Kehitysyhteistyövaroilla tulee tukea muun muassa demokraattisen hallinnon kehittymistä ja vahvaa kansalaisyhteiskuntaa. Kuvassa pakolaisleirillä asuva nainen äänestää Pohjois-Darfurissa.
Kuva:
UN/Albert Gonzalez Farran
Flickr
Uutistausta

Näin Suomen tulisi käyttää kehitysyhteistyövaroja

Jos Kepan asiantuntijat saisivat päättää, Suomen kehitysrahoitus näyttäisi tältä.
Kirsi Koivuporras-Masuka
12.8.2016

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vuodelle 2017 osoittaa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön noin 535 miljoonaa euroa, mikä on alle prosentin ehdotuksen kokonaismenoista. Kehitysyhteistyön kokonaistaso on 0,4 prosenttia bruttokansatulosta, jättäen Suomen kauaksi kansainvälisestä 0,7 prosentin tavoitteesta. Vaikka hallituksen päättämän leikkauslinjan viitoittamaa tasoa osattiin odottaa, ollaan järjestöissä ehdotukseen silti pettyneitä. Jos Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan asiantuntijat saisivat päättää, Suomen kehitysrahoitus näyttäisi tältä.

Kehitysapu on työkalu, jota kannattaa käyttää

"Kehitysyhteistyöllä tuetaan erityisesti kaikkein köyhimpiä ihmisiä yhteiskunnissa, joissa mahdollisuudet rakentaa elämän edellytyksiä ovat hyvin epätasa-arvoiset tai muuten heikot. Vakaampi ja vauraampi maailma on meidän kaikkien etu", avaa Kepan asiantuntija Niina Mäki.

Ulkoministeriö tekee vuosittain mielipidemittauksen suomalaisten suhtautumisesta kehitysyhteistyöhön. Heinäkuussa julkaistut tulokset osoittavat, että 84 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä joko erittäin tärkeänä tai melko tärkeänä.

Entistä harvempi olisi valmis leikkaamaan kehitysyhteistyöstä.

Vastaavan tuloksen antoi aiemmin keväällä julkaistu Eurobarometri, jonka mukaan jopa 91 prosenttia suomalaisista pitää köyhien maiden auttamista tärkeänä.

Kansasta siis valtaosa kannattaa kehitysyhteistyötä ja näkee sen työkaluna esimerkiksi tasa-arvon, demokraattisen hallinnon ja koulutuksen pitkäjänteiseksi kehittämiseksi. Mitä tämän pitäisi kertoa Suomen päättäjille?

"Suomalaiset ymmärtävät, että maailma, jossa rikkain prosentti omistaa enemmän kuin kaikki muut yhteensä, on hyvin epäoikeudenmukainen. Kehitysyhteistyö on yksi keino, jonka avulla voidaan muuttaa asioita ja siksi siihen tulisi myös käyttää rahaa", vastaa Mäki.

Järjestöjen kehitysyhteistyöhön perustellusti enemmän tukea

Etenkin kansalaisjärjestöjen rahoituksesta leikattiin vuonna 2015 rajusti, 43 prosenttia. Vuoden 2017 talousarvioesitys ei lupaa lisää rahaa järjestöjen kehitysyhteistyöhön, vaan summa on sama kuin vuonna 2016: 65 miljoonaa euroa, mikä on noin 12 prosenttia varsinaisen kehitysyhteistyön kokonaismäärärahoista.

Järjestöjen rahoitusosuuden tarkistamista tukevat kuitenkin tuoreet selvitykset, jotka osoittavat järjestöjen työn huomioivan ihmisoikeudet sekä olevan kustannustehokasta ja vaikuttavaa. Näin kertovat esimerkiksi alustavat tulokset Ulkoministeriön teettämästä ja Niraksen toteuttamasta arvioinnista, jonka kohteena ovat ohjelmatukea saavat järjestöt.

