Uutinen

Mosambikissa köyhyys vähentynyt merkittävästi

Mosambikilaisten järjestöjen köyhyysraportti antaa yli 8 000 tavalliselle kansalaiselle mahdollisuuden kertoa näkemyksiään köyhyydestä ja sen syistä. Raportti näyttää selvästi, että korruptio lisää köyhyyttä.
Lotta Valtonen
23.5.2004

MAPUTO -- Mosambikin hallitus keräsi viime viikolla valtiovallan, avunantajien ja kansalaisyhteiskunnan edustajat yhteen pohtimaan kansallisen köyhyydenvähentämisstrategian onnistumista.

Kuva: Nainen huhmaroi maissia. (Kuvaaja: Lotta Valtonen)
Vaikka köyhyys on vähentynyt merkittävästi, kaksi kolmasosaa köyhyysraporttiin haastatelluista ihmisistä totesi, ettei ollut saanut viime vuonna riittävästi ruokaa.
Kokouksen taustalla oli hallituksen hiljattain julkistama tutkimus, jonka mukaan Mosambikin köyhyys on kuuden vuoden aikana vähentynyt 15 prosenttiyksikköä ja on nyt 54 prosenttia. Saavutus on merkittävä ja Mosambik olikin jo aikaisemmin saanut avunantajilta hyvän arvosanan köyhyysohjelman toimeenpanossa. Yhtä kaikki edelleenkään yli puolet kansasta ei pysty tyydyttämään perustarpeitaan eikä nauttimaan kaikista ihmisoikeuksistaan.

Kokouksessa esiteltiin myös kansalaisjärjestöjen tekemän köyhyysraportin tuloksia.

Hallituksen tutkimus unohti tulonjaon

Tulos köyhyyden merkittävästä vähenemisestä on sävähdyttänyt kaikkia tahoja. Kansallisen köyhyydenvähentämisstrategian tavoite, jonka mukaan vuoteen 2005 mennessä köyhyydessä eläviä olisi Mosambikissa enää 60 prosenttia väestöstöstä, on saavutettu etuajassa. Köyhyysobservatoriossa puhunut presidentti Joaquim Chissano arvioi hyvien tulosten olevan suoraa seurausta hallituksen järkevästä politiikasta, mutta vakuutti samalla ettei hallituksen sitoutuminen köyhyyden vähentämiseksi ole pienentynyt.

Jo aikaisemmin professori Jose Negrao oli kuitenkin huomauttanut tutkimuksen suurena ongelmana olevan, ettei se mittaa tulonjakoa. Hänen mukaansa etenkin pääkaupungissa Maputossa köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on kasvanut. Pääkaupunki oli yksi kolmesta provinssista, jossa köyhyys on lisääntynyt kuudella prosenttiyksiköllä. Samalla Maputo on kuitenkin maan nopeimman talouskasvun aluetta. Siellä missä talouskasvu on ollut ripeintä, ei köyhyys välttämättä ole vähentynyt.

Myös hallituksen omassa vuosikatsauksessa todetaan, ettei talouskasvu yksin riitä takaamaan köyhyyden vähenemistä vaan myös tulojen jakaantumisella on merkitystä. Tämän hallitus kuitenkin katsoo olevan tulevan tutkimuksen kohteita.

Köyhyys on mahdollisuuksien puutetta

Mosambikilaiset järjestöt haluavat määritellä köyhyyden uudelleen. Kansallisessa köyhyydenvähentämisstrategiassa köyhyys määritellään ihmisen kyvyttömyytenä tyydyttää perustarpeensa. Järjestöjen raportissa todetaan, etteivät köyhät ole kyvyttömiä, passiivisia toimijoita. Heillä ei vain eri syistä johtuen ole mahdollisuutta saavuttaa olosuhteita, joissa he voivat tyydyttää perustarpeensa. Mosambikilainen ei siis ole köyhä vaan hänestä on tullut sellainen. Kuten raportin haastatelluista sanoi: "Köyhä on se joka ei taistele köyhyyttä vastaan."

Köyhyyden syitä olivat haastateltujen mielestä muun muassa vähäinen koulutus, sairaudet, solidaarisuuden ja arvojen puute, vähäinen tuotanto ja tuottavuus, markkinoillepääsyn vaikeus, varkaudet ja ennen muuta korruptio.

Mielenkiintoista oli, että yhä puolet perheistä kertoi, että vain osa lapsista käy koulua. Tärkeimmäksi syyksi mainittiin rahan puute. Samoin kaksi kolmasosaa kertoi, ettei heillä ole varaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä. Mielenkiintoiseksi nämä toteamukset tekee se, että ala-aste on ilmainen ja lääkkeetkin terveyskeskuksissa valtion subventoimia. Kun asiaa pohdittiin eri puolilla maata järjestetyissä seminaareissa, oli selitys joka puolella sama: korruptio. Kouluun ei pääsekään ilmaiseksi ja lääkkeen hinta ei olekaan se, mikä virallisissa listoissa ilmoitetaan.

Korruptio oli myös selityksenä sille, etteivät ihmiset käänny poliisin puoleen kun heillä on vakavia ongelmia. Tuomioistuimiinkaan ei luoteta. Viimeviikoisessa Köyhyyskokouksessa puhunut islamilaisen neuvoston edustaja painotti, että tässäkin asiassa tarvitaan valistusta. Hänen mukaansa kansalaiset eivät miellä korruptiota rikokseksi, joten siihen ei suhtauduta tarpeellisella vakavuudella.

Kansalaisten ääni paremmin kuuluviin

Jotta kansalaiset pystyisivät osallistumaan oman paikkakuntansa kehittämiseen, järjestöjen köyhyysraportti ehdottaa että hallinnon eri tasoille perustetaan konsultointineuvostoja. Näin lisätään osallistavaa demokratiaa hyvin keskusjohtoisessa maassa. Neuvostojen tehtävänä olisi köyhyystilanteen seuraaminen ja konkreettisten toimenpiteiden ehdottaminen.

Kahdenkymmenen järjestön yhteistä köyhyysraporttia varten haastateltiin yli 8 000 ihmistä maan kaikissa provinsseissa. Yhteensä sata järjestöä ja 10 000 henkilöä osallistui raportin valmisteluun. Alusta asti prosessi, jossa järjestöt yhteistyössä tekivät näin ison ponnistuksen, on ollut yhtä tärkeä kuin itse lopputuloskin.

"Salaisuus ei mielestäni ole köyhyyden vähenemistä pohtiva kokous tai tämä raporttimme, vaan se miten me kansalaisyhteiskunnassa viemme prosessia nyt eteenpäin", toteaa Mosambikin velkaryhmän edustaja Fernando Menete, yksi raportin laadintaan osallistuneista.