Uutinen

Nicaragualaiset odottavat Messiasta

Nicaraguassa kaivataan vahvaa johtajaa, mutta myös laillista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa.
Kimmo Lehtonen
26.6.2003

Kuva: Arnoldo Alemán
Nicaraguan ex-presidentti Arnoldo Alemán tunnetaan lahjakkaana puhujana ja demagogina. Nyt hän on kotiarestissa odottamassa korruptio-oikeudenkäyntien alkamista.
MANAGUA-- Yli 95 prosenttia nicaragualaisista on sitä mieltä, että maa tarvitsee ennen kaikkea luotettavan johtajan, joka täyttää lupauksensa ja johon voi uskoa. M&R Consultores -toimiston hiljattain 1 600 kansalaiselle tekemän kyselyn mukaan vasta tämän toiveen jälkeen tulevat sellaiset demokratian toimivuuden kannalta olennaiset asiat kuin lait ja oikeuslaitos, demokraattiset instituutiot ja poliittiset ohjelmat.

Vaikka Latinalaisen Amerikan historiassa caudillismo, vahva johtajuus, ei ole koskaan ollut yhdistettävissä myönteisesti demokraattisten oikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamiseen, se on aina ollut suosittua. Esimerkkejä löytyy: Fidel Castro, Hugo Chávez, Carlos Menem, Juan Perón...

Nicaraguassa ilmiöstä saatiin hyvä esimerkki toista vuotta sitten, kun presidentti Enrique Bolaños innostutti kansan korruptionvastaisella kampanjallaan. Hän ajautui kuitenkin nopeasti maan poliittisen eliitin ajamana vakavaan kriisiin. Mielipidekyselyissä valtaosa nicaragualaisista oli valmis antamaan presidentille valtuudet hajottaa parlamentti, eli tehdä bolañozot vuosikymmenen sitten Perussa tapahtuneen fujimorazon (presidentti Alberto Fujimorin mukaan) mallin mukaisesti, jotta päämäärä saavutettaisiin.

Usko nykykaartiin mennyt



Nicaraguan nykytilanteessa toive luotettavasta johtajasta avaa väylää uuden polven caudilloille, jos he vain osaavat pelata korttinsa oikein. Vanhoihin nimittäin ei enää luoteta, sillä saman kyselyn mukaan muun muassa ex-presidentit Daniel Ortega ja korruptiosyytteessä oleva Arnoldo Alemán ovat maan epäsuosituimmat poliitikot ja heidän haluttaisiin jättäytyvän kokonaan politiikasta.

Myös muut nykypoliitikot saavat kyselyssä kansalta tuomion: heitä pidetään valehtelijoina ja epärehellisinä. Samoin tein kansalta on mennyt usko myös puolueiden kykyyn asettaa edes sopivia kandidaatteja vaaleihin. Vajaa puolet nicaragualaisista valitsisi nyt puolueisiin sitoutumattoman presidentin puoluekandidaattien ohitse.

Pitkään korkeista kannatusluvuista nauttineella presidentti Bolañosillakin lienee pian sama kohtalo, sillä hänenkin uskottavuutensa kansan silmissä rapisee kuukausi kuukaudelta. Huolimatta ruusuisista vaalilupauksista maan talous ei ole kohentunut, luvattujen 200 000 työpaikan sijasta on jääty vajaaseen kymmenesosaan ja korruptiosta syytettyjen tuomitseminen on ollut tuskallisen hidasta.

Vahva johtaja, este demokratialle?



Monin paikoin demokratia Nicaraguassa, mantereen monen muun maan lailla, on ollut ainoastaan rosvouksen ja henkilökohtaisen vallantavoittelun peittävä kulissi. Siksi onkin aiheellista kysyä, mitä nicaragualaiset ovat lyhytikäiseltä demokratialtaan saaneet ja onko se millään lailla vahvistanut heidän uskoaan länsimaisen oikeusvaltion perusarvoihin.

Tutkimuksilla ja tutkimuksilla on kuitenkin eroja ja tulokset riippuvat paljolti siitä, miten kysymykset asetetaan. YK:n kehitysjärjestön UNDP:n Inhimillisen kehityksen raportti 2002 avaa hiukan erilaisen näkökulman nicaragualaiseen hengenmaisemaan kuin gallupkysely. Raportin mukaan 36 prosenttia nicaragualaisista haluaisi maastaan ennen kaikkea laillisen ja oikeudenmukaisen. Toiveet paremmista elinmahdollisuuksista kaikille (26), korruptiovapaasta (23) ja demokraattisemmasta yhteiskunnasta (10) seuraavat perässä.

M&R-toimiston tutkimuksen pääanalyytikko Raúl Obregónin mukaan nicaragualaiset ovat taas kerran unohtaneet sen, että vahvat johtajat ovat aina este demokratian ja talouden kehittymiselle. "Näyttää kuitenkin siltä, että Messiasta odotetaan", hän sanoo.

Järki vai tunteet?



Politiikan tarkkailija Arturo Cruz näkee Nicaraguan sellaisena "perinteisenä autoritäärisenä yhteiskuntana", joka perustuu edelleenkin yksilöiden toimintaan ja jossa modernisointia vastustetaan kynsin hampain.

Obregónin mukaan Nicaraguan naapurimaassa Costa Ricassa kunnioitus kansallisia instituutioita kohtaan on aivan toista luokkaa. Positiivista kehitystä hän näkee myös El Salvadorissa, jossa muun muassa sisällissota saatiin päätökseen myöhemmin kuin Nicaraguassa. Guatemalassa taas näyttää uhkaavasti siltä, että entinen diktaattori Efraín Ríos Montt saattaa päästä vaalien kautta uudestaan valtaan.

Cruz lienee pelottavan oikeassa todetessaan, että ilmassa on paljon poliittista epävakautta aina silloin kun ihmiset tunnustavat edusmiestensä laillisuuden omien tunteidensa ja persoonien kautta.