"Monet järjestöt näkevät työssään ristiriidan: konfliktit, pakolaisuus ja avun tarve kasvavat, mutta kehitysyhteistyöhön on entistä vähemmän resursseja. Tavoitteemme on, että järjestöjen osuus rahoituksesta olisi 15 prosenttia”, toteaa asiantuntija Auli Starck.

Ulkoministeriön tilaaman evaluaation ensimmäisellä kierroksella arvioitiin kuuden järjestön työtä yhteensä 22 ohjelmatukijärjestöstä. Näiden järjestöjen kumppanit ja hyödynsaajat antoivat positiivista palautetta siitä, että toiminta vastaa heidän tarpeisiinsa. Keskeistä on ollut kumppanijärjestöjen kehittymisen tukeminen.

”Tämä kertoo siitä, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyössä on kyse kumppanuudesta ja paikallisen kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta. Tarkoitus ei ole korvata etelän järjestöjä vaan tukea niitä ja tehdä yhteistyötä”, korostaa Starck.

Jos halutaan tukea demokratiaa, pitää tukea myös kansalaisyhteiskuntaa

Myös kesällä valmistuneet Suomen maastrategia-arvioinnit Nepalin, Mosambikin, Tansanian ja Sambian osalta suosittavat, että Suomen lähetystöt pitävät yllä suhdetta kansalaisyhteiskuntaan ja arvioivat uudelleen kansalaisyhteiskunnan roolia ja tukeaan kansalaisjärjestöille.

Arvioijat näkivät, että kansalaisyhteiskunnalla on kehityksessä merkittävä rooli.

Globaalin järjestökoalitio CIVICUSin seurannan mukaan kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen yhdistymis-, kokoontumis- ja ilmaisuvapauksia rajoitettiin viime vuonna 109 maassa. Kansalaisyhteiskunnan tilan kaventuminen merkitsee myös demokratian heikentymistä. Tämän suunnan kääntämisessä kansalaisjärjestöjen vaikuttamistyöllä ja vahtikoiraroolilla on merkittävä asema.

”Myönteistä kehitystä näkyy siinä, että yhä useampi kansalaisjärjestö on kiinnittänyt huomiota kansalaisyhteiskunnan heikkenevään tilaan ja toimii nyt globaalin kansalaisyhteiskunnan puolustamiseksi. Tämän työn tukeminen edistää yhteiskuntien demokratiakehitystä ja sitä tulisi myös tukea kehitysyhteistyövaroin”, sanoo Auli Starck.

Uskotaan, ettei talouskasvu itsessään vähennä köyhyyttä tai poista eriarvoisuutta

Jatkuvasti eriarvoistuvassa maailmassa, josta köyhyyttä ei vielä ole saatu kitkettyä, tarvitaan perinteisen kehitysyhteistyön lisäksi myös uusia keinoja. Tällä hetkellä useat kehitysavun antajat uskovat vahvasti, että kaivatut keinot ovat yritystoiminnassa ja investoinneissa, vaikka tämän uskomuksen kumoavaa tutkimustietoakin on tarjolla.

Tällä viikolla julkaistiin esimerkiksi Lauri Hoolin maantieteen alan väitöskirja, jonka keskeinen tulos on, ettei innovaatiojärjestelmien luomisella tai teknologiavetoisella kehitysyhteistyöllä ole suoraa vaikutusta köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen, jollei järjestelmiä ole suoraan suunniteltu nimenomaan tähän tarkoitukseen.

Vaarana sen sijaan on, että korkeaa osaamista ja taloudellista pääomaa vaativa innovaatiotoiminta ja kansainväliset kauppasuhteet lisäävät maiden sisäistä eriarvoisuutta, kun hyödyt kerääntyvät harvoille ja talouskasvu nostaa samaan aikaan markkinahintoja.

Suomessakin uskotaan, että yritysvetoinen talouskasvu on kehityksen tie: kun julkisia kehitysyhteistyövaroja suunnataan yrityksille, ne vähentävät köyhyyttä kehitysmaissa luomalla niihin työpaikkoja ja talouskasvua.

