Uutinen

Nicaraguan naistyöntekijät huolissaan neuvotteluista EU:n kanssa

Nicaraguan vapaatuotantoalueiden naistyöntekijät pohtivat vuosittaisessa kokoontumisessa, mitä lisääntyvä vapaakauppa heidän arjessaan tarkoittaisi. Vain prosentti alueiden työläisistä on miehiä.
Larissa Bruun
4.3.2008
LARISSA BRUUNLBruun_Nican_naissemma.jpg


"Työtä, kyllä...mutta arvokasta sellaista", julistettiin naistyöntekijöiden seminaarin banderollissa Managuassa.

Yli 1 500 vapaatuotantoalueella työskentelevää naista ilmoitti sunnuntaina Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa vastustavansa suunnitteilla olevaa yhteistyösopimusta EU:n ja Keski-Amerikan välillä niillä ehdoilla, joista nyt on ollut puhe. Neuvottelut tähtäävät pääasiassa vapaakauppasopimukseen.

Vapaatuotantoalueilla tarkoitetaan alueita, joilla ulkomaisten sijoittajien ei tarvitse maksaa tulleja, tuonti- tai vientimaksuja tai veroja Nicaraguaan. Niiden idea on houkutella maahan sijoittajia.

Naiset olivat kokoontuneet pääkaupunkiin viikon ainoana vapaapäivänään pohtimaan EU:n ja Keski-Amerikan väliset neuvottelut heille merkitsevät. Tapahtuman järjesti naisliike Maria Elena Cuadra.

Liikkeen johtaja Sandra Ramosin mukaan työntekijät tarvitsevat lisää tietoa ja ymmärrystä neuvotteluista. "Olemme kuulleet, että EU suunnittelee vastaavaa sopimusta kuin maallamme on DR-CAFTA sopimuksen kautta Yhdysvaltojen kanssa. Voimassa oleva Dominikaanisen Tasavallan, Keski-Amerikan ja Yhdysvallat kattava DR-CAFTA ei kuitenkaan ole tuonut köyhille mitään."

"Mitä Nicaraguan naiset voivat myydä?" Cirilio Otero, paikallisen kansalaisjärjestön johtaja ja yksi ryhmäkeskusteluiden alustajista herätteli kuulijoita. "Olemmeko valmiita ja onko meillä muuta myytävää kuin halpa työvoimamme? Kauppasopimuksen idea on ostaa ja myydä, niin se vain on."

Voitot eivät jää maahan

Naiset pohtivat, parantavatko vapaatuotantoalueet elämänlaatua ja lisääntyykö niiden määrä kauppasopimusten vuoksi.

Nicaragualaisille alueilla toimivien yritysten on luvattu tuovan töitä ja antavan taloudelle vauhtia. Käytännössä alueilla usein kootaan esimerkiksi vaatteita vientiä varten. Nicaraguassa yritykset valmistavat kenkiä, telekommunikaatiolaitteita, tupakkaa, palmuöljyä, koristeita, huonekaluja, lääketeollisuuden tarvikkeita ja farkkuja, t-paitoja sekä muita vaatteita.

Erityistalouslakien suomien helpotusten vuoksi maahan jäävät käytännössä vain palkat ja tehtaiden ympärille kasvava taloudellinen toiminta - bussiliikenteestä lounaskahviloihin.

Investoinnin edistämisyksikön ProNicaraguan mukaan erityistalouslakien lisäksi sijoittajia houkuttelevat maahan Keski-Amerikan halvimmat palkat, läheisyyden Pohjois-Amerikkaan ja turvallisuuden verrattuna muihin alueen maihin.

Vain prosentti miehiä

Erityistalousalueiden tehtaat työllistävät Keski-Amerikassa ennen kaikkea heikosti koulutettuja nuoria naisia. Yhteensä naisia puurtaa Nicaraguan vapaatuotantoalueilla 93 250 naista. Alueiden työläisistä vain yksi prosentti on miehiä.

Managualaiset Ana García, 40, ja Elieth Cuaresma, 26, työskentelevät lentokentän tuntumassa sijaitsevan vapaatuotantoalue Mercedesin tehtaissa. García liimaa vaatteenkappaleita yhteen China Unida-nimisessä tehtaassa ja Cuaresma silittää vaatteita Ninsinille.

"Minä lähden aamulla kotoa ennen kuutta ja tulen takaisin joskus kahdeksalta, joskus kymmeneltä" kertoo kahden pienen lapsen yksinhuoltaja Cuaresma. Hänen kahden viikon palkkansa vaihtelee työtehosta riippuen 50 ja 75 Yhdysvaltain dollarin välillä. Tehtaassa hän on työskennellyt seitsemän vuoden ajan. García on töissä toista vuottaan.

Maria Elena Cuadra järjestää vuosittain tapaamisen, jossa vapaatuotantoalueiden naiset pääsevät yhdessä pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä.

200802LBruun_Nican_naiset.jpg

Ana García ja Elieth Cuaresma olivat tyytyväisiä saatuaan tietoa suunnitteilla olevasta kauppasopimuksesta.

García ja Cuaresma kertoivat odottaneensa erityisesti oppivansa jotakin uutta sunnuntain tapaamisessa. Tuleminen kannatti, sillä he eivät olleet aiemmin tienneet neuvotteluista Keski-Amerikan ja EU:n välillä. Naiset pitivät yhteisen kannan muodostamista ja keskustelua tärkeänä, minkä lisäksi he olivat innoissaan siitä, että olivat tutustuneet toisiinsa.

Päivän päätteeksi naiset vaativat erityisesti, että ikä- ja muu syrjintä täytyy saada loppumaan ja, että minimipalkkoja kuten myös muita työ-oikeuskysymyksiä on kunnioitettava.

Viime viikon neuvottelut EU:n ja Keski-Amerikan välisestä assosiaatiosopimuksesta jatkuivat Brysselissä toisella alueiden välisellä keskustelutapaamisella.

Lisää tietoa aiheesta