Uutinen

Norsunluurannikko avasi EPA-pelin Afrikassa

Norsunluurannikko on ensimmäinen Afrikan maa, joka allekirjoitti tavarakauppaa vapauttavan EPA-esisopimuksen Euroopan unionin kanssa. Sopimus syntyi, vaikka EU:ta on syytetty sopuun painostamisesta.
Olli Seuri
2.12.2008

Norsunluurannikko avaa lähivuosina suuren osan markkinoistaan Euroopan unionin jäsenmaiden tuontituotteille, kertoo uutistoimisto IPS. Norsunluurannikko ratifioi ensimmäisenä Afrikan maana paljon kritiikkiä aiheuttaneen EPA-vapaakauppasopimuspaketin (Economic Partnership Agreement) esisopimuksen.

Maa oli alustavasti hyväksynyt EPAn esisopimuksen jo joulukuussa 2007. Esi- eli interim-sopimukset koskevat pelkkää kahdenvälistä tavarakauppaa, kun taas varsinaiset EPAt määrittävät myös esimerkiksi palveluita, investointeja ja julkisia hankintoja.

Nyt allekirjoitettuna sopimus vapauttaa EU-markkinat Norsunluurannikon yrityksille ja viennille, mutta samalla Norsunluurannikko avaa yli 80 prosenttia markkinoistaan EU-tuotannolle seuraavan 15 vuoden kuluessa. Sopimuksen mukaisesti markkinat avautuivat heti autoille ja kemikaaleille, joita ei tuoteta Norsunluurannikolla.

EPAt ovat EU:n ja sen entisten siirtomaiden, vajaan 80 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maan välisiä vapaakauppasopimuksia. Varsinaisen EPAn on allekirjoittanut jo 13 Karibian maan ryhmä.

EU:ta syytetty painostamisesta

EPA-sopimuksia on kritisoitu laajasti, ja nyt brittiläinen avustusjärjestö Oxfam on syyttänyt EU:ta Norsunluurannikon painostamisesta. EU ei saanut vuoden 2007 neuvotteluissa sopimusta Länsi-Afrikan maaryhmän kanssa, joten se siirtyi kahdenvälisiin esisopimusneuvotteluihin. Norsunluurannikon kanssa syntynyttä sopimusta EU kutsui "ponnahduslaudaksi" Länsi-Afrikassa.

Arvostelijoiden mukaan EPA-sopimus ei ole Norsunluurannikon tai muiden Afrikan maiden edun mukainen, eivätkä sopijaosapuolet ole tasa-arvoisia. Norsunluurannikko vie Eurooppaan kaakaota, kahvia ja banaaneja, kun taas Euroopasta tuodaan lähinnä teollisuustuotteita.

Öljyn vientiin nojaava Nigeria on ollut Länsi-Afrikan maaryhmästä kriittisin EPA-sopimuksia kohtaan. Chibuzo Nwoke Nigerian ulkopoliittisesta instituutista ihmettelee EU:n tuplaroolia, kun se toimii neuvotteluissa samalla sekä partnerina että tuomarina, joka voi sanella sopimusten säännöt.

Lisää tietoa aiheesta: