Uutinen

Nenäpäivänä pöljäillään pallon puolesta

Nenäpäivänä 6. marraskuuta Yleisradio ja sen yhteistyökumppanit järjestömaailmasta pyrkivät lisäämään globaalia tasa-arvoa viihteen ja huumorin keinoin.
Esa Salminen
3.11.2009
SASK

Sask vastustaa lapsityövoiman käyttöä NepalissaNenäpäivän tuotoilla tuetaan muun muassa Saskin lapsityövoiman vastaista kampanjaa Nepalissa.

Ylen Hyvä Säätiön ja Yleisradion nenäpäivänä 6. marraskuuta punaiset nenät valtaavat televisioruudut ja Suomen kadut viidessäkymmenessä eri tapahtumassa.

Erilaisilla tempauksilla pyritään huumorin varjolla keräämään varoja lasten koulutukseen, perheiden ja yhteisöjen vahvistamiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen muun muassa Etiopiassa, Keniassa, Somaliassa, Nepalissa, Sierra Leonessa ja Hondurasissa.

Avun vievät perille Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus Sask.

Varoja kanavoidaan myös Ylen Hyvä Säätiön brittiläisen yhteistyökumppanin Comic Reliefin kautta aids-työhön Afrikassa. Nenäpäivä on kotoisin Britanniasta, jossa päivää on vietetty jo kahden vuosikymmenen ajan.

Lisää tietoa aiheesta