Uutinen

Näkökulma: Kuka ostaisi surullisia uutisia?

Kehitysmaissa itsenäistä pienlehdistöä uhkaa jatkuvasti hankala noidankehä - lehtien on vaikeaa pysyä pystyssä ilman tukea, mutta ulkomainen tuki kyseenalaistaa pienmedioiden riippumattomuuden.
Esa Salminen
26.4.2006

Esa Salminen (kuva: Tuomas Milonoff)Vuosia sitten olin mukana järjestössä, joka tuki opiskelijalehden julkaisemista Afrikassa. Projektimme oli siitä harvinainen, että sen päätarkoitus oli tuottaa konkreettisia myyntiartikkeleita, lehtiä. Ajattelimme, että lehti nousisi jaloilleen parissa vuodessa mainostuloilla ja irtonumeromyynnillä. Toisin kuitenkin kävi.

Kun saavuin Kepan Sambian-toimistoon reilut kolme vuotta sitten, odotti pöydälläni Sambian eläkeläisten uusi lehti. Kepa oli maksanut sen pilottinumeron olettaen, että lehti pärjäisi pian omillaan - myynnillä ja mainostuloilla. Mainostajia ei kuitenkaan ollut löytynyt eivätkä lehdet olleet menneet kaupaksi.

Myöhemmin samaa yrittivät ympäristöjärjestöt. Sambian ensimmäistä, kieltämättä kiinnostavaa ja hyvin tehtyä ympäristöalan lehteä tehtiin suomalaistuella pari vuotta. Järjestö yritti sopia lehden muuttamisesta erään päivälehden kuukausittain ilmestyväksi ympäristöliitteeksi. Yhteistyö jäi kuitenkin alkumetreille.

Lehdet törmäsivät samaan ongelmaan: mainostajat eivät uskoneet, että harvakseltaan ilmestyvään lehteen kannatti panostaa, tai että erityislehtien lukijoilla olisi varaa ostaa mainostajien tuotteita. Suurta yleisöä ei puolestaan kiinnostanut lukea, kuinka surkeasti toisilla menee tai kuinka heikossa jamassa ympäristöasiat ovat.

Yhteiskunnalliselle viestinnälle ja kansalaiskasvatukselle olisi kyllä tarvetta. Eräänä vuonna koulutimme seurantamatkan yhteydessä maaseudun järjestöjä kirjanpidossa ja hankehallinnossa. Havaitsimme, että hankkeiden vetäjät eivät tienneet oman maansa menosta juuri mitään - ei edes se ollut tuttua, miksi valtiolle maksetaan veroja.

Paljon on silti saatu aikaankin. Esimerkiksi suomalaisten vammaisjärjestöjen kärsivällinen työ Sambiassa on myötävaikuttanut siihen, että asenteet vammaisia kohtaan ovat parantuneet. Tämä johtuu muun muassa vammaishankkeiden saamasta hyvästä näkyvyydestä sambialaisessa lehdistössä.

Mitä muita tapoja on levittää hyvää sanomaa kuin lehden perustaminen? Nyt jo monet ulkomaiset rahoittajat sponsoroivat TV- ja radio-ohjelmia sekä juttuja valtalehtiin. Tämä saattaa vaarantaa tiedotusvälineiden riippumattomuuden, mutta ilman tukea toimittajia on vaikeaa saada paikalle. Myös toimittajien kouluttaminen olisi tärkeää. Kehitystä palveleva tiedonvälitys tarvitsee ikävä kyllä tukea vielä pitkään.

Kirjoittaja on Kepan tiedottaja, joka toimi aiemmin yhteystoimitsijana Sambiassa. Kolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia.