Uutinen

Nokia mukana kehittyvien maiden it-esiinmarssissa

Nokia avaa vuoden 2010 alussa kehitysmaihin suunnatun pankkipalvelunsa Nokia Moneyn. Ja viime viikolla se ilmoitti mukanaolostaan hankkeessa, jonka tarkoituksena on tukea pienten ja keskisuurten yritysten it-osaamista kehitysmaissa.
Lauri Haapanen
28.12.2009

Vuoden 2010 alussa se tulee: Nokia Money.

Suomen markkinoille uutta pankkipalvelua ei kuitenkaan tuoda – ainakaan heti, tuskin koskaan. Nokia Moneyn päämarkkina-alue ovat kehitysmaat. Ai miksikö?

Syy on seuraavassa yhtälössä: maailmassa on vajaat seitsemän miljardia ihmistä, joista neljällä miljardilla on matkapuhelin mutta vain 1,6 miljardilla pankkitili.

Kehitysmaat – erityisesti Afrikka – ovat kännykkäbisneksen kiivainta kasvualuetta, ja erityisesti kehitysmaissa pankkitilit ovat harvassa. Esimerkiksi Tansanian 35 miljoonasta ihmisestä vain 5 prosentilla on pankkitili.

Tarve sähköiselle rahalle on kuitenkin ilmeinen: kun jälkikasvu muuttaa maalta kaupunkiin, osa palkkarahoista pitäisi saada helposti ja halvasti siirrettyä vanhemmille. Tai kun karjankasvattaja lähtee myymään eläimiään kaupunkiin, virtuaalirahaa eivät taskuvarkaat vie.

Puhelinoperaattorit ja -valmistajat ovat vastanneet kysyntään tarjonnalla: puhelin ja pankkitili pitää yhdistää.

Totta tietysti, että kehitysmaissa rahaliikenne on pientä, esimerkiksi Kenian suurimmalla mobiilipankkipalvelulla M-Pesalla keskisiirto on alle 30 euroa. Bisnestä kännykkäpankista synnyttää kuitenkin sen volyymi: M-Pesan seitsemän miljoonaa asiakasta tekevät lähes kuusi miljoonaa siirtoa päivässä.

Juuri näille markkinoille myös Nokia Money tähtää. Nokia on kehitellyt uuden pankkipalvelunsa yhdessä yhdysvaltalaisen Obopay-yrityksen kanssa, jolla on oma vastaava palvelunsa jo toiminnassa Yhdysvalloissa ja Intiassa.

Vaikka Nokia Moneyn yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, Nokian mukaan uudesta palvelusta ei ole tulossa operaattori- tai pankkisidonnaista. Nokia aikoo myös perustaa kattavan Nokia Money -palvelupisteiden verkoston, jossa asiakkaat voivat tallettaa ja nostaa rahaa tililtään.

Ja itse rahan käsittely, sen pitäisi olla yhtä helppoa kuin tekstiviestien lähettäminen.

Julkisen ja yksityisen yhteistyötä

Nokia on mukana viemässä tietotekniikkaa kehitysmaihin myös viime viikolla julkistetun yhteisprojektin muodossa. Hankkeen kaksi kaksi muuta osapuolta ovat Suomen ulkoasiainministeriö ja  Maailmanpankin infodev-kehitysohjelma.

Nelivuotisen projektin nimi on "Creating Sustainable Businesses in the Knowledge Economy", ja sen on tarkoitus tukea kehitysmaissa toimivien pienten ja keskisuurten yritysten it-teknologian ja -osaamisen hyödyntämistä liiketoiminnassaan. Projektin erityispainotus on maataloutta tukevissa yrityksissä.

Hanke on suunnattu kolmelle kehittyvälle alueelle: Afrikkaan, Aasiaan ja Itä-Eurooppaan sekä Kaukasukselle ja Keski-Aasiaan. Projektin 11,9 miljoonan euron rahoituksesta vastaa ulkoministeriö. Nokia tarjoaa yhteistyöhön puolestaan muun muassa teknisiä sovelluksia ja ohjeistusta niiden käytössä.

Maailmanpankin kestävän kehityksen verkoston varajohtaja Kathy Sierra kehuu, että projekti yhdistää tehokkaalla tavalla kunkin tahon voimavarat ja erityisosaamisalueet yhteisen ongelman ratkaisemiseksi.

"Tämä ohjelma on erinomainen esimerkki siitä, miten julkisen ja yksityisen tahon yhteistyö voi tukea merkittävällä tavalla kestävää kehitystä ympäri maailmaa", Sierra sanoo.