Uutinen

Neljäs Maailman sosiaalifoorumi pidetään Intiassa

Neljäs Maailman sosiaalifoorumi järjestetään tammikuussa Mumbai Cityssä, Intiassa. Järjestelykomitean jäsen, veteraaniaktivisti Vijay Pratap vierailee parhaillaan Suomessa.
Sanna Jäppinen
16.5.2003

 

  Kuva: Vijay Pratap. (Kuvaaja: Riikka Kiljunen)
Arvostettu kansalaisaktivisti Vijay Pratap on toiminut suomalaisten järejstöjen kanssa 1980-luvulta lähtien.

Intialainen Vijay Pratap on kulkenut viime viikkoina pitkin Eurooppaa kertomassa Maailman sosiaalifoorumin tavoitteista ja seuraavan kokoontumisen valmisteluista. Kuulijoina ovat olleet paitsi järjestöaktivistit myös media- ja ammattiyhdistysjohtajat sekä valtiovalta. Suomeen hän saapui Hollannin ja Belgian kautta. Täältä matka jatkuu Lontooseen.

Kepan vieraana ollut Pratap tapasi Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä muun muassa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen. Tärkeä viesti ministerille kuului: Suomen olisi kehitysapuvaroistaan tuettava eteläisen pallopuoliskon köyhissä maissa toimivia järjestöjä, jotta ne saisivat lähetettyä edustajan Intian kokoontumiseen.

"Vain siten sosiaalifoorumin tavoite voi toteutua. Sen tarkoituksena on luoda maailmasta parempi paikka kaikille ihmisille. Se onnistuu, jos olemme tietoisia toistemme tavoitteista, yritämme oppia toinen toisiltamme ja ennen kaikkea kunnioitamme erilaisia visioita."

Solidaarisuutta Pratap perää myös suomalaisilta kansalaisjärjestöiltä. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi esimerkiksi Kepan jäsenjärjestöille hän esittää seuraavaa: "Jokaisen järjestön pitäisi saada Intiaan edes yksi edustaja. Isompien järjestöjen on autettavia pienempiä."

Kolme ensimmäistä Maailman sosiaalifoorumia on järjestetty Brasilian Porto Alegressa. "Siinä onkin tärkein perustelu sille, että nyt oli aika vaihtaa paikkaa", Vijay Pratap toteaa. "Tavoitteenahan on levittää ruohonjuuritason toimintaa ympäri maailman."

Intia oli vahvin kandidaatti, sillä monilla kehitysmailla ei yksinkertaisesti olisi varaa ison konferenssin järjestämiseen.

Pratap toivoo, että Intiassa korostuisi erityisesti se seikka, ettei kehitys tarkoita ainoastaan ihmisten olojen parantamista vaan olisi muistettava myös eläinten ja muun luonnon hyvinvointi.

Jatkossa sosiaalifoorumi-ajattelu tulee Pratapin mukaan korostamaan yhä enemmän alueellisia ja temaattisia kokoontumisia. "Jo nyt sosiaalifoorumit ovat onnistuneet luomaan uudenlaisen avoimen keskustelun tilan. Yksi tärkeimmistä asioista, jonka olemme saavuttaneet, on toivon ilmapiiri. Kansalaisaktivistien motivaatio ja into ovat kohonneet, kun he huomaavat, että paremman maailman puolesta jaksetaan toimia ympäri maailmaa."

Neljäs Maailman sosiaalifoorumi järjestetään Mumbai Cityssä 16.-21.1. 2004. Lisätietoja: www.worldsocialforum.org



Maailma Kylässä -sivut:
www.maailmakylassa.net