Uutinen

Nicaragua: Yatama sopimukseen presidenttiehdokkaiden kanssa

Kimmo Lehtonen
24.10.2001

Liberaalien presidenttiehdokas Enrique Bolaños ja sandinistien Daniel Ortega olivat hartaasti odotettuja vieraita intiaaniväestöä edustavan Yatama-puolueen kolmannessa konferenssissa Bilwissä (Puerto Cabezas) maanantaina.

Yataman johto oli pari viikkoa aiemmin toimittanut ehdokkaille luonnoksen Karibian alueen kehittämisagendasta, johon he toivoivat presidenttiehdokkaiden yhtyvän. Ajankohta oli valittu harkiten, sillä sekä Bolaños että Ortega olivat kumpikin samaan aikaan kampanjoimassa Bilwissä.

Viisisatapäisen edustajajoukon kärsivällinen odotus palkittiin noin kolmen maissa iltapäivällä, kun Bolaños saapui konferenssipaikalle esikuntansa ja vahvasti aseistautuneiden turvamiesten saattelemana. Selvästi jo pitkästä vaalikamppailusta uupunut, hikikarpaloita nieleskelevä Bolaños oli kuitenkin hyvin valmistautunut tilaisuuteen ja hänen puheensa oli valmiiksi käännetty miskitoksi ja se jaettiin edustajaväelle.

Yataman sopimuspaperissa on kaiken kaikkiaan 19 kohtaa, joiden toteuttamista Yataman mukaan Karibian autonomisten alueiden kehittäminen vaatisi. Tärkeimpinä niistä voidaan pitää vaatimusta autonomialain käytännön toteuttamisesta ja osittaisesta uudistamisesta, alkuperäisväestön maa-alueiden merkinnän kautta tapahtuvasta lainvoimaisesta oikeudesta maihinsa ja luonnonvaroihinsa sekä autonomisten alueiden talouden kehittämisuunnitelmaa, jolla päästäisiin eroon jatkuvasti syvenevästä köyhyyden ja sosiaalisten ongelmien kierteestä.

Ajatus sopimuspaperin taustalla on Yataman puheenjohtaja Brooklyn Riveran mukaan se, että kummankaan pääehdokkaan ei ole syytä saada taaksensa Karibian väen ääniä ilmaiseksi. Yatamalla on vaaleissa ainoastaan vaalilain suomat kuusi alueellista ehdokasta parlamenttiin. Viime vaaleissa kolme Yataman ehdokasta pääsi parlamenttiin.

Bolaños viipyi paikalla kaiken kaikkiaan puolitoista tuntia, koska hän avustajineen kävi sopimuksesta pitkään kädenvääntöä Brooklyn Riveran kanssa. Merkittäviä muutoksia paperiin ei kuitenkaan tullut ja Bolaños lupasi toteuttaa lisäksi muutamia konkreettisia toimia.

Bolaños lupasi kokousväelle, että hänen presidenttikautenaan Bluefidsiin ja Bilwiin johtavat tiet laitetaan kuntoon. Bolañosin mukaan tämä avaa mahdollisuudet taloudellisen toiminnan elvyttämiseen ja sitä kautta myös molempien lentokenttien muuttamiseen kansainvälisiksi. Tämä puolestaan loisi hänen mukaansa mahdollisuuden turismin kehittämiseen.

Hän toisti myös liberaalien jo edellisten vaalien aikaan lanseeraman ajatuksen "intiaaniministerin" virasta hallituksessa. Tämän ajatuksen Yataman poliittinen sihteeri Jorge Fedrick kuitenkin ampui välittömästi alas. Fedrickin mukaan sillä yritetään vain vähentää autonomisten alueparlamenttien päätösvaltaa asioihin.

Tiekysymyskin on Fedrickin mukaan ongelmallinen, sillä niin kauan kuin Karibian ja autonomisten alueiden asukkailla ei ole todellista päätösvaltaa alueensa luonnonvarojen käyttöön ja kaupankäyntiin, ei se liikkumisen helpottumisen lisäksi tuo juurikaan muuta etua alueen asukkaille. Fedrickin mukaan jos kontrollia ei ole, metsien tuhoutuminen liikenneyhteyksien parantumisen myötä vain kiihtyy.

Ortega saapui puolisen tuntia Bolañosin jälkeen ja pidettyään tavanomaiseen tapaansa hidastempoisen puheen ilman papereita hän allekirjoitti sopimuksen pikavauhtia. Puheessaan Ortega keskittyi lähinnä menneisyyteen pyytäen kokousväeltä anteeksi sandinistihallinnon tekemiä virheitä heti vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen. Ortegan sanoin nuori sandinistihallitus ei ymmärtänyt vähemmistöjensä kulttuuria ja yritti väkisin istuttaa omia ajatuksiaan ja hallintoaan Karibian alueelle.

Sandinistihallinnon toimet johtivat nopeasti avoimeen, lähes kymmenvuotiseen aseelliseen ja veriseen konfliktiin intiaaniväestön vastarinnan - Yataman edeltäjäjärjestöjen - kanssa. Haavat ovat useilla yatamalaisilla syvällä. Monet ystävistä ja perheenjäsenistä kuolivat tai vammautuivat, joutuivat sandinistiarmeijan kiduttamiksi tai teljettiin vankilaan pitkiksi ajoiksi.

Brooklyn Rivera on itse sitä mieltä, että väki olisi ristiinäänestyksessä kallistumassa Ortegan taakse, mutta eriäviäkin mielipiteitä kokousedustajilta sai kuulla. Monelle on mahdotonta äänestää entistä päävihollista.

Sopimus molempien puolueiden kanssa on kuitenkin mitä kiistattomin voitto Yatamalle, sillä tällaiseen ei ole aiemmissa vaaleissa kyetty. Fedrickin uskokin alkoi horjua jo siinä vaiheessa, kun Bolaños oli vajaat kaksi tuntia myöhässä.

Mutta odotus kannatti ja nyt heillä on ainakin mustaa valkoisella mihin vedota, kun asiat eivät etene.