset.

  • Väestönkasvu. Ennusteiden mukaan maapallolla on vuonna 2050 nykyisen 7 miljardin sijaan jo 9 miljardia suuta ruokittavana. Vaikka väestönkasvun on globaalilla tasolla jossain määrin hallinnassa, alueellinen vaihtelu on suurta.
  • Peltojen tuhoutuminen ja muu maankäyttö. Erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa väestönpaine heijastuu peltojen ylilaiduntamisena, mikä johtaa pellon tuotantokyvyn laskuun. Esimerkiksi Pohjois-Etiopiassa laidunmaaksi on jouduttu ottamaan jo vuorten korkeimpia huippujakin. Maanviljelyn ja laiduntamisen ohella kaupungistuminen, teiden rakentaminen ja teollisuus kilpailevat samasta maa-alasta. Maan ohella myös kilpailu vedestä kiristyy.
  • Maatalouden kehittämisen unohtuminen. Maatalouden merkitystä on tarkasteltu pitkälti kansantuoteosuuden näkökulmasta, missä katsannossa sen kehittäminen ja siihen sijoittaminen ei ole näyttäytynyt kustannustehokkaana. Tämän seurauksena maatalouden tuotostason kasvu on monilla alueilla, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, lähes pysähtynyt.
  • Maan kahminta (engl. land grabbing). Erityisesti Kiina — mutta myös monet Euroopan maat ja arabimaat — on pyrkinyt huolehtimaan, että sen kasvavalle väestölle riittää ruokaa myös elintason noustessa. Sen vuoksi Kiina on hankkinut maata kehitysmaista, missä maa on edullisinta ja tuotantotaso toistaiseksi alhainen. Valtioiden ja vientiin suuntaavien suuryritysten maainvestoinnit ovat johtaneet paikallisten maanviljelijöiden pakkosiirtoihin ja ruokaturvan heikentymiseen erityisesti Afrikassa, mutta myös Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
  • Markkinat eivät toimi ideaalisti. Maksukykyisimmillä kuluttajilla ja alueilla on enemmän sananvaltaa siihen, mitä tuotetaan ja miten.
  • Säätekijät. Sään ääri-ilmiöt tulevat todennäköisesti lisääntymään. Ilmastonmuutoksen suorina vaikutuksina peltoja tuhoutuu ja merenpinta nousee. Epäsuorana vaikutuksena ilmastonmuutos aiheuttaa muuttoliikettä, jolloin teollisuusmaihin tulee matalan tulotason maista ihmisiä, joilla ei ole rahaa hankkia itse ruokaansa.
  • Kulutustottumusten muutokset. Eläintuotteiden kysyntä kasvaa jatkuvasti, ennen kaikkea nousevan elintason maissa kuten Kiinassa, Brasiliassa ja Intiassa. Karkeasti laskien sama ruokamäärä eläintuotteiden muodossa vaatii noin 10-kertaisen peltopinta-alan kasvistuotteisiin verrattuna.
  • Bioenergia. Peltomaan kysyntää kasvattaa lisääntynyt bioenergian tuotanto. Esimerkiksi Yhdysvallat tuotti 416 miljoonaa tonnia viljaa vuonna 2009. Etanoliksi siitä meni 119 miljoonaa tonnia — millä määrällä olisi voitu ruokkia kolmannes maailman aliravituista. On arvioitu, että ruoan hinnannoususta 30 prosenttia johtuu bioenergian kysynnän kasvusta. Maissin hinta on noussut vuodessa 86 prosenttia. Bioenergian vaikutus hinnannoususta on 39 prosenttia.

Mitä pitäisi tehdä?

Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa nostettiin esiin monia tarpeellisia toimia maailman nälänhädän ja ruokaturvattomuuden vähentämiseksi.

  • Tärkein tehtävä ruoan kysynnän kasvaessa ja tuottavan peltoalan vähetessä olisi maatalouden tuottavuuden kasvattaminen. Se on tärkeää myös siksi, että matalan tulotason maissa kansantuote on tiiviisti kytkeytynyt maataloustuotannon kehitykseen ja tuottavuuteen.
  • Bioenergiapolitiikkaa tulee uudistaa.
  • Ilmastonmuutosta tulee kaikin keinoin hillitä ja sen peruuttamattomiin seurauksiin sopeutua.
  • Perusruoka on tuotettava riskejä vähentäen ja paikallisesti, ja sille on rakennettava kansallisia ruokamarkkinoita.
  • Pienviljelijöiden tuottavuuteen pitää panostaa.
  • Hiilen sitominen maatalousmaahan nostaa maan tuottavuutta.
  • Markkinainfrastruktuurin tulisi olla kansallista, jotta ruokaa pystyttäisiin toimittamaan myös turvattomille alueille.
  • YK voisi koordinoida kansainvälistä ruokapolitiikkaa
  • Maataloustutkimukseen tulisi panostaa nimenomaan kehitysmaissa. Tällä hetkellä valtaosa tutkimusvaroista käytetään rikkaissa maissa.
  • Kunkin maan ainutlaatuiset ekologiset ja kulttuuriset olosuhteet tulisi huomioida paremmin, jolloin lopputulos voisi olla määrän suhteen nykyistä parempi, laadusta puhumattakaan.
  • Rikkaiden maiden pitää lopettaa maataloustuilla tuotetun ylijäämäruoan dumppaaminen polkuhintaan kehitysmaiden markkinoille.

Rikkaan maailman nälkä

Vaikka nälkä ja aliravitsemus ovat ennen muuta kehitysmaiden ongelma, niistä kärsitään myös rikkaissa maissa, muistutti seminaarissa puhunut dosentti Tiina Silvasti Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselta.

Ongelma on jopa kasvamaan päin: kun vielä kymmenen vuotta sitten teollisuusmaissa oli 11 miljoonaa nälkäistä, vuonna 2010 heitä oli jo 19 miljoonaa.

"Oikeus ruokaan syntyy rahan välityksellä markkinoilla. Jos rahaa ei ole, ei ole myöskään oikeutta ruokaan", Silvasti sanoo. "Tällä hetkellä ajatellaan, että markkinamekanismi on tehokkain tapa jakaa ruokaa. Se saattaa kuitenkin johtaa jopa rikkaimmissa maissa siihen, ettei kaikilla ole ruokaan mahdollisuutta."

Teollisuusmaiden tilanne alleviivaa sitä, että kyse nälänhädässä on ennen muuta siitä, miten ruoka ihmisten kesken jaetaan. Silvasti korostaakin, että jos kaikki maailman ihmiset halutaan ruokkia, ruoka pitää jakaa jollain toisella tavalla kuin nykyään. Mutta miten?

YK:n ihmisoikeusjulistus mainitsee ruokaturvan yhtenä ihmisoikeutena. Myös Rooman ruokahuippukokous nosti jo vuonna 1996 oikeuden riittävään ravintoon loppuasiakirjassaan keskeiseksi periaatteeksi.

Ensimmäinen vuosituhattavoitteista on nälänhädän puolittaminen. Nyt kun määräaikaa on jäljellä alle kolmannes, on selvää, ettei tavoite tule toteutumaan — maailman köyhimmällä alueella Saharan eteläpuolisessa Afrikassa nälänhätä on päinvastoin jopa lisääntynyt.

"Ruokakriisin ratkaisu vaatii ajattelutavan muutosta, ja sen tulisi tapahtua samaan aikaan niin mikrotasolla, paikallisesti kuin globaalistikin", MTT:n erikoistutkija Kahiluoto totesi.

Läpimurto on ilman muuta vielä tekemättä.