”Tiedämme, ettei talouskasvu yksin takaa köyhyyden vähentymistä. Tarvitaan kaikkia: toimivaa valtiota, vahvaa kansalaisyhteiskuntaa ja vastuullisia yrityksiä. Tämä on totta niin Suomessa kuin kehitysmaissakin”, toteaa Mäki.

Kehitysyhteistyövarojen käyttöä pitää pystyä seuraamaan myös yksityisen sektorin osalta

Miksi usko yksityisen sektorin kehitysvaikutuksiin sitten on niin vahva?

Vuoden 2015 State of Civil Society -raportin mukaan kyse on poliittisista arvoista ja uusliberalistisesta ajattelusta, joka yhdistää useimpia virallista kehitysapua antavia maita. Ne haluavat kaventaa valtion roolia ja hakevat itsekin tapoja, joilla nykyisiä julkisia palveluita voidaan korvata markkinavetoisilla, yksityisen sektorin tuottamilla palveluilla.

Tämä arvopohja ikään kuin vuotaa nyt myös kehityspolitiikkaan ja kehitysyhteistyön käytännön ratkaisuihin. Eli kotimaan leikkauksilla on yhteys kehitysyhteistyöhön, mutta erilainen, kuin kehityskriitikot ovat ehkä ajatelleet.

Valtiovarainministeriön budjettiesitys vuodelle 2017 osoittaa 140 miljoonaa euroa kehitysyhteistyövaroja käytettäväksi finanssisijoituksiin ja kehitysyhteistyölainoihin.

”On selvää, että yksityisen sektorin on oltava mukana kestävän kehityksen ponnisteluissa. Myös yritysten tulee noudattaa samoja pelisääntöjä kehitysyhteistyön avoimuus-, tilivelvollisuus- ja raportointivaatimusten suhteen.  On tärkeää, että suomalaiset voivat seurata veroeurojensa käyttöä ja sitä, mitä rahoilla saadaan aikaan”, sanoo Mäki.

”Yksi keino puuttua eriarvoisuuteen on tukea esimerkiksi naisten tai vammaisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kehitysmaissa. Tätä työtä kansalaisjärjestöt ovat tehneet jo pitkään, ja se tulisi huomioida, kun puhutaan yksityisen sektorin tukemisesta kehitysvaroin”, toteaa puolestaan Starck.

Näin kehitysyhteistyörahat tulisi käyttää

1. Enemmän rahaa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön, sillä se on edelleen merkittävä keino puuttua kasvavaan eriarvoisuuteen ja lisätä globaalia tasa-arvoa.

2. Kehitysyhteistyövarat pitää jakaa niin, että ne todella puuttuvat eriarvoisuuteen ja köyhyyden syihin. Kehitysvaroilla ei tule tukea rikkaiden rikastumista ja pelkkää talouskasvua, vaan ne tulee kohdistaa kehitysmaiden ihmisten tarpeiden mukaisesti kaikkein haavoittuvimpien ryhmien tukemiseen, ihmisoikeuksien puolustamiseen, kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan, kehitysmaiden oman, vastuullisen yrityssektorin rakentamiseen ja demokraattisen hallinnon tukemiseen. 

3. Enemmän rahaa kansalaisjärjestöille, jotka tekevät kustannustehokasta ja vaikuttavaa kehitysyhteistyötä yhteistyössä paikallisten järjestöjen ja ihan tavallisten kansalaisten kanssa. Kansalaisjärjestöille tulisi kohdentaa 15 prosenttia kehitysyhteistyövaroista.

4. Yksityiselle sektorille ja investointeihin suunnatun tuen tulee noudattaa samoja pelisääntöjä kehitysyhteistyön tuloksellisuus-, avoimuus-, tilivelvollisuus- ja raportointivaatimusten suhteen. Suomalaisten tulee voida seurata veroeurojensa käyttöä.