Uutinen

Nuotiolta tietokoneen ääreen

Viestintä Sambiassa on etupäässä paikallista. Esimerkiksi omaa puhelinlinjaa käyttävät järjestöt joutuvat laskemaan minuutteja pysyäkseen budjetissa. Tekniikkaakin enemmän tiedonvälitykseen vaikuttaa kulttuuri, joka hidastaa välillä kansainvälistä kommunikointia.
Senja Väätäinen
26.4.2006

Lehdenmyyjiä Lusakassa (kuva: Janne Sivonen)

Kun sähköt katkeavat illallisaikaan, sambialainen ei vaivu synkkyyteen vaan siirtyy kokkaamaan ulkosalle tulen loimuun. Tämä on hyvä tilaisuus päivän uutisten vaihtoon, istua hetki yhdessä uurastuksen jälkeen. Yli puolet sambialaisista asuu maaseudulla, heistä vain kahdella prosentilla on käytössään sähköuuni. Kaupunkilaisistakin uuni on vain alle 20 prosentilla, joten sähkölaitoksen jatkuva ryppyily ei juuri ruuanlaittoa haittaa.

Sähkö on kuitenkin tärkeä osa viestintää, jos päivän uutisia halutaan vaihtaa hieman naapuria kauemmas. Viestinnän välineet ovat Sambiassa samat kuin Suomessa: radio, televisio, sanomalehdet, sähköposti ja puhelin, erityisesti kännykkä. Mahdollisuudet käyttää niitä ovat kuitenkin huomattavan erilaiset.

Sähkökatkojen lisäksi puhelin on vähän väliä kiinni maksamattomien laskujen tai puhelinfirman virheiden tähden. Tai linja on muuten vaan huono. Länsimaalaiset rahoittajat eivät yleensä halua kustantaa juoksevia kuluja, joten vaikkapa puhelinkuluissa joudutaan säästämään.

Kännykät yleistyvät rajusti

Sähköpostimahdollisuuksia on Sambian kaupungeissa tuttuun tapaan, mutta tietokoneen ääressä ei istuta kahdeksasta neljään. Pääkaupungissa Lusakassa sähköposti on viidenkymmenen sentin bussimatkan päässä, jos haluaa halvan nettikahvilan tai vaikka Kepan ilmaisen koneen käyttöönsä. Omaa puhelinlinjaa käyttävät järjestöt joutuvat laskemaan minuutteja pysyäkseen budjetissa.

Matkapuhelinverkko laajenee Sambiassa kovaa vauhtia ja kapulat yleistyvät erittäin nopeasti: viime vuonna kasvua oli televiestintämarkkinoita seuraavan Informa Telecoms & Media -yhtiön mukaan lähes 140 prosenttia.

Suomen lukuihin on silti kirittävää, sillä Sambian kymmenmiljoonaisesta väestöstä vasta 400 000 oli kännykkä vuonna 2004. Taajamien kadunkulmia koristavatkin punakeltaiset vanerikojut. Niissä kännykän omistaja tarjoaa pientä korvausta vastaan puhelintaan muidenkin käyttöön.

Teatteri tiedotusvälineenä

Poliittiset päätökset vaikuttavat luonnollisesti tiedon kulkuun. Sambian sanomalehdet uhkasi- vat tänä vuonna ensimmäistä kertaa joutua arvonlisäveron piiriin. Yli euron maksavat päivälehdet olisivat varmasti houkutelleet yhä harvempia lukijoita. Verouudistus kuitenkin kaatui kansanjoukkojen kritiikkiin.

Välineet eivät yksin tee viestintää, tapa kommunikoida on kulttuurissa. Sambiassa on jotain, mitä Suomessa ei ole. Yhteisöteatterit ovat jokamiehen viestinnän muoto, jolla tieto saadaan leviämään koulutustasosta riippumatta. Usein kyse onkin teatterin keinoin jaettavasta valistuksesta, vaikkapa aidsiin liittyen. Maaseudulla ja kaupunkien slummeissa teatteriryhmät ovat elävä tuulahdus ulkomaailmasta. Ne ovat myös konkreettisempi tapa tiedottaa kuin esimerkiksi radio, vaikka sellainenkin löytyy melkein joka toiselta kylän kasvatilta.

Suurin ero Suomeen tuntuu kuitenkin olevan siinä kulttuurisessa piirteessä, joka saa ihmiset sitoutumaan tähän hetkeen ja vie ajatukset pois siitä, mikä jää tekemättä. Kaikki aika ja energia uhrataan sille, mitä ollaan tekemässä, keskustelemassa tai hoitamassa. Usein se tarkoittaa, että joku suunniteltu ja sovittu asia joutuu väistymään.

Keskittymisen kääntöpuoli onkin suunnittelun puute. Suomalaiset kansalaisjärjestö-aktiivit ovat huomanneet sen ehkä viipyvinä sähköpostivastauksina ja vuosiraportteina.